Pidin viimeisenä työpäivänäni läksiäisvalmistujaistuparit osalle kavereista ja työkavereista. Kesäinen viikonloppu ja lomat karsivat osallistujamäärää, mutta en toisaalta halunnut jäädä odottelemaan syksyn viileitä iltojakaan, tuntuisi hassulta juhlia valmistujaisia monta kuukautta jälkikäteen. Minulle järkkäämissäni hileissä on tärkeintä tarjoilut ja varsinkin makeat sellaiset, sillä tykkään leipoa. Kunnianhimoisuuksissaan sitä tulee vain tehtyä ihan liikaa kaikkea ja jostain kumman syystä minun on pakko kokeilla jotain uutta ja ihmeellistä reseptiä juhliin ja sitten jännäilen että tulikohan tästä hyvää vai ei 😀 Synttäreille tein Ellen Svinhuvudin kakkua. Ei ollenkaan mikään mahdoton tehdä, mutta sain siitä omat kriteerini täyttävän untuvan pehmeää vasta toisella kerralla. En siis ollut tyytyväinen kakkuun, vaikka se oli nätti ja maistui hyvältä (miten se voisikaan maistua pahalta, kun siihen ei tule käytännössä muuta kuin sokeria, mantelia ja voita?). Silti kerta toisensa jälkeen teen näitä kokeiluja juhliin, koska milloin muuten saan noin kattavan uhrijoukon maistelemaan luomuksiani? Niinpä. 

Eilen oli tarjolla mansikka-mascarponekakkua, New York Cheese Cakea, porkkanakakkua, karkkia, keksejä, suklaata ja mansikoita. Vastoin maailmankaikkeuden järjestystä olin ostanut porkkanakakun valmiina joskus töistä ja sulattelin sen nyt tarjolle. Restonomin talossahan kaikki pitäisi olla itsetehtyä joten tämähän oli suuri askel minulle. Ja se oli hyvää. Mansikkakakkuun tein kääretorttupohjan, sillä edellisen iltana tekemäni kakkupohja oli ihan kummallinen, joten heitin sen menemään. Täytteenä oli omenamissestä tuttua täytettä, tein täytettä kaksinkertaisen annoksen ja säädin vaniljakastikkeen määrän 2 dl ja lisäsin kerman määrää. Parempi tuli, mutta koska vaniljakastikkeella on paikkansa ohjeessa ja se sisältää täysiä purkkeja, niin ei sitä oikein yhtä misseä tehdessä voi säädellä noin. Ja tuoreita mansikoita. Oli hyvää. Loput täytteestä meni kolmeen kääretorttuun, kahteen mustikoiden ja yhteen mansikoiden kanssa, jotka raahasin töihin viimeisen päivän kunniaksi. 

Siinä on muuten oma tunnelmansa, kun ensin pyöräilee 3 km suuntaansa kauppaan, ostosten kanssa kotiin, huomaa että perunajauho unohtui ostaa ja puolet suolaisen piirakan täytteistä, nopealla päätöksellä et teekään tomaatti-vuohenjuustopiirakkaa, vaan uhraat viikonlopun pinaattilettujen pinaatit ja salaatin fetan sekä yhden mascarponetäytteen kermoista, surautat suolaisen piirakan uuniin ja pyöräilet vinhaa vauhtia pikkuiseen lähikauppaan ostamaan puuttuvia aineksia. Ehdin takaisin ennen kuin piirakka kertoi olevansa valmis ja aloitin suuren kääretorttujen sarjan. Kämppä on muutenkin lämmin kesällä ja uunin hohkatessa vieressä ja kellon edetessä iltaa ja pian yötä kohti mietin hieman tuskastuneena, että olisinhan minä voinut vaikka ihan ostaa kakkua sinne töihin (no en olis). Suolainen piirakka onnistui hyvin ja kääretorttupohjistakin tuli nättejä, kakkupohja oli outo ja viimeinen iltakymmeneltä olin valmis tunkemaan viimeisen leivonnaisen eli New York Cheese Caken uuniin. 

New York Cheese Cake oli tehty Eeva Kolun ohjeella, jonka löysin hs.fi Kauhaa ja rakkautta blogista. Siinä yhdityivät suosikkini juustokakuissa eli digestivepohja ja uunissa paistettu juustokakku. Totesin paistoaikaa tarkistaessani, että kannattaisi varmaan lukea se koko ohje ennen kuin aloittaa, viimeisellä rivillä nimittäin luki, että ”Kaada täyte pohjan päälle ja paista 1 tunti. Väännä tämän jälkeen uunista virta pois ja anna kakun odotella jälkilämmössä 4-5 tuntia.” Huuh, enhän minä saa yhtään nukkua, jos minun pitää valvoa kakun kanssa! Tunnin valvomisen jälkeen onneksi totesin, että herätyskello soimaan klo 3.00, kakku uunista jääkaappiin ja tyttö takaisin unille. Toimi kuin unelma ja kakusta tuli ihan täydellinen. Vieraat vain huokailivat ihastuksesta, kun söivät sitä. Tälläkin kertaa siis riskinotto kannatti ja samalla nousi rima taas seuraavia juhlia varten.. apuaa.

Nyt minulla vain sattuu olemaan rääppeitä tuolla kaapissa yllinkyllin, enkä viitsi viedä niitä tuhottavaksi töihin, koska huomenna on ensimmäinen työpäivä uudessa paikassa. Kuinkahan outoina naapurit minua pitäisivät, jos pimpottelisin ovikelloa ja tarjoilisin kakkua? 😀

Kuvia ei ole, koska kiireinen emäntä ei viitsinyt pistää vieraita odottamaan kuvausten ajaksi. Voitte vain kuvitella kuinka ihania ne oli!