Hulluja mietteitä

Olen vältellyt hullareita vuosia, koska en  k e s t ä  sitä tungosta. Eilen olin rohkea ja lähdin katsomaan Jumbon keltaista lauantaihulluutta. Tällaista sieltä jäi ajatuksiin:

  • Miksi ihminen ottaa isoimman käsilaukkunsa ja risteilee sen kanssa tungoksessa? Lyöt taatusti ohittamiasi ihmisiä sillä (laukun omistaja: minä, pahoittelut kaikille osumaa ottaneille)
  • Kuka oikeasti seikkailee hypermarkettien jättikokoisten ostoskärryjen kanssa hullareilla? (Tää on muutenkin lähtenyt ihan käsistä, ne seikkailee niiden kanssa ihan kaikkialla.)
  • Hyvät naiset ja herrat: Lasiesine- ja astiaosastolla ei tönitä! Ei vaikka mikä olisi. Ei vaan tönitä. 
  • Ehdottaisin myös, että lapset ja hullareilla vasten tahtoaan joutuneet miehet jätettäisiin kotiin tai he voisivat mennä jonnekin kivempaan paikkaa siksi aikaa, kun joku haluaa törmäillä tungoksessa. Tungosta olisi myös vähemmän. Ainoa onnellisen näköinen lapsi jonka näin, kaivoi kovalla tohinalla jotain laaria, mitä hän ei ehkä tarkkaavaisen vanhemman huomatessa olisi saanut kaivella.  Tämä kommentti ei perustu lapsien ei tule näkyä tai kuulua -koulukuntaan, vaan ihan siihen että kun aikuinenkin on siellä vähintään lievästi stressaantunut, niin jos olisin napero jota tönitään (kaikkia tönitään) ja joka on tiellä (kyllä on Kiukkuisten Aikuisten mielestä) niin mielestäni minulle hyvä paikka oisi siellä vai isin/äidin/tädin kanssa vaikka jäätelöllä? (ps Karo-tätiä saa pyytää lapsenvahdiksi läheiseen kahvilaan, jotta äiti/isi ehtii käydä hullareilla)
  • Jouduin hullun ostosmanian kouriin: Calvin Kleinin avokkaat maksavat vain 64,90 €, olisin taatusti ostanut ne, jos olisin vain löytänyt koon. Hinnasta viis. Löysin myös itsestäni ja kanssa kenkäilijöistä saalista vartioivan naaraan piirteitä, kiersimme kenkiä kehässä syökyen etsimiemme 39-40 kokojen perään. 😀  Katsoin myös kaikkea, siis ihan kaikkea silmin: tää on varmasti halpaa, kun tämä on myynnissä hulluilla päivillä. 
  • Hajuvesi. Miksi sitä pitää laittaa niin paljon? Ovatko itseään runsaastihajustavat kuulleet hajusteallergikoista? Minä luovutin kesken reissun, kun päässä alkoi kolista migreenin tunnusmerkit. Onneksi kahvi auttaa.
  • Ja vielä viimeinen: miksi oi miksi ihminen, joka inhoaa tungosta, tönimistä ja hajuvettä siltikin asettautuu tälle kaikelle alttiiksi ja lähtee keltaisten kassien valtakuntaan? No, sieltä sai nätin maljakon 😀 

51gbja3hokl._sl500_aa300_.jpg

Villeroy & Boch: Light & Flowers Tulppaani vaasi (kuva purnukka.fi)

Puheenaiheet Ajattelin tänään

Ruokapöydän tuolit valittu

Pääsiäislauantain turhauttava ja osin turha ostosreissu tuottaa hedelmää! Olen löytänyt kiva ruokapöydän tuolit Hobby Hall:ista, jonka outletissa vierailin tuona suurena tekemättömien ostosten päivänä. En ostanut siellä olleita kahta kivaa tuolia silloin, koska ajattelin, että hui kun ne oli kalliita ja vielä löytyy varmasti kivemmat. 

642124_01.jpg

Miksi juuri nämä? Ne ovat mielestäni tyylikkäät, istuinosa on verhoiltu luonnonvalkoisella ja kangas pellavaa. Sotkenko ne heti? Kyllä, mutta kaipa ne voi myös puhdistaa. (kuva hobbyhall.fi)

No ei ne kalliit olleet kun vertaili muihin kauppoihin eikä muualta löytynyt yhtä kivoja. Nyt kun pitää pysyä kotona ja opiskella (mm. menemällä silti eilen tennistunnille, sieltä teatteriin ja teatterista viinilasilliselle) koko viikko (oho, nukuin äsken 4h päikkärit ja sen jälkeen uppoutunut tunniksi Lilyyn), niin ne tuolit suorastaan huutaa siellä Tammistossa minua. Auttaisiko joku siskoa huonekalupulassa ja lähtisi autonsa kanssa minulle kuskiksi?  T i e t e n k i n vasta kun opinnäytetyö on valmis ja palautettu.

 

tuolit_1_of_1.jpg

Todella kaunis pöytä, joka on uniikkituote. (kuva Eeva Kolu blogista Kaikki mitä rakastin.)

Pienen ongelman muodostaa se, että nykyinen ruokapöytäni on neliskulmainen, kun haluan uuden ja pyöreän. En voi ostaa uutta, koska aloitin maalinvaihdon vanhaan, se on muuttanut puoleksi hiottuna ja maalipurkki jonka olen jo ostanut oli sangen kallis. Olen myös löytänyt pari ruokapöytää jotka haluaisin: ne ovat pyöreitä (ainakin melkein), niiden pinta on valkoinen ja jalat ruskeansävyistä puuta. Yksi oli Eeva Kolun Blogissa ja Eevan poikaystävä on tehnyt sen (ehdotan pöytien tekemistä myös halukkaille ostajille!) ja toinen  löytyy Kodin 1 ja kolmas Hobby Hallista. 251893_02.jpg

Tämän kaunokaisen huono puoli ovat ruokapöydän tuolit, jotka kuuluvat settiin ja joita en halua. (kuva hobbyhall.fi)

 

sisustus_6_480.jpg

Bess-ruokapöytä, joka oli viime kuussa tarjouksessa, mutta luultavasti liian iso asuntooni.

(kuva www.pirkka.fi)

 

Nettishoppailu ja haaveilu loppukoon nyt ja neiti palatkoon (aloittakoon) lopputyönsä kirjoittamisen. 

 

P.S. Ohjaajani on jotenkin hurjan rento palautuksen kanssa, hän ei ymmärrä miksi koetan pitää kiinni huomisesta palautuspäivästä, kun hänelle riittää että työ on palautettu ennen vappua. Seminaari hoituu hänen parin muun oppilaan kanssa ja kypsyysnäytteeseen ei todellakaan ilmoittauduta uusintatenttipäiväksi, vaan hän kysyi sopiiko jokin maanantai. Sopii, tulenko ensi viikolla, vaikka työ ei olisi palautettu? I h a n a  mies!

 

Työ ja raha Sisustus Opiskelu Raha