liian vanha karkaamaan ?

large.jpg

 

Harva se päivä mietin sitä, kuinka kadun, että en nuorempana lähteny kokeilemaan siipiäni ulkomaille. Kaduttaa, että en kokeillut miltä tuntuu olla au pair. Kokeillut miltä tuntuisi vaan täyttää reppu muutamalla asialla ja lähteä seikkailemaan. Mikä minua nyt estää ? Pelko. Pelko, että olen liian vanha. Pelko suomen hyvän asunnon menettämisestä. Pelko jäädä tyhjän päälle. Parisuhde. Kaikkein eniten ”estää” parisuhde. Yrityksenä onkin saada mies tähä hurjaan ajatukseen mukaan ja lähteä suomesta. Miksikö ? Suomessahan on kaikki hyvin ja täällä on helppo elää. Onhan se totta. Mutta Suomessa on myös se hyvä puoli, että tänne on myöskin helppo palata.

Miksi kaipuu pois täältä ? Syitä on monia, yksi suurimpia itselle on ilmasto. En viihdy täällä. Liian kylmää, liian märkää, liian synkkää. Minusta tuntuu, että suomi on tarjonnut minulle jo kaikki mitä sillä on tarjottavaa. Haluan kokea, haluan elää. 

Mutta olen liian mukavuuden haluinen. En ole oikeasti se seikkailija tyttö joka luulen olevani. Haluan oman vessan ja sen, ettei tuntemattomat puhu minulle bussissa. Voisin lähteä sellaiselle puoli seikkailulle. Jossa esimerkiksi työpaikka ulkomailla olisi selvä. Täysin tyhjänpäälle en uskalla heittäytyä. En ole kovinkaan heittäytyvä tyyppi. Ellei se ole varmaa. En sanoisi olevan arka. Enkä myöskään uhkarohkea. Mukavuudenhaluinen, se minä olen. Ja tottunut ”helppoon ja turvalliseen ”. Miksi en olisi 18 vuotias ilman mitään vastuuta ja voisi vaan mennä.

 

superthumb-9.jpg

Suhteet Oma elämä

oikeista töistä

Blogeissa kuohuu aiheena oikeat työt. Onko bloggaaminen oikeata työtä ? Anteeksi kaikki, mutta ei ole. En laske bloggaamista tjms oikeiksi töiksi. Miksikö en ? Olenko kateellinen ? Hyvinkin paljon mahdollista, että olen kateellinen. Kunpa saisin rahani kuvien ottamisesta /muokaamisesta, kirjoittamisesta, asiakastapaamisista, itseni markkoinoinnista ja kaikella muulla mikä siihen kuuluu. Mutta en saa. Osa omaa valintaa, osa varmastikkaan ei ole. 

Elän normaalia työssä käyvän arkea, lisänä vain se, että sen perus yhden työn lisäksi käyn myös toisessa työssä, ja välillä myös kolmannessa ja olenpa välillä palloillut neljänkin työn välillä. Miksikö ? Koska ”kutsumusammattini ” palkkaus on perseestä ja pidän pienestä ylellisyydestä elämässä. Ja tällä ylellisyydellä tarkoitan sitä, että voin osaa mitä mehua haluan, ei sitä että kuukauden loppupäässsä tililläni häämöttää edelleen  iso summa rahaa. Elämä on valintoja täynnä, ja niin kauan kun minulla ei ole sitä yhtä työtä mistä tienaa edes normaalin ihmisen menojen verran joudun tekemään asioita elintason pitämiseksi. En ole ihminen, joka pystyy tekemään työtä pelkästään rahan takia, minun pitää oikeasti tykätä siitä työstä mitä teen, sen pitää tuntua oikealta, jopa välillä leikiltä. Äskeinen lause sai työnteon kuulostamaan melkein hauskalta. Mutta niin se vaan välillä on. Uskallan sanoa ääneen, että minulle työssä käyminen on silloin tällöin hauskaa. Ja siltiki välillä vituttaa mennä töihin. On se elämä outo asia. Ja ihmismieli.

 

Kaikki hyvä teille jotka rahanne tienaatte ns. leikkitöillä, jotain olette oikein tehneet selkeästi elämässänne. Mutta älkää ruvetko kohisemaan mediassa kuinka teistä on alentavaa, että teidän töitänne ei lasketa oikeiksi töiksi. Ne ei ole. Sairaanhoitajat, lääkärit, asianajajat, lastentarhaopettajat, lastenhoitajat, lähihoitajat, opettajat… lista jatkuu ja jatkuu, ne ovat oikeita töitä. Piste. 

Suhteet Oma elämä Työ