Joskus, ennen tätä kaikkea, näin telkkarissa mainoksen ovulaatiotesteistä. ”Kaikkea turhaa ne myykin hysteerisille, vauvakuumeisille naisille”, ajattelin ja taisin jopa sanoa sen ääneen.
Enpä tiennyt silloin, että jonain päivän ovistikkuun pissiminen olisi päiväni kohokohta.
Muistan myös joskus olleen sellaisen ajan, jolloin en joka vessareissulla tutkinut tarkkaan vessapaperia.
Ps. Tummat viivat odotettavissa parin päivän sisään.
Tasan vuosi sitten tapahtui minun ensimmäinen keskenmenoni. Vuosi sitten olin varma, että vuoden päästä ainakin olen jo raskaana, ellen sitten jo synnyttänyt. Kauhulla luin juttuja siitä, että raskautta voi joutua odottamaan yli vuodenkin. Se tuntui sietämättömän pitkältä odotukselta.
Nyt en tiedä, mihin tämä vuosi on kulunut. Suurin osa siitä ainakin on mennyt raskautumista ajatellessa ja stressatessa. Jos suoraan sanon, tämä on ollut paska vuosi. Raskas ja kuluttava. Eikä loppua näy. Tuleeko tähän päälle samanlainen vuosi? Vielä kolmaskin? Entä sen jälkeen?
Uusi, odotettu kierto alkoi maanantaina. Tämä on vihdoin parin kuukauden tauon jälkeen sellainen kierto, jossa annamme taas raskaudelle mahdollisuuden. Odotin tätä kiertoa ja sen suomaa mahdollisuutta innolla, mutta sen alettua olen ollut allapäin. Kaikki jatkuvan epäonnistumisen aiheuttamat negatiiviset tunteet ovat tulleet takaisin, ja yrittäminen tuntuu raskaalta. Pelkään kovasti sitä lokakuun päivää, joka kännykän kuukautiskiertosovelluksessa on merkitty punaisella. Minä tunnen sen päivän, olen elänyt sen monta kertaa. Kuinka monta kuukautta minun pitää vielä rämpiä tässä helvetillisessä limbossa? Kuinka monta kertaa täytyy vuorotella toivosta pettymykseen? Kuinka pitkään minun täytyy jaksaa?