Päivä Potsdamissa – köyhemmän miehen Versaillesissa

file1-3 (2).jpeg

Potsdam on ollut mielessäni jo monen Berliinin matkan ajan, mutta aiemmin ei ole tullut näin hyvää tilaisuutta viettää päivää siellä. Vappupäivän aamuna pakkasin Berliinin ostokseni matkalaukkuuni ja hotelliaamiaisen jälkeen suuntasin metrolla Zoologischer Gartenille aikomuksenani ottaa lähijuna Potsdamiin. Monella muullakin oli sama suunnitelma ja junan istumapaikat täyttyivät heti alkuun.

Sää ei ollut vappupäivänä tiistaina enää niin lämmin kuin mitä se vielä viikonloppuna oli, mutta noin viidentoista asteen puolipilvinen sää oli varsin mainio sää pienelle kaupunki- ja puistokierrokselle. Pääsin ihailemaan Potsdamin vehreää kevättä ja sen kukkaloistoa. 

Olin tutkinut etukäteen, että S7-junia kulkee Potsdamiin suhteellisen usein joten en tähdännyt mihinkään tiettyyn junaan päästyäni Zoologischer Gartenille. Etsin S7-junan laiturin ja jäin odottelemaan Potsdamin junaa muutaman muun isomman ryhmän kanssa.

Ostin aamulla ABC-alueen julkisen liikenteen päivälipun 7,70 euron hintaan. Berliinin AB-alueen päivälippu maksaa 7 euroa, joten 70 sentin lisäpanostuksella sain Potsdamin mukaan päivälippuuni, jota ajattelin käyttää paluumatkan lisäksi lentokentälle menemistä varten. 

Matkustin reilun puolen tunnin ajan junalla ja saavuin tuuliseen Potsdamiin. Päätin tutustua ensin kaupungin keskustaan ennen siirtymistäni itse pääkohteeseeni eli Sanssoucin puistoon.

Potsdamin keskusta on kuin mikä tahansa muu pienempi saksalainen kaupunki. Liikkeet olivat vapun vuoksi kiinni, mutta tavallisena kauppapäivänä Potsdamin pääkauppakadulla olisi saanut aikaa mukavasti kulumaan. Nautin pienessä kahvilassa Eisschokaladen ja suuntasin kohti Sanssoucin puiston portteja.

 

file2-3 (2).jpeg

 

file4-3 (2).jpeg

<3file3-3 (2).jpegSanssoucin puisto olikin paljon isompi kuin mitä osasin odottaa! En kuitenkaan hetkeäkään katunut Potsdamiin lähtöäni vaikka jalat tunsivatkin päivänä aikana kävellyt lukuisat kilometrit. Pyörän vuokraaminen olisi ollut hyvä juttu ja puistossa olikin kourallinen pyöräilijöitä. Puistossa liikkuu myös ilmainen ”mönkkäri-bussi”, mutta valitettavasti huomasin bussin pysäkit vasta lähtiessäni pois puistosta. 

file8-2 (2).jpeg

Jos puiston haluaa kiertää ”fiksussa” järjestyksessä niin suosittelen aloittamaan puistokierroksen keskustan puoleisista sisäänkäynneistä ja päättämään puistovierailun lähelle Charlottenburgin juna-asemaa. Charlottenburgin aseman läheisyydessä puiston puolella on suloinen pikku kahvila Cafe Eden, josta saa juomia jaksakseen tutustua puistoon lisää.

Charlottenburgin juna-asemalta pääsee hyppäämään myös Berliiniin vieviin nopeisiin juniin, sama ABC-lippu toimii nopeammissakin lähijunissa kahdenkymmenen minuutin matkan ajan. Junia ei tosin Charlottenburgin asemalta lähde yhtä usein kuin Potsdamin päärautatieasemalta. En ehtinyt Charlottenburgin juna-asemalla googlailemaan juna-aikatauluja ja otinkin juna-asemalta bussin kohti päärautatieasemaa vaikka vartin odotuksen jälkeen eteeni olisi Charlottenburgin asemalle tullut sama juna, johon juuri ja juuri ehdin Potsdamin päärautatieasemalta 😀

file6-2 (3).jpeg

Hauptallee

file-4 (2).jpeg

file9-2 (2).jpeg

file7-2 (2).jpeg

 

file5-3 (2).jpeg

file-4 (3).jpeg

 

file1-3 (3).jpeg

Springbrunnen

file5-3 (3).jpeg

file4-3 (3).jpeg

Neues Palais

file3-3 (3).jpeg

Puiston alueella sijaitsee myös kasvitieteellinen puutarha, jonka alppiruusuloistoa pääsin ihailemaan.

file6-2 (4).jpeg

Ihmettelin miksi ihmisiä oli kerääntynyt tämän sireenipensaan laitamille. Kun ohitin pensaan niin huomasin, että tuuli toi sireenin kukkien taivaallisen tuoksun juuri siihen kohtaan.

