Vuorten halki Kotoriin
Kohti Kotoria
Etäisyys Bosnia-Hertsegovinan Mostarin ja Montenegron Kotorin välillä näyttää kartalla olevan lyhyt. Googlemaps kertoi matkan pituudeksi hieman päälle 200 km ja noin kolme tuntia. Tähän matkaan minulla ja Corsallani kesti kuitenkin hieman päälle viisi tuntia. Matkan varrella nimittäin mahtuu mahtavia korkeuseroja ja serpentiiniteitä.
Lähdin liikkeelle Mostarista aamulla kello yhdeksän. Majatalon isäntä oli vienyt Corsani määrittelemättömään paikkaan yöpymään ja saapui tasan kello yhdeksän autoni kanssa majatalon pääovelle.
Syötin navigaattoriin sympaattisen Trebinjen kaupungin ja lähdin ajamaan. Tarkoituksenani oli syödä lounas Trebinjessä ja jatkaa matkaa kohti Kotoria. En kuitenkaan ollut vaihtanut paikallista valuutta lainkaan joten tunnollisena ihmisenä en pystynyt Trebinjessä maksamaan parkkipaikkaani ja jatkoinkin matkaani kohti Kotoria hetken Trebinjen keskustassa ajeltuani. Olin lisäksi myöhässä Kotorin majapaikkaan ilmoittamastani saapumisajasta joten en halunnut majapaikan pitäjien odottavan minua turhaan.
Matkalla kutostiellä Mostarista Trebinjeen.
Trebinjen jälkeen maisemat muuttuivat entistä jykevämmiksi ja vehreämmiksi.
Taukopaikoilla ihmettelin ihmisten välinpitämättömyyttä. Miksi roskia ei voi kerätä kasaan omaan autoon ja viedä ne roskiin luonnon sijasta?
Keskellä yhtä vuorenhuippua sijaitsi Bosnia-Hertsegovinan ja Montenegron raja. Tällä rajanylityspaikalla passini ja auton paperit vietiin hetkeksi sisälle toimistoon ja ne palautettiin hetken kuluttua. Nopeus ei ollut valttia tällä asemalla ja parin auton eteenpäin käsittelyyn kului useita minuutteja.
Tiellä oli myös erilaisella polttoaineella käyviä kulkijoita kuin minun Corsani.
Kotor lähestyi kuitenkin kilometri kilometriltä.
Navigaattorini oli ilmeisesti laskenut lyhimmän mahdollisen reitin ja yritti saada minua ajoittain kääntymään pienen pienille teille.
Ajokulttuuri Bosnia-Hertsegovinassa ja Montenegrossa oli suhteellisen nopea. Nopeusrajoituksia ei kunnioiteta ja tällainen Kroatian autovuokrarekisterikilpinen pieni Corsa ohitettiin välittömästi. Tosin ainoat kerrat kun minulle töötättiin oli Mostarissa majatalon kadulle kääntyessä kun halusin varmistaa, että käännyn varmasti oikealle kadulle ja Kotorin majapaikkaa etsiessä ahtailla kaduilla taksit tööttäilivät minulle kun en tiennyt minne mennä. Navigaattorini ei nimittäin löytänyt majapaikkani osoitetta ja kännykän hetkellisen mobiilidatan käytön perusteella löysin majapaikkani tarkemman sijainnin.
Vihdoin hieman ennen kello kolmea iltapäivällä olin Kotorin keskustan tuntumassa etsimässä majapaikkaani. Tarkoituksenani oli tutustua Kotorinlahden varrella sijaitsevaan Perastin kauniiseen kylään ennen Kotoriin saapumista, mutta kello tikitti ja majapaikkani Kotorissa odottivat saapumistani.
Majapaikan keskeinen sijainta aiheutti sen, että majapaikkaan johtava tie oli todella ahdas. Majapaikkani sijaitsi kätevästi kaupungin isoimman kauppakeskuksen takana, mutta se tiesi myös hankaluuksia parkkipaikoissa.
Löysin toisella yrittämällä oikean kadun, mutta en uskaltanut ajaa tätä yksisuuntaista katua ylös kun en tiennyt mitä mäen päältä löytyy. Joutuisinko peruuttamaan tämän jyrkän mäen takaisin alas? Olin jo aiemmin joutunut kääntymään ahtaissa ja jyrkissä mäissä, sitä en enää halunnut uudelleen tehdä.
Näin mäen päällä majapaikkani kyltit. Apartments Moskov. Parkkeerasin auton viereisen kerrostalon pihalle. Kaivaessani tavaroita reppuuni autoni viereen oli ilmestynyt mies, joka kertoi minulle ettei tähän saa parkkeerata. Ei auttanut muu kuin lähteä takaisin isommalle kadulle ja soittaa majataloon. Majatalon pitäjä kertoi isänsä tulevan hakemaan minut.
Isä ei puhunut kunnolla englantia, mutta hän osasi ajaa autoa ja parkkeerasi autoni hienosti majatalon pienelle parkkipaikalle. Huokasin syvään ja lähdin kohti huoneistoani, joka oli oman Helsingin asuntoni kokoinen huoneisto omalla keittiöllä.
Olisitko sinä uskaltanut ajaa tästä ylös? Minä en 😀
Majoitus piti maksaa käteisellä. Intin majatalon isännälle, että mitä 65 euroa on paikallisessa valuutassa jotta osaan nostaa oikean määrää rahaa automaatista. Selvisikin, että Montenegrossa euro on virallinen valuuttayksikkö. Päivän sivistyspisteet eivät tällä kertaa tulleet minulle. Jätin lopulta majapaikkani jääkaappiin yhden kylmän oluen kiitokseksi majatalon isännälle kun hän pelasti minut suurelta mäeltä.
Kotor on kesäaikaan suosittu paikka eikä virallisia hotelleja kaupungista monia löydy. Erilaiset majatalot ja kotimajoitukset ovatkin varteenotettava tapa yötä Kotorissa ja sen läheisyydessä.
Syötyäni viereisessä ostoskeskuksessa pasta-annoksen siirryin tutkimaan vanhaa kaupunkia. Kotorinlahdella näkyi suuria risteilyaluksia, jotka olivat juuri lähdössä kohti seuraavia satamia. Tarkoituksenani oli kiivetä kaupungin yllä olevalle näköalapaikalle jonne olisi päässyt kahdeksan euron ja 1200 askelman jälkeen, mutta alkumatka vaikutti sen verran liukkaalta ja melkein kuuden tunnin ajo painoi kropassani joten porrastreeni vaihtui oluttuopposeen vanhan kaupungin kapeilla kaduilla.
Kotorin vanha kaupunki ei ole kovin suuri, mutta Kotorinlahti itsessään on kuvankaunis. 
Kotorin supermarketissa olutta sai ostaa kätevissä kahden litran pulloissa 😀
Mieleni teki pulahtaa kirkkaaseen merenlahteen, mutta väsymys sai minut siirtymään huoneistolleni ja valmistautumaan seuraavan aamun aikaiseen herätykseen.
Montenegron ja Kroatian raja on yleensä aika ruuhkainen ja jonotukseen saattaa mennä tuntikausia. En halunnut viettää viimeistä reissupäivääni rajalla jonossa, joten laitoin herätyksen soimaan heti aamuviiden jälkeen. Olinkin rajalla kello seitsemän aamulla ja selvisin rajamuodollisuuksista kahdessakymmenessä minuutissa. Hurraa!
Viimeisen reissupäiväni tulisin viettämään Cavtatin kaupungissa lähellä Dubrovnikin lentokenttää, josta illalla lentoni kotiin lähtisi.
