Sain keväällä kolmekymppislahjaksi lipun Porin Jazzeille ja lupauksen seuralaisista tapahtumaan. Ohjelmaa katsellessa mikään ei noussut ylitse muiden, joten varsinaiseksi keikkapäiväksi valikoitui T:n aviomiehen toiveesta perjantai ja John Legendin keikka. En ollut ihan tajunnut, että Pori on niin kaukana ja että konsertti alkaa jo klo 13, eikä joskus illalla. En ihan voinut koko päivää pyytää uudesta työpaikasta vapaaksi, joten nätisti kysyin voisinko livistää puolenpäivän tienoilla, johon sainkin luvan. Lopulta melkein myöhästyin junastani, koska myöhästyin lähijunasta poikkeamalla Picniciin ja seuraava oli myöhässä… Onneksi se Tampereella matkaava IC oli myös myöhässä, joten pienen spurtin jälkeen minäkin löysin itseni ihan oikeasta junasta ja matkalla Poriin 🙂 

Porin asemalta löytyi bussi, joka kuljetti minut ja yhden päivän kamani lähelle Kirjurinluotoa. Olisi ollut kyllä ihan oikein, että koko viikonlopuksi ylipaljon kamaa pakanneena olisin joutunut raahaamaan laukkuani sinne koko matkan, mutta näin pääsin hieman aiemmin keikalle. Kirjurinluotoa lähetessä soitin T:lle ja totesin, ettei numeroon saada yhteyttä. Seuraavaksi soitti T:n miehelle ja sama lopputulos. Totesin, että olipas järkevää, että lippuni on kavereilla enkä saa heitä kiinni, miksi oi miksi en sopinut aiemmin jotain tapaamisaikaa porteille? Lopulta laitoin toiveikkaan tekstiviestin T:lle ja se menikin nätisti perille ja saavuimme porteille melko samoihin aikoihin. Olly Murs lauleli vielä, kun kipittelimme kohti asemapaikkaamme picnicvilttiä. Ehdin kuunnella sitä kolmen kipaleen verran ennen kuin keikka loppui ja roudaus John Legendiä varten alkoi. Aurinko paistoi, kuoharipullo poksahti auki ja seurahan oli mitä mainiointa. Oii. Kesä ja Pori Jazz. 

Ja sitten aloitti John Legend. Oiiiii. Ihanaa. Lumoavaa. Ja sitten alkoi kaatosade. Kääriydyimme picnicvilttiin T:n kanssa ja uusi tuulitakkini (Poria varten ostettu) piti juuri mainiosti vettä. Ainoa parka oli T:n aviomies, joka herrasmiesmäisesti antoi minun suojautua heidän vilttiinsä ja itse seisoskeli vielä blokkaamassa pahinta sadetta meidän tyttöjen päältä. T on siis todellakin löytänyt omaakseen hyvän tyypin 😀 Välillä aurinko paistoi ja tunnelma oli mahtava, väliin taas tuli vettä kuin esterin… No tuli paljon vettä. Haittasiko se tunnelmaa? Olisinko halunnut lähteä kesken keikan kotiin? En todellakaan. Satoi tai paistoi, kökötin aloillani ihan lumoutuneena. Auringon paistaessa pystyi kyllä tanssimaan, mikä oli tietty kivempaa. Jokin huonompi keikka ei todellakaan olisi kestänyt tuollaista ilmaa. Jossain vaiheessa Johnny-boy pyysi eturivistä tytön kanssaan lavalle tanssimaan. Taisi tyttönen olla ihan sekaisin (minä ainakin olisin ollut) ja loppukeikastakin John vähän lauleli sinne suuntaan. Mikä hurmuri 😀 

Seuraavalla roudaustauolla kävimme hieman tutkimassa festarikojuja ja ostamassa kahvia. Ostimme T:n kanssa täsmälleen samanlaiset aurinkolasit (saa ostaa, kun asuu ihan eri kaupungeissa) ja patsastelimme ne päässä sitten loppuillan. Bobby Womacin alkaessa soittaa Kirjurinluotoa helli kaunis auringonpaiste ja tanssahtelin iloisesti suurimman osan keikasta. Keikan lopulla kosteus ja kylmyys alkoi tuntua hieman liialliselta, joten lähdimme heti keikan loputtua kohti Porin keskustaa ja Jazzkatua. 

Millainen on Jazzkatu: siellä on paljon hassuja ruokia, käsityökojuja, erilaisia ravintolatelttoja, joissa on keikkoja ja sitten miljoona metrilakukojua. Me päädyimme jossain vaiheessa telttaan, jossa Reino Nordin soitteli levyjä. Luulin hänen olevan siellä laulukeikalla, sillä kurkistaessamme telttaan hän lauleli Reino & the Rhinosin Aurinko-biisiä. Siinä vaiheessa, kun piccoloskumpat oli jo ostettu, oli karu totuus selvinnyt meillekin: Reino vain soitteli levyjä ja oli suorastaan huijannut meidän sisälle 😀 Vihdoin päädyimme siihen oikeaan ravintolatelttaankin, jossa toinen ystäväpariskunta meitä odotteli. Jossain vaiheessa iltaa jatkoimme pizzerian kautta kaverin luo yöksi. Aika perfect night. 

Samoin oli aamu, heräilin K:n kahvinkeitto ja brunssilaittopuuhiin. Mönkiessäni ylös sain heti tuoretta kahvia ja pian iloinen seurue natustelikin tyytyväisenä brunssia. Päivällä kävimme vielä pyörähtämässä Jazzkadulla ja sitten kiipesimme autoon ja huristelimme kohti Turkua, josta minä aioin jatkaa matkaani kotiin junalla. En ole ollut piiiitkäään aikaan automatkalla ja oli ihana vain istuskella takapenkillä, kuunnella John Legendiä levyltä ja vain haaveilla. Rannikkoseutu on hurjan kaunista, ja siellä täällä keltaiset rypsipellot hehkuivat auringossa. Suomi on vain niin ihana kesämaa. Hippusen harmitti, ettei voitu pysähdellä mielenkiintoisiin paikkoihin ja käydä tutkimassa paria hiekkatietä. Mutta jos se mahdollisuus, että näkee tutkimisen arvoisia paikkoja tai kiemuraisia hiekkateitä riitti tälle matkalaiselle. Turku tuli ihan liian pian ja ihana reissu alkoi olla loppusuoralla. 

Ihan yksi parhaista synttärilahjoista hyvät T ja M! Kiitos ja kumarrus, teitte tämän tyttösen kyllä hyvin onnelliseksi ja selkeästikin tiesitte miten se onnistuu 😀 

<3 onnellinen Kao