Ei se aurinko aina muillekaan paista

Joskus kun oma elämä tuntuu erityisen rankalta, ei välttämättä tajua, että muillakin voi mennä huonosti. Eräs ystäväni sai keskenmenon alkutalvesta. Ikävä juttu, mutten silti osannut olla kauhean surullinen hänen puolestaan. Helposti alkanut raskaus ja vasta ensimmäinen keskenmeno. Niitähän sattuu kaikille, ja parin kuukauden päästä alkaa onnistunut raskaus. Kohta ystävänikin olisi taas uudestaan raskaana. Elokuussa sainkin kuulla uudesta raskaudesta. Tämä oli jo toinen raskausuutinen lyhyen ajan sisällä, enkä osannut olla muuta kuin katkera. Valvoin yhden yön kiroten hänen onneaan ja minun epäonneani. Ystäväni pelkäsi, että saisi taas keskenmenon. Minä olin varma, ettei niin tule käymään. Eihän kenelläkään voi olla yhtä huono tuuri kuin meillä!

Eilen oli tyttöjen illanistujaiset. En olisi halunnut mennä. Mietin tekosyitä, joiden varjolla voisin jäädä pois. Lopulta kuitenkin päätin olla antamatta katkeruudelleni niin paljon valtaa ja mennä pää pystyssä tapaamaan ystäviäni. Olin kuitenkin tosi ahdistunut jo etukäteen siitä, että joutuisin kuuntelemaan juttuja onnellisesta odotuksesta. Turhaan. Niitä juttuja ei kerrottu. Kerrottiin toisesta keskenmenosta.

Olen surullinen ystäväni puolesta. Vasta nyt ymmärrän, että hän on samassa veneessä kuin minä. Olen oikeasti pahoillani ja toivon, ettei heidänkin täytyisi käydä tätä kaikkea läpi. Pakko silti myöntää, että tilanne on nyt minulle helpompi. On vähän helpompi surra hänen puolestaan kuin kestää oma katkeruuteni hänen onnestaan. Ja kun hän saa onnistuneen raskauden, on minun helpompi iloita siitä tietäen, ettei onni ole hänellekään itsestäänselvyys. Silti, en haluaisi ystävääni tähän veneeseen. En halua tänne ketään, vaikka katkeruushuuruissani muuta mietinkin.

Kommentit (6)
  1. Hei! Kiitos blogista (en haluaisi kiittää näin surullisesta aiheesta mutta oletan että tiedät mitä tarkoitan) ja tutuista tunteista.
    Sain viime viikolla kuulla että toukovauvamme sydän ei enään syki eli keskenmeno koitui myös meidän kohtaloksemme. Mieheni työmatkalla (saapui onneksi seuraavana päivänä aiemmin kuin tarkoitus) ja minä yksin yksityisenpuolen lääkärissä vain ”tarkistamassa” että kaikki ok kun verenvuotoa tullut ja neuvola ja sairaalat sanovat että kuuluu asiaan(ensimmäinen raskaus). Eipä kuulunut asiaan tämä,viikon olisi pitänyt odottaa että pääsee sairaalaan ja saa keskenmenon käynnistettyä kokonaan,kivut alkoivat ja taistelin itseni polille saamaan lääkkeet. Kuka sellaisessa tilassa jaksaa odottaa viikkoa? En voi ymmärtää. Samana päivänä sain kuulla että kaksi tuttavaani olivat synnyttäneet kaksi tervettä lasta,lööpit hehkuttivat Vappu Pimiän kesävauvaa..Meillekin piti tulla kesävauva. Katkeruus iskee tajuntaan silloin kuin sitä ei tarvitsisi,päässä on jo tarpeeksi tunteita. Sairaalassa kätilöt ovat raskaana,tekisi mieli huutaa että millä oikeudella te saatte lapsenne mutta minä en?
    Noh,tämä oli vasta ensimmäinen mutta pelkään jo seuraavaa ennenkuin yritys on laitettu edes aluille (tämäkin raskautuminen vuoden yrittämisen jälkeen,hormonikuurilla). Pyhäinmiesten päivänä sytytin kynttilän kaikille niille vauvoille jotka valitsivat jonkun toisen kodin elää.
    Voimia teille hoidoissa ja arjessa sekä hetkissä jotka raastavat,toivon että voit joskus muistella niitä menneenä aikana onnellisempana kuin koskaan!

  2. Hei olen lukenut blogiasi jo tovin, kirjoitat koskettavasti tuntemuksista jota ovat myös minulle tuttuja. Yritystä meillä on kohta kaksi vuotta ja inssi olisi pitänyt olla tässä kierrossa, eipä ollut kun julkisella ei ollut lääkäriaikoja. Samaan aikaan hyvä ystävä kertoi raskausuutisen ja huomasin itsessäni uuden puolen että enpä ollutkaan onnellinen hyvistä uutisista. Vaan täysin neutraali, se hätkähdytti. Kuulunee kuvioon, mutta tulee huono omatunto kun ei osaa iloita toisen puolesta oikeasti.

    1. Kiitos kommentistasi, ja ikävä kuulla, että tekin joudutte tarpomaan tätä kivistä polkua! Tosi paskaa, että hoidot venyy sen takia, että julkisella ei ole aikoja 🙁 Tuo iloitsemattomuus kyllä kuuluu kuvioon, eikä siitä kannata kantaa huonoa omaatuntoa. Minusta se on ihan luonnollista, vaikkakin ikävää. Oishan se niin kiva olla ystävän kanssa yhtä aikaa onnellinen…

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *