Balkanin kesälomareissumme oli edennyt viimeiseen etappiinsa. Bussimme Skopjen linja-autoasemalta starttasi perjantaina iltapäivällä täsmällisesti klo 15.30. Sitä ennen bussinkuljettaja oli kerännyt passimme ja olimme bussiaseman tiskillä maksaneet parin euron hintaiset lisämaksut, jotka olivat ilmeisesti maksut ruumaan menevistä rinkoistamme. Kaikkea muuta kuin ystävälliseksi kuvailtava asiakaspalveluhenkilö ei meille sitä ikinä valaissut. Maksu onneksi onnistui myös kortilla, sillä olimme kuluttaneet melkein kaikki viimeiset paikalliset valuutat lounaalla.

Bussi täyttyi hieman päälle puolilleen, huokasimme helpotuksesta kun ovi meni kiinni ja meillä kummallakin oli omat tilavat penkit tuleville kilometreillemme kohti Kreikkaa. Parin tunnin ajan bussimme ajoi hienoissa vuoristomaisemissa ennen kuin saavuimme Kreikan rajalle. Bussin ikkunasta saattoi nähdä viikolla vallinneiden metsäpalojen paikkoja. Raja oli ollut jopa ajoittain kiinni näiden metsäpalojen vuoksi. Nyt tilanne ei onneksi olisi päällä eikä täällä ei olisi ruuhkaa, jes! Alku näytti lupaavalta. Olin seurannut jonotilanteen kehittymistä tarkkaan netistä. Googlearvostelujen mukaan tällä rajalla rekkakuskeilta odotettaisiin jopa lahjuksia, mitä ihmettä! Kyseessä oli kuitenkin EU-maahan johtava raja!

Bussikuskimme lähti passiemme kanssa Pohjois-Makedonian puolen rajatoimistoon moikkaillen reippaasti henkilökunnalle. Hän saapui takaisin ja sitten valuimme jälleen eteenpäin kasinoiden ohitse kohti Kreikan rajaa. Oliko rajamuodollisuudet tällä kertaa näin helppoja? Ei ollut. Täällä asiointi ei sujunutkaan niin näppärästi. Kanssamatkustajia siirtyi bussin ulkopuolelle jaloittelemaan enenemissä määrin kun oltiin seisty ainoana bussina rajalla jo yli puoli tuntia. Mekin siirryimme ulos ja J bongasi vessarakennuksen. Vilkuillen selkiemme taakse mekin reippailimme vessaan, jossa pääsimme jälleen tutustumaan aasialaistyyppisiin kyykkyvessoihin. Oman vessapaperin kera tietty.

Lopulta bussimme liikahti eteenpäin, olimme olleet rajamuodollisuuksissa ilman ruuhkaa 75 minuuttia! Rajalta oli enää vajaan tunnin ajomatka Thessalonikiin jonne saavumme juuri ennen auringonlaskua yhdeksän aikaan illalla.

Thessaloniki

Tämä blogiteksti on täysin itse kirjoitettu, mutta en malttanut olla kokeilematta mitä tekoäly kertookaan Thessalonikista? Microsoftin Copilot kertoo Thessalonikista seuraavaa:  Thessaloniki, Kreikan toiseksi suurin kaupunki, on todellinen historian ja kulttuurin aarreaitta. Kaupunki perustettiin vuonna 315 eaa., ja siellä on sekoitus roomalaisia, bysanttilaisia ja ottomaanien jäänteitä. Aristoteles-aukio on kaupungin sydän, ja sen ympäriltä löytyy monia kauppoja, kahviloita ja ravintoloita.

Bussin ikkunasta katsottuna Thessaloniki näytti betonikasalta, tekoälyn kertomat elementit eivät olleet sarveiskalvoillemme vielä piirtyneet. Toivottavasti huomenna saisimme kaupungista paremman kuvan. Kävelimme vajaan puolen tunnin matkan rinkkojemme kanssa linja-autoasemalta hostellillemme. ”You look so much younger!”toteaa nuori hostellin respan poika ojentaessaan passini takaisin minulle. Sanat piristävät reissussa rähjääntynyttä mieltäni.

Rinkat jätimme omaan ilmastoituun ja hiljattain rempattuun huoneeseemme ja ryntäsimme illalliselle. Yksi Tripadvisorin suosituimmista ravintoloista nimeltään Kanoula olisi aika lähellä majapaikkaamme. Ravintolaa ei turhaan oltu listattu yhdeksi kaupungin parhaista! Ruoka oli niin hyvää, että lopulta päätimme tulla samaan ravintolaan uudelleen viimeisenä iltanamme. Olin haaveillut uunifetasta niin pitkään!

Sää ei ollut muuttunut superhelteestä ollenkaan. Vielä illalla kymmenenkin jälkeen on asteita mittarissa kolmisenkymmentä. J onneksi löysikin hyvän artikkelin Thessalonikin hotelleista, jotka ottavat ulkopuolisia uima-allasalueelleen maksua vastaan. Omassa majapaikassamme ei uima-allasta ollut eikä Thessalonikin keskustan edusta ole uintikelpoinen vaikka kaupungin keskusta rajautuu rantabulevardiin. Lauantaipäivän ohjelmanumeroksemme valikoitui Thessalonikin suurin hotelli Capsis ja sen uima-allasalue. Olimme juuri syöneet brunssiannokset hostellin suosittelemassa The Caravan Cafessa joten olimme valmiit viettämään rentoa uima-allaspäivää.

Satuimme paikan päällä hieman ennen uima-allasalueen avautumista joten saimme rauhassa ensimmäisten joukossa valita omat rantatuolimme. Ah miten ihanalta tuntuikaan pulahtaa uima-altaaseen! Uima-altaan 12 euron hintaan kuului pääsy uima-allasalueelle, vesipullo ja virvoitusjuoma. Palvelu uima-allasalueella oli ystävällistä ja viihdyimme alueella niin pitkään, että lopulta söimme myöhäisen lounaankin uima-allasalueella.Lämmin suositus tälle allasalueelle!

Lauantaina ehdimme vielä nauttia helteestä kävellen tutustuen Thessalonikin keskusta-alueeseen. Kreikkaan siirtymisen huomaa päiväbudjetin muuttumisessa. Balkanilla elimme parhaimmillaan 30-40 euron päiväbudjetilla, nyt ekana kokonaisena Thessalonikipäivänämme euroja oli kulunut 60 euron edestä.

Koko reissun ajan olimme heränneet suhteellisen varhain. Ehkä jopa liian varhain suhteessa paikalliseen elämäntyyliin. Monena aamuna olimme aamiaispaikoissa ensimmäisiä asiakkaita. Niin kävi sunnuntainakin. Meidän piti ensin mennä kello yhdeksän avautuvaan Donkey garden-kahvilaan, mutta paikka oli kaikkea muuta kuin valmis ottamaan asiakkaita. Penkit olivat nostettuina pöytien päälle eikä henkilökuntaa näkynyt.

Viereisessä korttelissa oleva Ergon Agora oli onneksi auki ja saimme nautittua mannereurooppalaisen (hinnakkaan) hipsteriaamupalan ennen kuin jatkaisimme historiakierrostamme Thessalonikin vanhassa vankilassa ja vanhoilla muureilla.Samalla sisäänpääsylipulla pääsisimme tutustumaan vankilaan ja muureille.

Kuumuus alkoi jälleen painaa päälle ja olimme katsoneet, että yläkaupungilta pääsemme suoralla bussilla kohti yhtä toista hotellia, joka ottaa ulkopuolisia uima-allasalueelleen. Hyvä tuurimme kuitenkin loppui kun olimme kävelleet jyrkkää ylämäkeä pitkin helteessä kohti bussipysäkkiä, josta jatkoyhteytemme pitäisi lähteä. Bussia ei vaan kuulunut. Mahtavaa. Sunnuntaina vuoroväli ei ollut tiheä ja lopulta odotimme seuraavaa bussia tunnin verran.

