Kaukana

Takapihan puoleisen ikkunamme ohi käveli nainen vauvanvaunujen kanssa. Minun piti pysähtyä ja katsoa, mihin naapuriasuntoon hän menee. Mietin, millaista olisi tällaisena aurinkoisena sunnuntaina mennä käymään siellä omien vaunujeni kanssa. Jos olisin samanlainen kuin hän – äiti. Meidän oveltamme matka sinne mitataan kymmenissä metreissä, mutta nyt se voisi yhtä hyvin olla kymmeniä tuhansia kilometrejä.

Se vanha raskaustesti, joka minulla oli kampauspöydän laatikossa. Heitin sen tänään roskiin.

 

Kommentit (4)
  1. Kirjoitat hienosti tästä kamalasta asiasta! Ajatuksesi ja tunnetilojen kuvauksesi tuntuvat vastaavan täydellisesti omiani.
    Ja jälleen kerran, myös meidän on äärimmäisen vaikea uskoa todeksi, että olemme tässä tilanteessa.
    Olen muutaman vuoden sinua vanhempi, mieheni suunnilleen ikäisesi ja yritystä meillä on takana nyt 8 kk. Parin ensimmäisen jännityksensekaisen yrityskierron jälkeen minuun jotenkin vaan iski se tieto, ettei tämä mene niin kuin kuuluisi. Epäreilua tunnelmaa lisää se, että teoriassa tosiaan jokaisen kierron raskautumisprosentti on melko pieni. Silti käytännössä ympärilläni se tapahtuu heti, melko pian tai ”nopeammin kuin suunniteltiin”.
    Niinpä olen menettämässä luottamuksen kroppaani; onhan se aina ennenkin tehtävänsä hoitanut ja useimmiten toiminut moitteettomasti, miksi ei nyt.

    Tämänkertaisen pettymyksen myötä koin uuden tunteen: häpeä. Minua hävettää, että emme onnistu tässä. En halua myöntää sitä kenellekään, vähiten itselleni. 
    Suunnitelmat siitä, millä tavoin paljastaisimme ilouutisen läheisillemme, ovat vaihtuneet kuristavaksi tunteeksi siitä, miten ikinä muka saan kerrottua tuloksettomasta yrityksestämme, jos tärppiä ei muutaman kuukauden sisällä kuulu.

    Eilisen verenpunaisen päivän valonpilkahdus oli blogisi löytäminen, tarina kusisesta tikusta pisti jopa hymyilemään!
    Toivon sinulle ja miehellesi kovasti onnea matkaan ja uskon vahvasti, että pian saan lukea täältä hyviä uutisia 🙂

     

    1. Olipa kiva kuulla, että kirjoitteluni on ilahduttanut sinua! Onhan tämä niin kamalaa, ettei tätä nauramatta jaksa 🙂 Niin tuttuja ajatuksia on tuossa sinun kommentissa myöskin.

      Usko omaan onnistumiseen on ollut viime aikoina aika tiukassa, mutta kiitos, että sinä uskot 🙂 Samoin teille kovasti onnea, toivotaan, ettette joudu hoitoihin lähtemään!

       

  2. Keiju Toiveikas
    16.3.2014, 18:14

    Minäkin olen viime päivinä nähnyt niin monia äitejä vaunuineen kotikadulla, auringossa. Ja ollut varma, etten minä ikinä…

    Voimia sinne <3

    1. Kyllä me vielä joskus, molemmat! Voimia myös sinne <3

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *