On aikainen lauantaiaamu ja olen nukkunut yön aika huonosti, sillä jännitin heräämistä. Kännykän lisäksi olin asettanut ipadiini herätyksen ja pyytänyt matkalle mukaani lähtevää ystävääni soittamaan minulle jos minusta ei ole kuulunut 5.30 mennessä. Hampaiden pesu, tukka kiinni, vaatteet päälle ja kohti 615:n bussipysäkkiä. Kaikki tavarat oli tietysti katsottu jo valmiiksi edellisenä iltana.

Matkallelähtöaamuksi oli onneksi sattunut suhteellisen leuto ilma enkä palellut kevytyntsikassani pahasti. Bussi tuli ajallaan ja sain istumapaikan johon rinkkani mahtui jalkoihini. Sörnäisten pysäkiltä bussiin astui yllättävän paljon matkustajia. Aasialaisten turistien matkalaukkujen ohi taiteilee viereeni nuori mies, joka tuoksuu kolmen promillen humalalle.

Ennenkuin bussi ehtii kääntymään Mäkelänkadulle ehdin jo ensimmäisen kerran toteamaan tälle herralle: ”Älä pliis nojaa muhun!” Toistan saman lauseen. ”Mitä se nyt haittaa?” ihmettelee herra ja yrittää saada mukavampaa asentoa kevytuntsikkaani vasten. Great! Kello 6.05 lauantaiaamuna selvin päin en ole kaikista lämpimimmissä sosialisointifiiliksissä ja Käpylän kohdalla saan herran vihdoin vakuuttuneeksi, että haluan saada oman henkilökohtaisen tilani omalla penkilläni. Herra nukahtaa. Tuusulan moottoritieltä käännyttyämme herätän herran ja kysyn, että missä hän on jäämässä pois ja kerron missä olemme. Herra havahtuu ja poistuu vierestäni seuraavalla bussipysäkillä. Julkisissa matkustaminen ei ole tylsää hommaa!

Lentokentälle saavuttuani bongaan T2-terminaalin pääaulasta matkalle mukaan lähtevän ystäväni ja laitamme rinkkamme ruumaan Finnairin muovipusseissa. ”Teillä onkin muutama lento edessä” toteaa virkailija. Hän ei tiedä, että meillä on vielä neljäskin lento edessämme tulevan vuorokauden sisällä. Helsinki-Amsterdam-Hong Kong-Cebu -lennot ovat samalla lipulla ja Cebu-Boracay eri lipulla, ristimme kätemme ja toivomme kolmen ensimmäisen lennon sujuvan hyvin ehtiäksemme viimeiselle lennollemme ennen saapumistamme Boracayn rannoille. 

Lennot sujuvat yllättävän hyvin, vaikka yhdentoista tunnin mittainen Amsterdam-Hong Kong -lento on päivälento ja menetämme lennon aikana periaatteessa lauantaiyön kokonaan. Lennot sujuvat leffoja katsellen. Cathay Pacific -lentoyhtiön matkustamohenkilökunnan palvelu ei ole mieleenpainuvan ystävällistä, mutta plussaa tulee Mövenpickin jäätelöstä jälkiruokana ja välipalaksi tilattavista nuudeleista ja muista pikkupurtavista lentokoneen takaosassa. Pitkällä lennolla ei ollut siis tarvetta turvautua omiin eväisiin ja vesipullonikin sain hienosti täytettyä.

Saavumme Cebun lentokentälle noin vuorokauden matkustettuamme. Jatkolentomme on tietysti myöhässä. Väsymyksemme on siinä vaiheessa, että lennon myöhästyminen ei jaksa meitä paljoa haitata ja jumitamme lähtöporttimme edessä olevilla penkeillä.

Lähtöporttimme muuttuukin kesken kaiken. Lentokentän henkilökuntaan kuuluva mies tuli huutelemaan lentokenttämme nimeä käsittävän kyltin kanssa vanhan porttimme eteen. Onneksi satuimme siinä vaiheessa olemaan postin lähettyvillä ja pääsimme ensimmäisten joukossa seuraamaan miestä kohti uutta lähtöporttiamme.

Lento Caticlanin lentokentälle lähelle Boracayn saarta Cebu Pacific-halpalentoyhtiöllä kesti vajaan tunnin. Nälkäisinä ostimme lounaaksi lentokoneesta vajaan kahden euron hintaan nuudelisopan, jota emme kunnolla ehtineet syömään ennen lennon laskeutumista. Lennon laskeutuessa yritän ihailla maisemia ikkunasta ja samalla varoa ettei nuudelisopan kuuma liemi valu syliini.

Olin jo etukäteen ostanut meille noin kahdeksan euron hintaisen kuljetuksen lentokentältä Boracayn saarelle, jonne päästäkseen on vielä matkattava veneellä, sillä saarella ei ole omaa lentokenttää. Saimme rinkkamme matkalaukkuvyöltä ja kävelimme terminaalirakennuksen edessä olevan kuljetusyhtiömme toimistoon odottamaan minibussia kohti satamaa. Satamassa saimme sekavat ohjeet ja rinnoissamme olevien tarrojen avulla meidät ohjattiin oikeaan laivaan maksettuamme ylimääräisen terminaalimaksun ja ylimääräisen ympäristömaksun. Olimme onneksi nostaneet käteistä rahaan Cebun lentokentältä, sillä kortilla maksaminen näissä pisteissä oli kaukainen haave. 

Laivan kyydissä matkasimme noin varttitunnin ajan ihastellen pimenevää maisemaa auringonlaskun aikaan. Meidät roudattiin vielä uuteen lava-autoon, jonka kyydissä matkasimme reilun puolen tunnin ajan Boracayn ruuhkaisia ja kuoppaisia teitä kohti ensimmäistä majapaikkaamme, Il mare Sakura hotellia. Heitimme rinkkamme huoneeseemme ja lähdimme illallistamaan rannalle, johon oli lyhyt kävelymatka hotelliltamme. Ystäväni oli kehunut, että Boracaylla on yksi hyvä meksikolainen ravintola ja eksyimmekin vahingossa juuri siihen ravintolaan ensimmäisenä iltana. On myöhäinen sunnuntai-ilta ja olemme väsyneitä, sillä emme ole nukkuneet ollenkaan edellisenä yönä. Bussi, lento, lento, lento, lento, minibussi, lautta, minibussi. Siinä kulkuvälineet joiden avulla olemme nyt yhdellä Filippiinien suosituimmassa rantakohteessa. Neljä kokonaista päivää Boracayn saarella odottaa meitä.