Blogisynttärit

Blogillani on 1-vuotissynttärit. Nyt ei kuitenkaan päräytetä käyntiin synttäriarvontoja eikä muitakaan blogijuhlallisuuksia, vaan mietitään, miten sitä yhä edelleen ollaan tässä. En olisi uskonut vuosi sitten, en oikeasti olisi. Vaikka pelkäsinkin sitä, aika paljonkin. Silti vuosi tuntui silloin niin pitkältä ajalta ja sen suomat mahdollisuudet niin runsailta, että pakkohan meillä olisi siinä ajassa käydä tuuri. Vaan eipä käynyt. Lapsettomuusblogini täyttää vuoden, lapsettomuuteni kohta kaksi. Milloinkahan tulee aika jolloin synttärit ovat meidän talossa iloisempia?

En halua ajatella vuoden päähän. Uskoni onnistumiseen alkaa olla loppu. Raskaus on alkanut tuntua mahdottomuudelta, sellaiselta asialta, joka nyt ei vaan sovi tähän todellisuuteen. Järjen mukaanhan toki meillä on mahdollisuudet tulla raskaaksi. Rationaalinen minäni laski tässä jokin aika sitten seuraamani lapsettomuusblogit, joissa on kerrottu raskausuutisia. Niitä oli parisenkymmentä, ja sen jälkeenkin määrä on kasvanut ainakin puolellakymmenellä. Joten ehkä tämä blogi juhlii seuraavat syntymäpäivänsä toisella statuksella. (Tai ehkä saan heittää miettimästä tämän blogin synttäreitä ja miettiä sen sijaan sellaisia, joihin saa leipoa kakun.)

(Miksei muuten lapsettomuusblogeissa ole sponsoreita? Jollakin on mainio markkinointitilaisuus hyödyntämättä. Jos joku yritys nyt haluaa lahjoittaa minulle vaikka foolihappoa, ovulaatiotestejä tai masennuslääkkeitä, voin mielelläni laittaa niistä juhla-arvonnan pystyyn. Samoin ilahtuisin, jos joku alan toimija haluaisin tarjota lukijoilleni esimerkiksi 10 %:n alennuksen palveluistaan. Väestöliitto, vinkvink!)

Kommentit (16)
  1. Odottamisen odottamisen vuosipäivä ei ole mukava asia. Mutta kiitos sinulle kirjoituksistasi ja jakamistasi tunteista, jotka ovat monessa kohtaa kuin omista ajatuksistani. Löysin blogisi jokin aikaa sitten. Meillä hoidot on aloitettu loppuvuodesta 2013. Viime aikoina olen ollut tosi väsynyt, negatiivisten tunteiden valtaama enkä tahdo enää uskoa lapsitoiveiden toteutuvan, vaikkei kaikkia hoitokeinoja ole vielä kokeiltukaan. Ja miten moneen asiaan nämä kaikki tuntemukset elämässä heijastuvatkaan! Ilman omaa kokemusta tätä kokonaisuutta on varmasti melko mahdotonta ymmärtää, en olisi itsekään ymmärtänyt vuosi sitten. Monet hyvää tarkoittavat toivotuksetkin tuntuvat välillä jotenkin loukkauksilta, mutta toivoisin kuitenkin meille kaikille kärsivällisyyttä, jaksamista, uskoa ja valoa mennä eteenpäin!

    1. Allekirjoitan täysin tuo väsymyksen ja negatiivisuuden sekä sen, että lapsettomuus heijastuu kaikkiin elämän alueisiin! Se on todellakin kokonaisvaltainen kokemus, mutta onneksi välillä siitäkin saa taukoa. Itse olen huomannut, että on helpompi olla niiden ihmisten kanssa, jotka eivät tiedä tästä. Silloin voi itsekin unohtaa, eikä miettiä sitä, ymmärtävätkö ne vai eivät 🙂 Ei voi muuta kuin mennä eteenpäin: If you’re going through hell, just keep going (jostain lapsettomuusblogista luin, hyvin sanottu).

      Kiitos kommentistasi, ne ilahduttavat aina! Voimia ja onnea hoitoihin teille, olisi kiva kuulla myös kuulumisia niistä 🙂

  2. Vaikka vuosipäivä ei olekaan iloinen asia, kiitos kun kirjoitat blogiasi. Löysin sen tänään ja luin yhdeltä istumalta läpi. Ja itkin ja velloin ensimmäisen kiertopäivän surussa. Ajattelin että tuleepahan kunnolla hoidettua tämä sureminen ja huomenna voi jatkaa elämää! Itsellä ei ole todellinen lapsettomuustilanne (vielä, lisää sisäinen pessimisti), mutta alkuperäisestä yrityksen aloittamisesta tulee juuri kohta vuosi. Vuosipäivän raakuutta lisää loppivuodesta tärpänneen raskauden laskettu aika. Raskaus päättyi melko myöhään selä fyysisesti että henkisesti bruraaliin keskenmenoon, eikä siitä toipuminen näytä ilman uutta raskautta onnistuvan. Jokainen kierto tuntuu pahalta, vaikka yrityskiertoja keskenmenon jälkeen onkin kasassa vasta kolme. Alun vahva usko uuteen nopeaan tärppiin kuihtuu päivä päivältä ja vaihtuu alati jäytävään ajatukseen ”entä jos se olikin ainoa tärppi”. Huoh. Paljon onnea teidän yritykseenne, ja toivotaan ettei blogi enää paljon vanhene!

    1. Olen tosi pahoillani tuosta sinun kokemuksesta! Ymmärrän noita tunteita, vaikka itsellä keskenmenot ovatkin olleet ”helppoja”. Se on se tuska, kun mitään takuita ei saa onnesta, vaan joutuu koko ajan yrittämään uudestaan… Toivottavasti sinun ei tarvitsisi enää kauan odottaa! 

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *