Helpompi hengittää

On kevät ja kevyt mieli.

Lomamatkalla join viiniä ja päästin hiukan irti tästä. Töihin palattuani ollaan esimiehen kanssa jo puhuttu ensi syksyyn liittyvistä töistä. Sen keskustelun jälkeen sain itseni kiinni ajattelemasta hassua ajatusta:

Enpä ihan vielä tulisikaan raskaaksi. Vielä pari kuukautta ja sitten vasta. Niin ettei tarvisi kesken syksyä jäädä pois.

En tiedä, saako näin ajatella, kun on ensin ikuisuudelta tuntuvan ajan itkenyt lapsen perään (ja vielä julkisesti). Mutta kun tykkään työpaikastani. Haluan olla siellä töissä jatkossakin. Haluan hitsautua kalustoon niin, että minut huolitaan takaisin äitiysloman jälkeenkin. Koska meillä on töissä kaikkea kivaa: huumoria, hyviä tyyppejä, harrastusiltapäiviä, illanviettoja ja viikonloppumatkoja. Kaikkea sellaista, mikä ei riitä elämänsisällöksi, mutta mikä kuitenkin piristää arkea.

Toivottavasti ajattelen näin vielä ensi viikollakin, kun uusi kierto alkaa.

 

 

 

Työ ja raha Työ

Onneksi

Onneksi en taaskaan tullut raskaaksi. Jos olisin tullut,

  • vauva olisi syntynyt vuoden paskimpaan aikaan, loka-marraskuun vaihteessa. Kauhea taakka lapselle syntyä loppuvuodesta. Toivottavasti en tule ensi kierrossakaan raskaaksi.
  • en saisi hiihtolomamatkalla juoda viiniä. Olisin vaan väsynyt, huonovointinen ja tylsää seuraa.
  • raskaus olisi pitänyt paljastaa ennen kuin työsuhteeni jatko selviää. Nyt ehdin varmasti saada ensi vuoden sopimuksen käteeni, jos sellainen on tullakseen.

Kylläpä meillä kävi tuuri.

 

 

Suhteet Oma elämä