Vuosia sitten ostin kirpputorilta 20 € koivuisen lakatun ihan normitavis pienen ruokapöydän. Seuraavaksi purjehdin rautakauppaan ja ostin hiontapaperia ja valitsin petroolinsinisen maalin, jolla aion sävyttää uuden löytöni ”ihanan merenväriseksi”. Noh, tuota, vaaleaan koivupintaan väri kirkastui entisestään ja kun alunperinkin olisi pitänyt ottaa vähän vihreämpi sävy, niin tuloksena oli kirkkaan sininen pöytä.

Etualalla eräs kirkkaan sininen pöytä

No, pöytä ei ollut ihan sitä mitä sen piti olla, mutta pirteä se ainakin oli. Niinpä olen raahannut sitä uskollisesti mukanani muutosta toiseen ja välillä manannut ja väliin taas rakastanut sen kirkkaan sinistä väriä. Nyt kuitenkin maali alkoi olla kulunutta paikoin ja totesin, että pöytä on aika joko antaa eteenpäin, löysin sille sijoituskohteenkin tai maalata uudelleen. Mitäpä tekee tyttö joka muutta 3 kk:n välein, tekee täysipäiväisesti töitä ja opparia samalla, kun pitäisi pakata uutta muuttoa varten? Kipittää rautakauppaan, ostaaa taas tuunaustarvikkeet ja alkaa hioa pöytää, vaikka aikaa siihen ei ole! Järkevöidyin noin puolessa välissä hiomista ja aloitin pakkaamisen. Pöytä näyttikin tältä sitten yli kuukauden:

Eräs parkapöytä näytti tältä about kuukauden, kunnes ehdin jatkaa hiomista.

Muuttomiehetkin naureskeli, että tuleeko tämäkin mukaan vai viedäänkö kaatopaikalle. Murr.

Sitten, kun uusi asunto oli suht järjestyksessä ja oppari valmis, niin suojasin uuden ihanan parkettini ja aloitin taas hiomisen. Ikävä kyllä olin kuunnellut rautakaupan myyjää, joka sanoi ettei kaikkea maalia tarvitse hio pois.. No ei varmaan jos haluaa epätasaisen ja hiomisen naarmut näyttävän pöydän, mutta jos haluaa ihanan tasaisen ja sileän, niin kaikki pois vain!

Maalaamisen aloitin samaisena yönä, kun tuunasin peilinkin. Nimenomaan peilin jälkeen. Meno oli sen mukaista ja nyt pöydässä näkyy valuvaa maalia ja eräs pöytäkannen sivu on hieman ruman näköinen. Silloin minulle oli tulossa parin päivän päästä vieraita, joten annoin pöydän olla, jotta se ehtisi kuivua.. Nyt se pitäisi siis vielä hioa huonoista kohdista ja maalata vielä kerran. Kuuntelin myös myyjän suositusta siinä olisiko maali kiiltävää vai mattaa ja otin mattamaalin.. hah, eka teepisara joka pöydälle tippui, imeytyi hemmetin tiukkaan kiinni pöytään (tämänkin takia maalaan sen vielä kerran). Eli jos maalaat itse, niin hio kaikki aiempi maali pois (jos saa lainaksi sellai sähköhiomalaikan niin ota se vastaan) ja valita kiiltävää maalia pöytään, joka on kovassa käytössä ja vielä kodissa, jossa ei liinoja tunneta (paitsi yksi, mut se ei makoile pöydällä). 

Lopputulos näyttää tältä ja sopii mielestäni paljon paremmin tähän uuteen kotiin, kuin tuo aiempi kirkas. Täytyy silti myöntää. että maalatessani kirkasta sineä piiloon tuntui siltä, kuin olisin myös maalannut sen nuoruuteni villin ja vinkeän kaon piiloon. En tiedä haluanko olla vielä näin aikuinen, etteikö pöytä voisi rääkyä niin kirkkaana keskellä kämppää, kuin haluaa.. Mut katsellaan, ehkä seuraavalla kerralla maalaan sen keltaiseksi tai pinkiksi 😀 Voipi myös olla, että löytämäni ruokapöytäehdotukset eivät valloitakaan tämän 50-luvulta jo matkaansa taittanutta vanhan kuoman paikkaa, tai sitten kuomasta tulee ikioma kampauspöytäni/työpöytä. 

Valmis tapaus, muistuttaa vähän Fazerin Amerikan pastillia 😀