En ole hullu, mutta…

… minulla on meikkipöydän laatikossa käytetty raskaustesti. Tiedän, noloa. Se jäi sinne vähän kuin vahingossa viime tammikuun muka-raskaudestani. Jemmasin sen jostain syystä laatikkoon, ja kun muut turhat tikut lensi roskiin, se jäi sinne.

Testissä on kaksi viivaa. Toinen niistä on tosi tosi haalea, mutta kuitenkin aivan selvä viiva. Nyt en raski enää heittää testiä pois. Otan sen aina välillä käteen ja katson niitä viivoja. Minä haluan, ei, minä tarvitsen, todisteen siitä, että minun testini voi olla myös positiivinen. Jos olen saanut kaksi viivaa ennenkin, saan ne vielä uudestaankin.

En tiedä, kauanko annan testin olla laatikossa. Ehkä siihen asti, että saan toisen, paremman testituloksen. Tai sitten heitän sen pois vuosipäivänään, kuka tietää. Toivottavasti saan kuitenkin joskus heittää sen pois. Olisi kauheaa olla viisikymppinen nainen, joka säilyttää 20 vuotta vanhaa kusista tikkua tärkeimpänä aarteenaan. Laittaa sen vitriinin ja kaiverruttaa laatan: ”Tämän lähemmäs en koskaan päässyt”.