Kirjoittelin tunnelmia Ruisrockista puhelimen muistiinpanoihin. Tältä siellä tuntui.

Ei tarvi ehtiä Cheekin keikalle, sisään jonottaessa löytyi jo oma keekki. Se lauloi mulle Timantit on ikuisia ja pullisteli haukkaansa. Ikäeroahan meillä oli varmaan se 6-8 vuotta. Ei näyttänyt keekkiä haittaavan. Sinne se jäi jonoon.

Alle varttitunti festarialueella: Hemmetin teinit. Hemmetin humalaiset teinit. Haluan aikuisten festarit missä ei tönitä. Mut sitten taas parin tunnin päästä sitä kummasti vain nauraa ja soljuu kivasti porukan mukana paikasta toiseen. Onhan ne söpöjäkin. 

Tyyppien pakko erottua on jotain valtavaa. Tekisikö mielesi pukea festareille porontalja ponchoksi? Minä maksimekkoineni ja kiharoineni istun massaan kuin hiekanjyvä aavikkoon. Mun päähän ei varmaan edes pälkähtäisi noin.. hmm.. innovatiivisia festaripukeutumisideoita. Mistä ne kaiken keksii?
Olen edelleen jonottajaässä. Sisko ei vielä osaa pysyä perässä. Eiköhän se opi.

En ikinä, ikinä tajua, miksi joku maksaa 130 € festarilipusta ollakseen perjantaina ennen ysiä tillintallin tietämättä missä on ollut ja ketä on kuunnellut. Onko se sitä festaritunnelmaa? Mulle se tunnelma on sitä, että istuskellaan ja chillaillaan kivoilla keikoilla, törmätään kavereihin, juodaan pikkuruisen skumppaa ja nautitaan auringosta.
Valittavat ihmiset. Miksi oi miksi pitää  änkeytyä festareille, jos ei kestä jonotusta, valtavirtaa tai haluaa jakaa ympärilleen pelkkää negatiivisuutta? Tällainen pariskunta seisoi bussin käytävällä mun kohdalla koko matkan kaupunkiin. Ei ollu korvatulppia eikä puhelimen kuulokkeita pelastamassa mua tältä. Onneksi oli sisko, joka kiltisti kuunteli mun valistusta näistä valittajista. Harmittaa vieläkin, etten osannut suhtautua niihin positiivisesti.

Hoilottaminen. Festareilla ON bändejä, epävireinen koilotus tuntuu lähinnä kauhistukselta. Sen sijaan festaribussissa täysillä soimaan laitettu Bon Jovin Living like a prayer ja melkein koko bussin karaokemainen yhteislaulu oli jotain todella todella kivaa 🙂

Minulle parin kilsan kävely ruissaloon ja takaisin olivat pieni kauhistus. Hirveä kävelyruuhka ja epätasaisesti kävelevät tyypit. Sydän syrjällään pusikkoihin tippuvien takia (jostain kumman syystä ne oli nuoria miehiä). Kaverin mielestä ne just on niitä Ruissin suolaa. Jännää. Koetin sitten ottaa tästä suolasta jotain irti ja olihan se oikealla mielentilalla kivempaa. Olisin silti koska tahansa ottanut käyttööni auton tai pyörän, jolla tuon matkan olisin taittanut.

Puistomaiset alueet, jossa on paljon lamppunauhoja ja lyhtyjä, ovat ihastuttavia. Voisin istuskella siellä iltaisin vaikka kuinka kauan. 

Se hetki, kun väsymys iskee kymmenen jälkeen illalla, kun edellisenä yönä on nukkunut ruhtinaalliset 4 tuntia ja Lily Alleniin on vielä 1,5 h. On ehkä mun vuoro jonottaa juotavaa, mutta peppu ei nouse penkistä. Ihan jäätävä olo. Tanssin silti Studio Killersejen keikalla. 

Viiden aikaan yöllä Turun keskustasta kävelyn aikana löytyi jos minkälaista poikajoukkoa tekemässä ties mitä älyttömyyksiä. Kaikille oli yhteistä sama hillitön hauskuus. Mietin että on vähän tylsää olla tyttö. Me vain nukutaan ja kiharretaan aamulla hiuksia. 

Bajamajat. Niissä on pakko käydä mutta hyh. Odotan aina siihen asti, että on pakko pakko pakko mennä, jolloin tästä elämyksestä tulee kivempi juttu. Jonossa voi myös jutella tyyppien kanssa. Minä, maailman ujoin ja sulkeutunein tyyppi höpöttelemässä tuntemattomille. hi hi

Festariruoka on nykyisin jotain mahtavaa, tervetuloa gastrorekat, pienet pipertelijät ja hodarikojut. Söin jo perjantaina niin hyvän juustoburgerin, että söin sellaisen sitten joka päivä. Aah. Minä en edes tykkää hamppareista. Mut ne oli  t ä y d e l l i s i ä .

Se tunne, kun tanssit ihan täydellisellä keikalla. Niitä hetkiä oli paljon. Puhukaa vain festaritunnelmasta ja siitä ”kuka niitä bändejä nyt oikeasti kattoo” no minä! Joo, saatoin olla niin väsynyt la yönä, ettei Lily Allenin odotetusta keikasta jaksanutkaan nauttia, mutta kyllä se on vain täydellistä, kun on hyvää musiikkia. Ja söpöjä poikia. Hyvää musiikkia ja söpöjä poikia ilman paitaa.

Enemmänkin olisi ollut. Hetkiä. Rakastan rantalavaa, tykkään istuskella nurmikolla, enkä koskaan oikein tule tykkäämään niittylavan edessä aukeavasta savikentästä. Se on vain niin tylsä. Siskokin oli kiva seuralainen ja näin melkein kaikki kaverit, ketkä pitikin. 

Sellainen oli ruissi2014.