Caticlanin lentokenttä

Olimme olleet tyytyväisiä Boracayn hotellikuljetukseemme joten päätimme ottaa saman firman paluukyydinkin Caticlanin lentokentälle. Kuski tuli hakemaan meitä sovittuna ajankohtana ja matka Boracayn saaren läpi kohti venesatamaa pääsi alkamaan.

Tällä kertaa vesimatka kulki speed boatilla vajaan kymmenen minuutin ajan. Paluumatkallakin maksettiin erilliselle kassalle Boracayn satamassa muutaman euron hintainen terminal fee.

Onneksi samassa veneessä matkusti ystävällinen filippiiniläisrouva, jonka perässä löysimme oikean paikan minibussikyytimme löytämiseksi kohti lentokenttää.

Caticlanin kentälle päästyämme pääsimme JONOTTAMAAN. Samaan aikaan oli tullut useita muitakin matkustajia lentokentälle. Ensin meidät jaettiin sukupuolen mukaan eri jonoihin ja ensimmäiseen turvatarkastukseen. Sitten jonotimme ahtaissa tiloissa kohti check iniä ja noin puolen tunnin sekavan jonotuksen jälkeen pääsimme luopumaan rinkoistamme.

Sitten edessä oli vielä yksi turvatarkastus. Pääsin perusteellisempaan tutkimukseen ja minut laitettiin seisomaan pienen korokkeen päälle. Yhtäkkiä turvatarkastajanainen toteaa minulle: ”Check your hair”. Vaistomaisesti kumarrun, että hän pääsee tutkimaan salakuljetanko nuttarassani jotain. Seison korokkeella ja hiuksiani kosketteleva nainen on minua noin kaksikymmentä senttiä lyhyempi. Asentoni on kuin joogatunnilta aurinkotervehdystä tehdessä.

Saan puhtaan paperit turvatarkastajanaiselta ja pääsemme pieneen odotusaulaan, jossa on noin viisi eri lähtöporttia ja kaksi erilaista kahvilaa, joista toinen on Starbucks. Starbucksin hinnat eivät päätä huimaa Filippiineillä joten päätämme syödä leivät ja juoda kupposet kuumaa ennen lentoamme.

Cebu – Bohol

Cebu Pacificin kone ei tällä kertaa ole kuin hieman myöhässä ja saavumme Cebun lentokentälle about aikataulussa. Rinkkamme tulevat ensimmäisten joukossa matkalaukkuhihnalta ja pääsemme siirtymään taksijonoon. Tavoitteenamme on ehtiä mahdollisimman nopeasti Cebun satamaan päästäksemme Boholin lauttaan.

Olin lukenut, että Cebussa on kahdenlaisia takseja, valkoisia takseja joissa aloitusmaksu on pienempi ja kalliimpia keltaisia takseja suuremmalla aloitusmaksulla. Onneksi lentokentällä taksijono vie juuri tähän valkoisten taksien jonoon. Keltaisia takseja lentokentällä ei edes näy.

Liikenne Cebussa on ruuhkaista. Olimme asian jo etukäteen selvittäneet joten emme edes haaveilleet nopeasta matkasta. Saimme taksin lyhyen jonotuksen jälkeen ja taksimittarikin tuntuu toimivan. Matka lentokentältä satamaan kesti ruuhkassa noin tunnin vaikka linnunrataa matka ei ole kuin viitisin kilometriä. Taksi jättää meidät satamaan maksettuamme 210 pesoa (noin 3,5 euroa).

Ilta alkaa hämärtyä ja löydämme seuraavana lähtevän lautan lipun myyntipisteen. Kello näyttää siltä, että ehdimme juuri seuraavaan lauttaan emmekä joudu odottamaan kahta tuntia seuraavaa, illan viimeistä lauttaa. Valumme ihmismassan mukana satamaan ja maksamme jälleen jonkinlaisen pienehkön terminal feen.

Istumme aulassa odottamassa lauttaan pääsyä. Lähtöportin vieressä soittaa joku paikallinen bändi. Lähdemme onneksi tällä kertaa ensimmäisten joukossa kohti lauttaa.

