Aika joka kuluu

Kun olin ensimmäisen kerran raskaana, mieheni iloitsi siitä, että hänestä tulisi nuori isä. Hän sanoi aina halunneensa olla sellainen.

Nyt, kun en ole vieläkään saanut kertoa hänelle iloisia uutisia, tuo lausahdus on ollut mielessäni. Aika kuluu, ja me vanhenemme. Emme toki vanhoja ole vielä, mutta entä jos tässä menee vuosia? Entä jos odotamme ensin vuosia hoitojen onnistumista ja sitten vuosia adoptiolasta? Kaikki se odotus on pois meidän elämästämme, meidän nuoruudestamme ja meidän ajasta lapsiemme kanssa. Ehkä aika kuluu niin, että mieheni ei saa olla nuori isä.

Itse ole aina ajatellut haluavani äidiksi ennen kuin täytän 30. Vastikään huomasin, että minulla on hiukan yli vuosi aikaa tulla raskaaksi, jotta ajatus toteutuisi. Se on aika vähän. Toisaalta olen hirveän iloinen, että olemme tässä tilanteessa nyt emmekä vaikka viiden vuoden päästä. Silloin ajan kuluminen varmaan pelottaisi enemmän.

Eräs kaverini yritti lohduttaa minua lapsettomuussurussani sanomalla, että eräs hänen tuttunsa sai vauvan kymmenen vuoden yrittämisen jälkeen. Jostain syystä se ei lohduttanut yhtään.