Niin rumaa

Tuntuu, että toistan itseäni, mutta niinhän siinä taas kävi. Aivan kuten pelkäsinkin. Vaikka kuinka yritin olla rakentamatta pilvilinnoja, tein sen silti. Ja kun ne sitten romahtivat, teki mieli löydä. Olin niin vihainen. Kirosin mielessäni kaikki tielleni osuvat ihmiset ja asiat. Kaikki pienetkin vastoinkäymiset tuntuivat ylivoimaisilta ja suoranaiselta vittuilulta. Olisin halunnut löydä radiota, kun sieltä tuli mainos vauvojen maitohappobakteereista tai se toinen mainos, jossa sanotaan, että ihminen odottaa hissiä keskimäärin yhdeksän minuuttia ja vauvaa yhdeksän kuukautta ja kuusi päivää. Me ollaan odotettu jo yli vuosi! Milloin minusta tuli näin kipeä, että mainoksetkin pystyvät satuttamaan?

Nyt onneksi viha on jäänyt taka-alalle. Mutta siellä se vielä on.

Hyi kuinka rumaa tuollainen katkeruus on, voisi joku sanoa. Ja hän olisi siinä aivan oikeassa: se on aivan helvetin rumaa. Mutta silti se on, en minä ole sitä itse valinnut. Se vain tuli meille, vaikka me toivoimme jotain muuta.

Kommentit (9)
  1. Mä muistan tuon vihan ja pettymyksen. Voimia. <3

  2. Voi, niin tuttuja tuntemuksia. Olen kaikesta vihainen noin joka toinen päivä. Juuri sama hissimainos ärsyttää minuakin ja samaan sössöön puhun asiakkaiden kanssa lapsista tai lapsenlapsista kun ne on elämä suola, ilman niitä ei ole mitään.. kärsivällisyys palkitaan??  Haha, milloin? 😉

    1. Varmasti joku päivä! Joku päivä se vihankin on pakko väistyä, voimia sullekin tässä paskassa tarpomiseen <3

      1. Kyllä väistyy, eikai tälläinen voi loppullinen olotilakaan olla. Voimia myös sinulle. Onneksi täälä saa purnata 😉 ♡

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *