Eräänä aurinkoisena aamuna hyppäsimme hyväksi havaittujen pyörien selkään ja lähdimme huristelemaan noin 10 km matkaa kohti Sirmionea. Aluksi vähän pelotti, että jaksanko pyöräillä, sitten päättelin, että olen ajanut asemalta kotiin 11 km joten selviän kyllä rauhallisella tahdilla Sirmioneen. Pyöräily olikin kivaa. Hieman haastavaksi sen teki vastaantulevat eläköityneet saksalaispariskunnat, joiden nyt oli ihan pakko saada pyöräillä vierekkäin, vaikkei tilaa ollut kolmelle. Kun meitä oli kolme huristelijaa peräkanaa, ja eräät kävelijät kuvittelivat meidän loppuvan kahteen, sain minä pörhällellä viimeisenä kelloa kilkuttaen välillä ulos kävely/pyörätieltä, kun varsamaisesti koikkelehtivat kävelijät hyppelivät eteeni. 

Matka sujui yllättävän nopeasti ja pian ihastelimmekin Sirmionen niemen katujen varsilla kukkivia punaisia ruusuja. Niitä oli ihan todella paljon, ainakin kilometrin parin verran ja sydämeni melkein suli siihen näkyyn. Sirmionessa laitoimme pyörät parkkiin ja lähdimme tutustumaan kaupunkiin. Pyörimme pienillä kujilla, söimme hyvää marenkileivosta, kipittelimme puiston halki järvenrannalle kahville ja missasimme vanhat rauniot, jotka olisivat olleen Ompun ehdottaman kiipeämisen takana. Näin ne onneksi seuraavana päivänä laivasta, mutta olisin halunnut kiipeillä siellä.

Takaisintulo tökki hieman erään hyvin nälkäisen (lue kiukkuisen) Kaon takia, mutta tilanne rauhoittui nopeasti pysähtymällä syömään. Tämän tytön kiukuttelut siis yleensä paranevat joko syömällä, nukkumalla tai kahvilla 😀 Illalla hyppäsimme taas pyörän selkään ja huristimme kaupungille syömään. Löysimme ihan täydellisen ravintolan ja ihan täydellisen jäätelöpaikan. Mums. Sitten vatsa pullollaan ”kotiin” nukkumaan. 

Mikä oli parasta Gardalla? Itse järvi ja ne maisemat. Hotellin parvekkeelta näki sypressien välistä kaistaleen järveä ja järven takana majesteettisena kohoavat lumihuippuiset Alpit. Pyöräilyt hotellilta kaupunkiin, se ihana tunne kun tuuli tuivertaa tukassa ja sotket eteenpäin minkä ehdit. Jotenkin koko kaupunki tuntui omemmalta, kun sen sai valloittaa pyöräillen. Itsejärjestämämme apertiivit hotskulla, joilla maistelimme paikallisen supermarketin tarjontaa. Ensimmäinen kahvi aamuisin ja ennen sitä unenpöpperössä kuultu matkakavereiden lenkille lähtö ja tietoisuus siitä, että minä saan jäädä nukkumaan!

Ja ne ihanat hetket jossain terassilla, jossa viini oli halvempaa kuin vesi, kun talon prosecco on niin hyvää että haluat kuulla sen nimen etkä sylkeä sitä maahan, kun aurinko paistaa niin kuumasti, että on pakko mennä varjoon lounaalle ja venematka järvellä, jossa sai tuijottaa suomalaisittain kuohuvaa järveä ja ajatella omiaan. Ja vähän se käärme, kun se ei puraissut minua.