Joko sitä saa tulla katsomaan?

No jo, vaikka täällä vielä onkin ihan keskeneräistä.

Viime lauantaina olin saanut jo sisustettua yhden nurkan ja siellä näytti tältä:

img_2264.jpg

Jokaisen kunnon bloggarin tavoin minullakin on hortensia! Hän on varsinainen juoppo ja odottelenkin päivää, jolloin minä armoitettu kukkien tappaja vahinkomurhaan hänet.

Tänään saan loput tavarani väliaikaissäilytyksestä, jossa ne ovat kiltisti odottaneet joulukuusta asti päästäkseen uuteen kotiin. Tämä laittoi vauhtia epämääräisen tavarameren setvimiseen ja tällä hetkellä makkari alkaa jo näyttää kivalta. Toinen puoli makkarista ei halunnut tulla kuvatuksi, sillä sen pitää laittautua vielä.

kuva_4.jpg

Tässä vaiheessa yöpöytää toimittaa yksi ruokapöydän tuoleista

kuva_5.jpg

Ikkunasta voi ihastella rakenteilla olevaa rakenteilla olevaa naapuritaloa sekä kauniita auringonlaskuja

Tällaista täällä on tällä hetkellä, kutsun teitä kylään sitten, kun oppari on valmis ja minulla taas aikaa elämälle. Siihen asti, menen kaivamaan finlexistä vielä yhden lain johon voin viitata sepustuksessani. Onneksi aihe kiinnittyy täysin työhöni, joten opin sen perusteista koko ajan lisää!

Ihanaa lauantaita toivottaen,

Karoliina

Koti Sisustus

Plafondin hankkimisen vaikeus

Ostoslistani kärkipäässä on koko viikon kököttänyt plafondi eteiseen. Kävin katselemassa lamppuja sillä silmällä jo ennen muuttoa, mutta varsinaisen ostoaikeen kanssa kipittelin kauppaan vasta viime lauantaina. Ajatuksena oli ostaa halvin ja nätein tapaus mitä kaupasta löytyy ja kantaa se kotiin. 

Kaupassa totuus taas paljastui, eli ne halvat plafondithan on kertakaikkisen rumia tai pieniä. Tai sitten niissä oli jotain ihme kukkarihmoja, kiekuroita tai geometrisiä kuvioita. Hauskimmat näyttivät donitseilta ja kätevin olisi ollut tunnistimella varustettu plafondi, joka vaanisi kulkijaa ja rävähtäisi päälle heti liikettä huomattuaan. Stalkkeriplafondit ajautuivat ulos kisasta pelkällä hinnallaan, joka lähti 70 e ylöspäin. 

Lauantaina en siis kantanut kotiini pladonfia. Päätin ensin selailla tätä internetin valtaisaa ostoskoria, kävellä sitten suoraan oikeaan kauppaan ostoksille ja poistua plafondi kainalossa kotiin. Päädyin tähän Anttilasta tähtikuvioiseen plafondiin, mutta Anttilassa totesin pettyneenä, että kotona minua ilahduttaneet tähdet näyttivät siltä, että vain 9-vuotias ostaisi tällaisen lampun itselleen. Suunnistin seuraavaksi Sokokselle ja melkein ostin tällaisen huurretun plafondin. Olisin kuitenkin halunnut isomman pienemmän hinnalla, enkä uskonut että henkilökunta lämpeäisi tinkimiselleni, joten jätin tämänkin plafondin kauppaan ja kipitin masentuneena kotiin, jossa odotti taas kerran pimeä eteinen. 

2536183.jpg6418391251644.jpg

 

Tänään aurinko paistoi, kello oli kolme ja suunnittelin livistäväni töistä vähän etuajassa. Se onnistuikin ja suuntasin iloisena ostoslistani kanssa viereiseen Prismaan. Kävelin päättäväisesti lamppuosastolle ja kerroin itselleni, että kaupasta ei poistuta ilman lamppua. Lopulta valintani oli tällainen Agneta Stråla plafondi, joka oli mielestäni yksinkertainen mutta siitä löytyi myös pieni juttu, pystyraidat jotka näyttivät hauskoilta. 

rq6vza3dhlam7sgy.jpg

 

Hökötyksen kattoon ripustaminen siten, että se keikkui siellä suorassa olikin tällaiselle tytöntyllerölle (jonka raksakädessä on peukalo keskellä kämmentä) ihan mahdotonta, joten hän keikkuu katossa nyt hieman vinossa. Olemme silti molemmat tyytyväisiä olotilaamme ja odotamme innolla yhteisiä tulevia vuosia

P.S. Kiitoksia Hanna-Mari ja Juho, Plafondi on ostettu teiltä synttärilahjaksi saamallani lahjakortilla. 

Koti Sisustus