Sekä Karhunkierroksella että Pallaksella kisajuoksujeni aikana kapuloita rattaisiin laittoi eniten megalomaaninen yrjötysolo, jonka iskettyä eteneminen muuttui todella vaivalloiseksi. Olen tässä nyt pohdiskellut, mistä se järjetön huonovointisuus ja heikotuksen olo pitkillä lenkeilläni oikein voisi johtua. Kyse kun ei selkeästikään ole mistään imeytymisongelmasta, koska siinä tapauksessa olisin varmaankin laatoittanut huudeja pelkän yrjön nieleskelyn sijaan. Tankkausongelmaan en myöskään usko, sillä esim. Pallakselle tankkasin todella huolella ja juoksunkin aikana tuli nautittua lisäenergiaa lähes kellon tarkkudella. Mielestäni tuo olo ei ole myöskään seinään juoksemista, sillä tiedän kyllä miltä sekin tuntuu. Juoksijan seinällähän tarkoitetaan sitä, kun kropan glykogeenivarastot on käytetty loppuun, lihakset alkavat kipuilla ja jäykistyä ja vauhti hidastuu huomattavasti. Tunnistan kyllä tuon seinäfiiliksen lenkeiltäni. Seinään juostuani jalkojen pakotus on niin voimakasta, että tekee mieli lopettaa saman tien. Seinään törmännyt juoksija joutuu käymään taistelua omaa pääkoppaansa vastaan, kun aivot yrittävät kieltää kroppaa juoksemasta. Kropassa voi olla voimaa ja virtaa vielä vaikka kuinka paljon, mutta kun aivot päättävät, että nyt on aika lopettaa tämä hullutus, kroppakin alkaa antamaan periksi. Näin minä olen seinän kokenut.
Tuo fiilis kropassa on siis tuttua ja ihan järkeenkäypääkin. Glykogeenivarastojen ehdyttyä kroppa alkaa käyttämään polttoaineenaan rasvaa, mikä taasen syö enemmän happea. Näin ollen juoksu muuttuu työläämmäksi ja vauhti hidastuu vääjäämättä. Ymmärrän, että seinään juostessa olo ei jalkojen jäykistymisen lisäksi ole muutenkaan mikään kovin mainio, mutta olen kuitenkin hieman ihmetellyt sitä todella poikkeuksellisen heikkoa ja oksettavaa oloa, joka pitkillä lenkeillä ja molemmissa kisoissa on tullut vastaan. Jos nimittäin mietin noita kisoja, niin en muista kummassakaan varsinaisesti törmänneeni tuohon edellä mainitun kaltaiseen seinään, jossa jalat jäykistyvät. Niissä on tuntunut riittävän virtaa ihan loppuun asti. Sen sijaan Karhunkierroksella ja Pallaksella juoksut menivät läskiksi eniten tuon oksennusolon takia. Se valtavan kuvottava ja heikko olo on lopulta estänyt juoksemisen ja homma on mennyt polkukävelyksi.
Pari viikkoa Pallaksen jälkeen mittasin isäni mittarilla verenpaineeni. Ajattelin tarkistaa, onko kesän grillimakkara- ja herkkudietti nostanut paineet pilviin. Hirveän huolissani en sentään ollut, sillä verenpaineeni on aina ollut ihan normaali ja ehkä enemmänkin hieman matalan puoleinen. Minulla on ollut tapana mittailla isän laitteella verenpainetta aina hänen luonaan käydessäni ihan huvikseni, koska on oikeastaan ihan hauskaa seurailla mittaustuloksia. Tuon kerran tulos 100/60 oli pienoinen yllätys. En muista, että verenpaineeni ikinä ihan noin alhaisissa lukemissa olisi ollut. En kuitenkaan miettinyt asiaa sen enempää, koska eihän tuo lukema nyt vielä mikään hirveän alhainen ole ja muutenkaan matala verenpaine ei nyt missään nimessä ole negatiivinen asia.
Heikotusolojen jatkuessa lenkeillä ja erityisesti niiden jälkeen aloin kuitenkin pohtimaan, että voisiko tuo oksetusolo liittyä jotenkin verenpaineeseen? Tippuuko alhainen verenpaineeni pitkän lenkin aikana vieläkin matalammaksi ja voiko pahoinvointi ja heikotus johtua osittain siitä? Lainasimme kotiin verenpainemittarin ja aloin mittailemaan painetta tasaisin väliajoin. Luvut pyörivät edelleen noissa samoissa lukemissa yläpaineen ollessa 100-110 luokkaa ja alapaineen 60-65 luokkaa. Viime lauantaina juoksimme 20 kilometrin mittaisen pitiksen, jonka jälkeen mittasin jälleen verenpaineeni. Lukemat mittarissa 85/55.
On kaiketi normaalia, että liikuntasuorituksen jälkeen verenpaine laskee (kovan liikuntasuorituksen aikana taasen verenpaine nousee) eli siinä mielessä nuo lukemat ovat ihan järkeenkäypiä. Enkä nyt muutenkaan ole mitenkään huolissani noista tuloksista, sillä kuten todettua matala verenpaine on mielestäni ihan positiivinen asia. Tuo lenkin jälkeen mittariin ilmaantunut luku (jonka tarkistusmittasin pariin otteeseen) kuitenkin pisti miettimään, että voisiko tuo verenpaineen lasku osaltaan selittää sitä pitkien lenkkien yrjöfiilistä? Tuo heikotus-/yrjöfiilis on nimittäin tullut aina siinä kohtaa, kun eteneminen on muuttunut juoksun sijaan enemmän kävelyvoittoiseksi. Voiko olla, että tuossa kohtaa, kun liikuntasuorituksen teho on laskenut, myös verenpaine on sukeltanut pohjaan ja tästä syystä olo on muuttunut niin valtavan huonoksi?
Elikkäs salmiakkikuurilleko tässä nyt sitten pitäisi ryhtyä? Suolakuuria on turha ehdottaa, koska meikäläinen syö sitä ihan TÖRKEÄT määrät. Vai haenko vain ihan turhaan selityksiä yrittäen sivuuttaa sen tosiseikan, että huono olo tulee huonosta kunnosta? Onko kukaan muu juoksevista lukijoistani mittaillut verenpainettaan tai huomannut matalan verenpaineen vaikuttavan juoksemiseen jollakin tavalla? Kiinnostaisi kovasti tietää fiksumpien kokemuksia tästäkin aiheesta. Tämä menee nimittäin osastolle ”ei hajuakaan” eli saatan olla (ja hyvin todennäköisesti olenkin) ihan täysin hakoteilllä spekulaatioitteni kanssa. Spekuloinpa nyt kuitenkin, koska se on mun mielestä aina niin huisin hauskaa 🙂
Havainnollistavaa kuvamateriaalia Pallakselta. Tältä tuo yllä kuvaamani olotila siis näyttää….
Ps. Hankin juuri oman verenpainemittarin (eli olen virallisesti tullut vanhaksi)