Ilo oli käsinkosketeltavaa kun pääsimme sisään ilmastoituun bussiin ja hetken päästä olimmekin jo kävelemässä paahtavassa kuumuudessa kohti Lazart Hotelin uima-allasaluetta. Moni muukin oli ilmeisesti lukenut J:n lukeman artikkelin hotellien uima-altaista, sillä Lazartin maksu oli triplaantunut syksyn takaisesta artikkelin julkaisusta. Pääsy pienelle uima-allasalueelle missä ei olisi ollut edes vapaita aurinkotuoleja ja pyyhe olisi maksanut 30 euroa per nassu.

Käännyimme pois uima-altaan ovelta ja yhtäkkiä kuulen nimeäni huudettavan. ”Eerika!”, olen täysin ihmeissäni, sillä olen kahdestaan J:n kanssa reissussa emmekä edes ole missään Thessalonikin keskustassa vaan ihan random hotellissa Thessalonikin laitamilla. Huutelija onkin työkaveri S, joka oli perheensä kanssa lomailemassa Thessalonikissa. Pieni maailma.

Moikkaamme S:ää nopeasti ja siirrymme J:n kanssa hotellin viereiseen ravintolaan syömään ylihintaisia salaatteja. Helteen uuvuttavinani kävelemme takaisin päätien varteen. Keskustaan meneviä busseja ei sitten meinaa tulla ollenkaan. Bussit eivät ole olleet meidän puolellamme tänään. Reilun vartin odottamisen jälkeen bussi viimein saapuu ja pääsemme takaisin hostellillemme.

Maanantaina emme ota riskiä ettemme pääsisi uimaan vaan suuntaamme veneretkellä kohti Agia Triadan rantaa. Olemme sunnuntai-illan lenkillä tarkistaneet veneen lähtöpaikan Valkoisen Tornin vierestä.

Vene saapuu ja hyppäämme kyytiin. Noin tunnin merimatkan päästä kymmenen euroa köyhempinä olemme Agia Triadan rannalla. Moni rantabaareista oli suunnattu pelkästään hotellivieraille, mutta löydämme viimein yhden rantabaarin mikä on avoin kaikille asiakkaille, kunhan ostaa juomansa pienellä myyntitakuulla paikan päältä.

Palvelun (ja juomien) saaminen tuntuu ajoittain olevan todella suuren työn takana. Voi miten paljon he saisivatkaan myyntiä jos palvelu pelaisi! Suunnittelemme J:n kanssa millaisen oman rantabaarin perustaisimme.

Maanantai sujuu rennoissa merkeissä kirjaa lukien ja ihmetellen kanssaturistien sekoilua. Ja miten taivaalliselta tuntuukaan pulahtaa meriveteen vaikka se ei oikein edes viilennä. Merivesi on todella lämmintä, mutta virkistävää. Uimisen, lukemisen ja muutaman oluen jälkeen nappaamme rantapäivän päätteeksi loppuiltapäivästä veneen takaisin kaupunkiin.

Tiistai onkin viimeinen päivämme tällä reissulla. Thessalonikia olemme ehtineet parissa päivässä kiertää sen verran, että itse kaupunki on tullut suhteellisen tutuksi, mutta päätämme viimeisen päivän kunniaksi ottaa vielä kiertoajelun, joka houkutteli halvalla parin euron hinnallaan.

Olimme käyneet tiirailemassa kyseisestä kiertoajelua jo aiemminkin, turhaan. Bussia ei vaan ikinä tullut. Nyt pitäisi olla kyse aamun ekasta vuorosta joten pidämme peukut pystyssä, että bussi tällä kertaa saapuisi Valkoisen Tornin kiertoajeluiden bussipysäkille.Ja bussi saapuu, jihaa! Kyytiin nousee kanssamme yksi vanhempi brittiherra. Tässäkö meidän kiertoajelun seurue on?