Henkilökunta pysäyttää meidät kuitenkin portilla, sillä emme ole tajunneet käydä vielä erillisellä tiskillä vaihtamassa matkalippuamme paikkalippuun. Argh! Kiiruhdamme tiskille ja ehdimme onneksi lauttaan.

Lautalle pääsemiseksi on siis vierailtava kolmella eri tiskillä: lipputiski, terminal fee tiski ja istumapaikkatiski. Ihanan byrokraattista! Pienen neuvottelun jälkeen onnistumme lautalla saamaan vierekkäiset paikat. Henkilökunta auttaa todella avuliaasti kun kysyn viereeni istahtavalta paikalliselta tytöltä voisiko hän vaihtaa paikkaa ystäväni kanssa.

Kahden tunnin lauttamatka Boholille sujuu musiikkia kuunnellen ja sipsejä syöden. Rinkkamme matkaavat lautan käytävällä.

Illalla kahdeksan aikaan saavumme pilkkopimeään Boholin satamaan. Ihmettelemme kun ihmiset ympärillämme pukeutuvat sadetakkeihin. Ulkona sataa kaatamalla. Omassa rinkassani ei ole sadesuojusta, mutta onnistumme värjöttelemään katoksen alla ja tarkkailemaan kyytimme perään.

Olin laittanut majapaikkaamme sähköpostia ja ilmoittanut tarkemmasta saapumisajastamme. He tarjoutuivat hakemaan meidät satamasta, vaikka hotelli on kävelymatkan päässä satamasta. Vesisateen johdosta toivomme, että kyytimme olisi saapunut mutta ei ole. Pähkäilyn jälkeen päätämme lähteä kävelemään hotellillemme vesisateen tauottua, sillä kyytiämme ei näy.

Hotelli Belianiin (https://www.belianhotel.com/) saavumme kuitenkin suhteellisen kuivina. Ikkunattomassa hotellihuoneessamme oli tehokkaan äänekäs ilmastointilaite. Olemme väsyneitä, sillä olemme tehneet matkaa Boracaylta Boholille vajaan yhdeksän tunnin ajan.

Päädymme syömään illallista hotellin ravintolaan, jonka menu näyttää olevan todella kattava ja kohtuullisen hintainen. Ruokavalintamme eivät kuitenkaan mene nappiin. Oma leipäni on vuorattu majoneesilla, josta en välitä. Laskun loppusumma ei kuitenkaan päätä huimaa, mutta saamme sen verran murkinaa vatsoihimme, että nukahdamme hyvin.

Aamulla heräämme siivoojien käytäväpileisiin. Tässäkin hotellissa on vessapaperin suhteen säännöstely käynnissä eikä paperi riitä kunnolla koko oleskelumme aikaa. Aamulla astun huoneemme ulkopuolelle ja kurkkaan huoneemme vieressä sijaitsevaan siivouskomeroon josta kuuluu kova musiikki ja siivoojien iloinen puheensorina. Onnistun saamaan lisää vessapaperia, mutta jään kummastelemaan siivoojien työkulttuuria, sillä he onnistuivat herättämään ihan varmasti koko kerroksen.

Hotellin sijainti sataman vieressä oli hyvä juttu, mutta pidempään tässä kyseisessä hotellissa emme olisi viihtyneet.

Aamiaisen jälkeen pakkaamme rinkkamme kiinni ja tiedustelemme respasta kuinka paljon kolmipyöräinen taksi maksaa kaupungin toisella puolen olevalle bussiasemalle.

Noin viidenkymmenen sentin hintaan ahtaudumme kolmipyöräiseen ja reilun vartin päästä löydämme itsemme etsimässä oikeaa jeepneytä jonka kyytiin hypätä. Bussiasemalta meidän on tarkoitus ottaa jeepney-kyyti seuraavaan hotelliimme, Loboc River Resorttiin jota meille oli ystäväni suositellut. Jälkikäteen huomasimme hotellimme olevan myös Lonely Planetin kirjassa. Hotellimme ei siis pitäisi olla mikään pommi.

Boholin elämää

Olin lähettänyt hotelliimme sähköpostia ja kysynyt miten paikan päälle pääsee julkisilla kulkuvälineillä. Autokyydin tilaaminen Tagbilaranista Lobociin olisi maksanut noin kaksikymmentä euroa, mutta jeepneyllä matka taipuu 25 pesolla eli noin 40 sentillä. Kuponkihaukkoina tartuimme tietysti jälkimmäiseen vaihtoehtoon. Myös Boholilla aiemmin käynyt ystäväni on suositellut jeepneyn käyttöä.

Jeepney on jo suhteellisen täynnä kun astumme sisään. Rinkkamme heitetään jeepneyn katolle, musat laitetaan kaakkoon ja matka kohti Lobocia alkaa. Rahastaja roikkuu jeepneyn takaosassa, aina välillä sisällä ja välillä jeepneyn ulkopuolella, riippuen matkustajamäärästä. Jeepney pysähtynee säännöllisen epäsäännöllisesti ja porukka jeepneyssä vaihtuu tiuhaan tahtiin.

Kerroimme jeepneyn hypätessämme majapaikkamme nimen joten jeepney pysähtyy hotelliimme johtavan tien risteyksessä. Rahastaja kurottaa rinkkamme katolta ja pääsemme aloittamaan noin 300 metrin matkan hotelliimme. Hotelli olisi tarjoutunut noutamaan meidät tien poskesta kolmipyöräisellä taksilla, mutta päätämme tutustua uuteen seutuumme kävellen. Kanat kotkottavat ja pyykit liuhuvat pyykkinaruilla kun kävelemme kohti hotelliamme. Onnistumme saamaan huoneemme heti paikan päälle saavuttuamme vaikka tulemme ennen virallista check in aikaa.

Ensimmäinen iltapäivämme Lobocissa sujuu uima-altaalla lukien kirjojamme. Jätämme pyykkimme pestäväksi ja keskitymme rentoutumiseen.

Hotellimme (https://www.lobocriverresort.com/) sijaitsee joen varrella hieman syrjäisessä paikassa joten ainoa vaihtoehto syömiseen on hotellin oma ravintola. Ravintolan menu on tosin kattava ja suhteellisen kohtuuhintainen.

Toisena Lobocin päivänämme päätämme viettää päivän uima-altaalla. Kukaan muu hotellin asukkaista ei ole samaa päiväsuunnitelmaa valinnut, joten saamme uima-altaan keskipäiväksi kokonaan omaan käyttöömme.

Illalla olemme jälleen kuluttamassa monta tuntia aikaa istuen hotellin ravintolassa ja tavaten sen ruokalistaa. Kolmen illan aikana ehdimme maistamaan kaikki ruokalistan vaihtoehdot joita pohdimme valittavaksi.

Kolmantena päivänämme otamme hotellin vastaanoton kautta oman auton ja kuskin. Koko lysti maksoi noin 40 euroa meiltä kahdelta. Suuntaamme kuskin kanssa kohti Chocolate hillsejä eli kuuluisia suklaavuoria.

Kuskimme auto on suhteellisen uusi ja kuskin englanninkielen taito on hyvä. Matkalla hän kertoo kuinka maanjäristys lokakuussa 2013 tuhosi Boholin saarta.

Kuski oli työskennellyt silloin turisteja kyyditsevässä jokilaivassa. He olivat sitoneet muutaman jokiveneen yhteen myttyyn pysyäkseen paremmin pinnalla. Jokilaivalta pois päästyään kuskimme oli hakenut äitinsä kotoa ja he olivat suunnanneet riisipellon keskelle. Metsässä ei ollut turvallista olla, sillä esimerkiksi puista putoilevat kookokset saattoivat tippua päähän.

Marraskuussa 2013 puolestaan hirmumyrsky Yolanda pyyhki Boholinkin saaren ylitse. Kuski kertoo, että jälleenrakennusta on edelleenkin myrskyn jälkeen tehtävänä, mutta kiittää meitä turisteja siitä, että olemme jälleen löytäneet Boholin saaren, sillä se turismi on tärkeä tulonlähde saarelle. Meidän turistien ansiosta hän pystyy syömään myös muutakuin kuin pelkkiä banaaneja, kuski toteaa.

Päiväretkemme aikana näemme maailman pienimpiä apinoita.

Apinavisiitin jälkeen silmiemme edessä avautuu vielä toistaiseksi sadekauden jäljiltä vihreänä loistavat suklaavuoret. Muutaman kuukauden kuluttua vuoret muuttuvat ruskeiksi kuivan kauden saavuttua.

Päivän aikana vierailemme myös pienellä perhostilalla ja lounastamme turisteja pursuavalla jokilaivalla all you can eat buffetin parissa.

Tämän jokiristeilyn olisi voinut skipata näin jälkikäteen ajateltuna. Risteily oli suhteellisen kallis, 500 pesoa (noin 9 euroa). Risteily kesti noin tunnin verran ja sen aikana saimme ”nauttia” reitin varrella paikallisten nuorten naisten tanssiesityksestä ja kyydissämme musisoivan pienen bändin livemusiikista. Päiväretki oli vähän liiankin turistimainen, mutta tulipa nähtyä myös saaren keskiosaa.

Jokiristeilyn jälkeen kuskillamme olisi ollut ohjelmassa vielä paikallisen boa-käärmeen tapaaminen, mutta päätämme skipata käärmeshown ja suuntaamme hotellille. Myöhemmin iltapäivällä lenkkeilemme joen vartta pitkin ja tutustumme lähiseutuun apostolin kyydillä.

Cebu

Seuraavana aamuna on aika siirtyä takaisin Tagbilaraniin ja siitä lautalla Cebuun viimeiseksi Filippiineillä vietättäväksi yöksi.

Hotellin henkilökunta kyyditsee meidät hotellin kolmipyöräisellä taksilla päätien varteen ja muutaman minuutin odotettuamme otamme kymmenen aikaan aamulla jeepneyn kohti Tagbilarania 25 peson hintaan.

Olemme valmistautuneet menemään bussiasemalla asti, mutta rahastaja kysyy minne olemme matkalla ja hän ”heittää” meidät ulos keskellä Tagbilaranin kaupunkia ja lähdemme metsästämään kolmipyöräistä taksikuskia, joka veisi meidät satamaan. Onnistumme saamaan kyydin kolmannelta kysymältämme kuskilta. Hän vie meidät hieman ylihintaiseen 50 peson (80 senttiä) hintaan satamaan, jossa huomaamme muutaman lautan olevan peruttu.

Onnistumme kuitenkin löytämään toisen lauttayhtiön lipputiskin ja saamme liput lauttaan viimeisten asiakkaiden joukossa. Maksamme jälleen terminal feen ja tällä kertaa osaamme jonottaa jo valmiiksi myös istumapaikkatiskillä.

Olin lukenut etukäteen, että lauttojen peruutukset ja epävarma säätilanne tekee lauttaliikenteestä hankalaa ja monesti kehotetaankin turisteja siirtymään Cebuun jo lentoa edellisenä päivänä, jotta lennolle ehtiminen ei jää kiinni lauttaliikenteestä.

Tällä kertaa matkamme meinaa kuitenkin tökätä turvatarkastukseen Tagbilaranin satamassa. Emme kuulemma saa ottaa rinkkoja mukaan matkustamon puolelle vaan rinkat pitää laittaa ”ruumaan” lisämaksusta. Tulomatkalla emme rinkkoja joutuneet ruumaan laittamaan. Tästä seikasta kummastuneena kysynkin henkilökunnalta asiasta. Henkilökunnan jäsen vastaa minulle ympäripyöreän lakonisesti ”different time, different policy!”. Aha, tämä vaikuttaa vaan suoranaiselta turistien rahastamiselta.

