Soitin kolmannen kerran terveyskeskukseen saadakseni lääkäriaikaa ja nyt sen viimein sain. Kuukauden päästä pääsen käymään lääkärillä ja toivon kovasti, että hän laittaa meidän asiaa eteenpäin. Ehkä me jo alkuvuodesta pääsemme lapsettomuuspolin asiakkaiksi. Sitä hiukan ihmettelen, että terveyskeskuksen lääkäriaika on vain minulle. Luulin, että lapsettomuusasiaa hoidetaan pariskuntana, mutta kun kysyin puhelimessa hoitajalta, tullaanko me molemmat sinne, hän vastasi hieman kummissaan, että aika on vain minulle. Onkohan tämä normaalikin käytäntö?
Alkamassa on matka, jonka mittaa ja määrää emme voi tietää etukäteen. Tällä hetkellä se ajatus tuntuu ihan siedettävältä. Huomaan, että olen tullut enemmän sinuiksi tämän asian kanssa.Osittain se johtuu varmaan normaalista ajan myötä tapahtuvasta kypsymisestä ja osittain omasta ajatustyöstäni. Olen yrittänyt ottaa käyttöön uusia ajatusmalleja oman lapsettomuuden käsittelyyn.
Yksi niistä on klassinen kriisin vaihe eli hyväksyminen. Olen jollain tasolla hyväksynyt sen, että meidän lapsen saaminen nyt menee tällä tavalla, pitemmän kaavan kautta. Vaikka kuinka olisinkin halunnut, että tulisin raskaaksi puolivahingossa sen kummemmin asiaa ajattelematta, niin ei käynyt eikä sille kukaan mitään voi. Meidän vain täytyy odottaa. Sen asian kun hyväksyy ja lopettaa surkuttelemisen, tuntuu sydämessä vähän kevyemmältä.Varmasti vieläkin vähän kirpaisee muiden helpot raskaudet ja varsinkin niillä ylpeileminen, mutta ei sitä kannata itselleen ottaa aktiiviseksi murheeksi.
Toinen oppi, jonka olen koittanut omaksua, on se, että suruja ei voi surra etukäteen. Pahat asiat eivät tunnu tapahtuessaan vähemmän pahoilta, jos niitä suree etukäteen. Nyt on turha surra sitä, että menkat kolmen viikon päästä alkaa. Se ei vituta yhtään vähempää silloin. Nyt on turha surra sitä, että mitä jos en ole vielä ensi kesänäkään raskaana. En voi tietää sitä nyt, joten ei sitä kannata surra nyt.
Tuntuu, että olen päässyt eroon malttamattomuudesta, ainakin hetkellisesti. Jos tulisin raskaaksi vaikka vuodenkin päästä, sehän olisi hyvä juttu! Varmasti jokainen epäonnistunut kierto tulee olemaan aina raskas paikka, mutta ei sitä vielä kannata miettiä. Kyllä minä ne kestän. Uskon kuitenkin, että me vielä saamme lapsen. Lopullinen lapsettomuus ainakin on niin iso suru, ettei sitä etukäteen kannata ottaa murheekseen.