”Opas” kerää muutaman euron hintaiset lippurahamme ja aloittaa selostuksen. Bussin mikki on rikki joten hän roikkuu keskimmäisen oven vieressä edessämme hokien ulkoa opettelemaansa mantraa epäselvällä puheellaan. Parin pysäkin päästä pysähdymme. Bussissa on jotain vialla. Bussikuski soittaa kaupungin toisella laidalla sijaitsevalle pääbussiasemalle ja mekaanikko on kuulemma matkalla luoksemme. Mahtavaa. Brittiherran aikataulu ei salli näitä lisäminuutteja joten hän hyppää pois bussista ja me jäämme odottelemaan bussiin. Vieressämme silmäniloa antaa ulkokuntosalilla hikoilevat paidattomat miehet. Kätevää. Reilun puolen tunnin odottelun jälkeen matkamme viimein jatkuu. Noin tunnin ajan kiertelemme bussissa Thessalonikin katuja ennen kuin poistumme bussista lounastaaksemme ja nauttiaksemme viimeisistä Thessalonikin hetkistä ennen lentokentälle suuntaamista.

Thessalonikista on tullut monelle suomalaiselle varteenotettava matkakohde Ryanairin avattua suora lento Helsinki-Vantaalta Thessalonikiin.Thessalonikista ei tullut uutta ihastustani, mutta se oli ilman muuta kiva kokea. Jos Thessalonikia vertaa Ateenaan niin Ateena vie Thessalonikista voiton mielestäni  kuitenkin mennen tullen.

Thessalonikin hostellimme oli mahtava. 261 euron hintaan saimme oman huoneen neljäksi yöksi mahtavalla sijainnilla. Hostellilla ei ollut mahdollisuutta saada aamupalaa, mutta iltaisin kattoterassilla oleva baari tarjoaa mahtavia näköaloja ja happy hour-tarjouksia. Hostellilta saimme myös hyviä ravintolavinkkejä mikä helpotti reissuamme. Päiväbudjettini Thessalonikissa vaihtelivat 60 ja 70 euron välillä.

Jos reissupäiviä olisi ollut lisää Thessalonikissa niin retkivaihtoehtoja olisi ollut runsaasti. Olisi voinut tehdä retken Olymposvuorelle, Mateoraan tai Haldikin kristallinkirkkaisiin vesiin. Lentokenttäbussissa kuulemme kuitenkin jälleen seuraavan kerran suomalaisturistien juttelua ja on aika palata Suomeen.

Lentokenttäbussin lippua ei voi ostaa etukäteen kioskeista niinkuin muita bussilippuja. Marssin kolikot kourassani täydessä bussissa kohti bussin lippuautomaattia. Voisiko tätä enää hankalammaksi tehdä? Onneksi en ole yksin reissussa ja pystyn jättämään rinkkani J:n haltuun lähtiessäni loikkimaan kanssamatkustajien matkalaukkujen välistä.

Thessalonikin lentokentällä vaihdamme vaatteet ja jäämme odottelemaan Ryanair-neitsyyteni menetystä. Ryanairin lento sujuu kuitenkin hyvin ja pääsemme aikataulun mukaisesti Helsinki-Vantaan kaukaisimpaan nurkkaan. Ryanair mahdollisti meille täten vielä mukavan iltalenkin lentokentällä ennen kuin pääsemme kotiin.

J:n kanssa päätämme ettemme enää jatkossa mene keskikesällä Kreikkaan tai Balkanille. Kreikkaan ja Balkanille tulemme toki jatkossakin reissaamaan, mutta ajoitamme reissumme kevääseen tai syksyyn maltillisempien lämpötilojen vuoksi.

Thessaloniki oli kesälomareissumme viimeinen etappi. Kuluneen puolentoista viikon aikana ehdimme nähdä ja kokea paljon. Istuimme monia tunteja eri busseissa, mutta emme missään nimessä turhaan.  Reissukohteemme Sofia ja Skopje tarjosivat edukkaita elämyksiä, Thessalonikin herättäessä meidän kreikkalaiset makunystyrät.