Rahasumma ruumaan menevästi matkatavarasta ei toki ollut suuri, mutta kyseessä oli toiseksi viimeinen päivämme Filippiineillä joten yritimme maksimoida/minimöida käteisen valuutan käyttämisen jotta saisimme käteisen rahan riittämään mahdollisimman hyvin. Matka Cebuun kuluu matkustamon telkkarista tullutta seikkailuelokuvaa katsellessa kahden tunnin ajan.

Cebun satamassa jonotamme taksin. Olen selvittänyt etukäteen ettei hotellimme Bayfront Cebu ole kovin kaukana satamasta.

Taksikuski ei ensin meinaa tahtoa laittaa mittaria päälle vaan yrittää saada meidät maksamaan lyhyestä matkasta 150 pesoa. Tulimme toiselta puolelta lentokenttäsaarelta satamaan pari päivää aiemmin 210 pesolla, joten emme tyydy hintaan. Vihdoin kuski suostuu laittamaan mittarin päälle ja suuttuneena meille kuski kaasuttaa kovaa vauhtia kohti hotelliamme, josta lopulta maksamme noin 75 peson hinnan. Lopullinen hinta mittarissa taitaa olla 72 pesoa, mutta tasarahan uupuessa ”joudun” antamaan kuskille kolme pesoa tippiä, jota en olisi tälle huijarille halunnut pesoakaan suoda.

Matka Lobocin hotelliltamme Cebun hotellille (https://www.bayfronthotelcebu.com/) sujui loppujen lopuksi todella jouhevasti ja yhtään vähemmällä odotusajalla missään paikassa emme olisi voineet kuvitellakaan.

Cebun hotellimme edustalla on suuri ostoskeskus, jossa vietämme muutamia tunteja aikaa, sillä Cebu ei näytä mitenkään kovin houkuttelevalta kaupungilta.

Illalla matkakumppanini A-E suuntaa salille ja itse tilaan huoneeseeni foot scrubin hintaa 400 pesoa eli noin tunnin mittaisesta jalkapohjieni vuolemisesta maksan noin viisi euroa.

Viimeiseksi päiväksi Filippiinien maaperällä teleporttaamme itsemme taksilla lentokenttäsaarella sijaitsevaan viiden tähden Mövenpick –hotelliin (https://www.movenpick.com/en/asia/philippines/cebu/hotel-mactan-island-cebu/offers/offer-detail/day-use-package/).

Noin neljänkymmenen euron hintaan saamme käyttää hotellin ranta- ja uima-allasaluetta ja saamme mahamme täyteen mahtavasta lounasbuffetista. Nautimme auringon viimeisistä säteistä makoillen hotellin aurinkotuoleilla seuraten aasialaisten turistien lukuisia selfiekuvauksia. Lähtiessämme lentokentälle saamme vielä valita pallolliset Mövenpickin jäätelöä hotellin aulabaarista.

Saimme Mövenpickin hotellissa käsiimme keltaiset paperirannekkeet, jotka erottivat meidät hotellin normiasiakkaista, mutta vierailu oli joka sentin arvoinen buffetlounaansa ansiosta. Ruoka oli periaatteessa aikamoinen pettymys Filippiineillä ja ilman tätä Mövenpickin (länsimaista) lounasbuffaa olisimme olleet todella pettyneitä ruokaan.

Hotellin lounaalla viereisessä pöydässä istui kolme suomalaista tyttöä. Olin huomannut suomalaiset nimet jo hotelliin sisäänkirjautumisen yhteydessä, sillä omat nimitiedot piti laittaa erilliseen day package –listaan. Hotellin ranta-alueelta ei ollut myöskään vaikeuksia tunnistaa näitä suomalaisia tyttöjä. Suomalainen tunnistaa kyllä suomalaisen. Ja pystyäksemme puhumaan normaalisti myös omassa ruokapöydässämme oli moikkaaminen pakko heti alkuun toteuttaa 😀

Boholilla emme muihin suomalaisiin törmänneet, mutta Boracaylla näimme kaksi eri kaveriseuruetta suomalaisia.

Mövenpickin hotellilta otimme taksin lentokentälle ja matka kohti kylmempiä kelejä ja Hong Kongia saattoi alkaa.