Lapsettomuuden alku

Minä ja mieheni olemme yrittäneet lasta kohta vuoden. Syyskuussa saamme virallisesti kutsua itseämme lapsettomiksi. Sen takia haluan kirjoittaa tänne: käsitelläkseni ajatuksia, joita tämä väistämättä kipeä aihe herättää. Olen lukenut paljon lapsettomuusblogeja. Taisin aloittaa ne jo, kun lasta ei puolen vuoden jälkeen kuulunut. Sujuhdin siihen maailmaan aika syvälle, ja muiden tekstit ovat antaneet minulle vertaistukea. Se, mikä on myös antanut toivoa tulevasta, on monien lapsettomuusblogien vaihtuminen odotusblogeiksi.

Tällä hetkellä ajattelen, että lapsettomuus on meille vain väliaikainen tila. Tilastollisen todennäköisyydenkään mukaan kaikki eivät voi saada lasta heti, kun haluavat, ja me nyt vaan satumme olemaan ne, jotka joutuvat odottamaan. Tällä ajatuksella yritän huojentaa omaa mieltäni, mutta totta puhuakseni ei se tee odottamisesta ja jatkuvaa toivomista ja pettymistä kovin paljon helpommaksi. Mutta odottaa minun täytyy, kärsivällisesti. (Ja siinä odotellessani kokeilla kaikki mahdolliset vippaskonstit, sillä pakkohan sitä jotain on tehdä asian eteen.)

Tietenkään minäkään en voi säästyä siltä pelolta, että lasta ei koskaan tulisi. Jos tässä virallisesti lapsettomaksi siirtymisessä on kriisinsä, niin en osaa edes kuvitella sitä kriisiä, jossa joutuisi luopumaan ajatuksesta omasta lapsesta. En tiedä, miten siitä voi selvitä.

Ensi viikolla soitan meille ajan lääkärille.