Postikortti Tukholmasta

Hälsningar från Stockholm!

Viime viikonloppuna perjantaina starttasi M/S Silja Serenade kohti Tukholmaa. Moni työkaveri ihmetteli miten minä, lapseton ihminen olen lähdössä viiden 0-8 vuotiaan kanssa ruotsinlaivalle, mutta lasten riemun näkeminen laivan ihmeellisessä maailmassa on niin hienoa. Lisäksi Tukholma on aina yhtä kiva retkikohde.

Viha-rakkaussuhde buffetiin

Tämä oli ensimmäinen kunnon risteily koronan jälkeisessä maailmassa. Käsidesiä oli tarjolla joka paikassa ja buffetin eteen oli ilmestynyt käsien pesupiste. Miksei buffetiin marssiville ihmisille ole pakollista käydä käsipesulla ennen kuin he lähtevät ahtaamaan buffetin antimia lautasilleen?

Meitä oli reissussa kolme äitiä, kaksi isää, kaksi tätiä ja sitten viisi lasta. Aikamoinen porukka! Olimme etukäteen ostaneet ateriapaketit ja varanneet buffetiin pöydät meille. Onnistuimme perjantaina aikaistamaan buffetin pöytävaraustamme jälkimmäisestä kattauksesta ensimmäiseen. Siinä olisi niin aikuisilla kuin lapsilla mennyt hermo jos ruokaa olisi tullut lautasille vasta kello 19.30. Tavolatan erikoisaamiaiselle emme enää saaneet pöytävarausta joten lauantaiaamuna rynnimme muutaman muun kanssa buffetin sämpylöiden ympärillä.

Laivalla ollessani muistin miksi en välitä laivan buffetantimista. Itse ruuassa ei ollut vikaa, tällainen nirsohko ruokailijakin löysi vaikka mitä herkkuja lautaselleen, mutta pyhitetäänkö hetki buffetraivolle? SE RUOKA EI LOPU BUFFETISTA! Ei varsinkaan jos kyse on ensimmäisestä kattauksesta. Jouduin puolustautumaan jälkiruokapöydässä kun aikuiset ihmiset etuilivat jälkiruokapöydässä kahdeksanvuotiasta siskontyttöäni. Hanaolutta ja hanaviiniä juotiin kuin viimeistä päivää, silmät söivät enemmän kuin napa veti. Buffetin tarjoilijat hymysuin siivosivat nöiden etuilijoiden jämäruuat pois pöydistä kun he olivat rynnineet ensimmäisten joukossa pois buffetista. Harri Hylkeen disco alkaa vasta kello 19, te ehditte sinne kyllä! Argh!

Voitte arvata vaihdoimmeko lauantain buffetin pöytävarauksen Grill housen pöytäjonotukseen. Mulla on tosin vielä hieman ikävä pehmiskonetta.

Lasten ohjelmaa

Sisko oli bongannut lasten friendship-rannekkeet kaikille seurueemme (omilla jaloilla käveleville) lapsille. Lapset bongailivat aarrejahdin kuvakkeita ympäri laivaa ja litkivät janoonsa Starlight-yökerhossa pinkkiä ja sinistä slush-juomaa. Laivan viidennen kerroksen lastenmaailmassa lapset pystyivät piirtämään ja väistelemään pallomeren pöpöjä, aikuisten nauttiessa kahvilan antimista. Tällä risteilyllä siskon nuorempi tyttö ei enää pelännyt muumeja niinkuin nuorempana ja halaili innoissaan Harri Hyljettä. Lapset tykkäsivät toki myös juosta pitkin hyttikäytäviä meidän ja oman hyttinsä välillä.

Olin ”saanut” siskontyttöni maissaoloajaksi ja päätimme mennä Junibackeniin. Sisko lähti miehensä kanssa hymyillen shoppailemaan kohti keskustan kauppoja. Miksi he olivat niin iloisia lähtiessään kahdestaan maihin? ;)

Me muut puolestaan jaoimme laivassa jokaiselle lapselle oman aikuisen ja lähdimme kävelemään pitkää putkea pitkin kohti paikallisbussia numero 76. Bussi löytyi helposti opasteita seuraamalla.

Edellinen bussi oli ääriä myöten täynnä joten jäimme pysäkille odottelemaan seuraavaa bussia, joka saapuikin hetken kuluttua ja koko ryhmä Rämämme sai omat istumapaikat. Tiesithän, että Tukholman busseissa lastenvaunuilla matkustaa ilmaiseksi ja muut saavat lipun ostettua kätevästi maksukortin lähimaksuominaisuudella. Alle 12-vuotiaat lapset matkustavat lisäksi maksavan aikuisen seurassa viikonloppuisin ilmaiseksi, mahtavaa! Ei siis haitannut lainkaan vaikken kotoa vanhaa Tukholman matkakorttiani löytänytkään.

Lyhyen bussimatkan jälkeen jäimme ulos bussista ja lähdimme kävelemään kohti Junibackenia. Näppärästä SL-sovelluksesta seurasin bussin kulkua ja osasimme jäädä oikealla pysäkillä pois. Olin hankkinut meille etukäteen liput  omalla sisäänmenoajalla Junibackeniin ja saimme oman lipukkeen myös ehkä koko paikan hienoimpaan paikkaan, satujunaan. Satujuna saattaa perheen pienimpiä hieman pelottaa ajoittain, mutta onneksi aina voi sulkea silmät hetkeksi.

Nämä olivat ainakin tälle porukalle ehkä viimeisiä mahdollisuuksia käydä Junibackenissa, parhaiten Junibacken sopii ehkä juuri 5-6 -vuotiaille lapsille. Jos olet vaunujen kanssa liikkeelle Junibackeniin niin muista ottaa vaunujasi varten lukko, sillä Junibackeniin sisälle ei voi vaunuja ottaa mukaan. Lukon pystyy myös ostamaan kassalta. Junibackenin lähistöllä olisi sijainnut myös Abba-museo, mutta sinne mennään sitten joskus toiste hieman toisenlaisella kokoonpanolla.

Puolisentoista tuntia kului rattoisasti Junibackenin eri leikkihuoneissa. Sitten iski jano ja nälkä. Vanhin lapsista totesi, että Junibackenin kahvilassa on pelkkiä leivoksia ja hän haluaa ruokaa. Täti oli unohtanut ottaa vesipullot mukaan, mutta laukusta löytyneet rusinat kävivät lapsille kauppansa ja saivat verensokerit hieman ylemmäs. Sitten nuoremmalle siskontytölle iski takkiahdistus. Huppari oli liian iso vaate kyseisen takin alle. Lopulta askartelin ahdistavasta takista ja omasta huivistani taikaviitan, jonka turvin lapsi ei ulkona raastavassa tuulessa täysin jäätynyt.

Kiristys-, lahjonta- ja uhkailutermeillä saimme koko konkkaronkan kävelemään parikymmentä minuuttia Karlaplanin eksoottiseen McDonald’s-ravintolaan. Kastanjapuut kukkivat ja muistimme jälleen miten kaunis kaupunki Tukholma onkaan.

”S, sä oot jaksanut TOSI HIENOSTI kävellä, vielä jaksaa hetken”.

Lasten kanssa pääsee aina kokeilemaan herkullisia uusia makukokemuksia, eikö vaan! Kun masut olivat täynnä nugetteja ja hamppareita niin osa seurueestamme lähti jo kohti laivaa ja me muut kiersimme muutaman kaupan ennen kuin lähdimme reippailemaan kohti Silja Serenadea.

Laivalla risteilyelämä jatkui jälleen rattoisasti. Illalla Starlight-yökerhossa oli mahtava Jukka K:n euroviisukimara ja nauroimme vatsat kippurassa laulaen euroviisuhittien mukana.

Meidän hyttimme oli aivan Starlight-yökerhon vieressä, mutta laiva oli täynnä eikä tilanteeseen auttanut muutakuin infosta saadut korvatulpat. Tosin toisena iltana tädit päättivät olla kuuntelematta hytissä Starlightin yökerhon jumputusta ja vietimmekin koko illan jumputuksen lähteen ytimessä riehakkaasti.

Laivalla elo oli oikeastaan täysin samanlaista kuin ennen koronaa. Yksittäisiä maskeja näki, mutta ihmiset juhlivat ja tanssivat kuten aiemminkin. Vieraat ihmiset eivät enää ole pelottavia muukalaisia, se on ihanaa <3!