Olisin voinut itsekin jäädä siihen istumaan pidemmäksi aikaa, mutta kotimatka läheni minuutti minuutilta.

Suosittelen lämpimästi retkeä Sanssoucin puistoon, köyhän miehen Versaillesiin niin kuin siitä kuulutaan sanovan. Puistoon tutustuminen on ilmaista, eri linnoissa on toki omat sisäänpääsynsä, mutta puistosta saa varsin hyvin kuvan ilman niitäkin. Piknik-eväät mukaan ja tutustumaan köyhemmän miehen Versaillesiin, joka on varsin mahtava kokonaisuus!

Danke Potsdam! Bis nächtes Mal!

Kulttuuri Matkat

Afternoon tea Ritz-Carltonissa, oi oi!

Monessa Berliini-aiheisessa blogitekstissä oli suositeltu Ritz-Carltonin hotellin Afternoon tea-kattausta joten päädyin varaamaan itselleni paikan heidän loisteliaaksi arvioidustaan iltapäiväteehetkestään.

Hotelli sijaitsee kätevästi suoraan Potsdamer Platzilla joten hotelli on helposti saavutettavissa eri puolelta Berliiniä.

file-6.jpeg

file1-5.jpeg

Olin kerännyt ruokahalua pitkällä nähtävyyskattauksella ja odotin innolla pääseväni herkkujen maailmaan. Astuin sisään hotellin aulaan ja kerroin ystävälliselle vastaanoton neidille tulleeni iltapäiväteelle. Hän vei minut eteenpäin hotellin ravintolasaliin, jossa minut otti vastaan seuraava henkilö ja ohjasi minut pöytääni, joka hienon sään vuoksi oli katettu terassille. Kånken-reppu kädessäni marssin läpi hotellin juuri loppumaisillaan olevan shampanjabrunssin ohi kohti terassia. Suoristelin mustan tunikamekkoni helmaa etten kokisi oloani niin ulkopuoliseksi lenkkareissani.

Kolmas henkilökunnan jäsen oli lopulta se joka kertoi minulle lisää iltapäiväteestä. Olin hieman kummastunut henkilön heikosta englanninkielen osaamisesta, mutta saksan perusteet hallitsevana henkilönä selostus sujui englannin ja saksan sekoituksella.

 

 

file4-5.jpeg

Tarjoilija toi minun eteeni vaunun, jossa oli vaikka mitä teelaatuja. Päädyin valitsemaan vihreän sencha-teen, jota minulle haudutettiin valurautaisessa pannussa. Sain myös lasillisen shampanjaa odotellessani suolaisia ja makeita ruokia.

file5-5.jpeg

 

Ruokien esillepano oli mielestäni varsin mallikas eikä ruuan maussakaan ollut moittimista. Nautin rauhallisesti teehetken antimista.

file1-4 (1).jpeg

file3-4.jpeg

file6-3.jpeg

file5-4.jpeg

file8-3.jpeg

file7-3.jpeg

file2-4 (1).jpeg

 

 

 

 

 

 

 

 

file4-4.jpeg

Suosittelen teehetken varaamista omalle Berliinin reissulle ehdottomasti! Ei tuota nyt ihan joka sunnuntai raaski tehdä, mutta jos ainakin kerran elämässään maksaa viitisenkymmentä euroa tällaisesta teekokemuksesta ja shampanjalasillisesta niin hinta tulee suhteellisen kohtuulliseksi.

Yksi miinus tulee tosin mieleen; terassin pöydillä oli valmiita rosmariinin taimia Ikean ruukuissa. Toki, Ritz-Carltonin perusasiakkaat eivät ruukkujen tiedä olevan Ikeasta, mutta jotenkin olisin kaivannut tähän hienostuneeseen ravintolaan hieman ”fancympia” pöytäkoristeita 😀

Kulttuuri Matkat