Lily

Kärsivällisyysharjoitus

amalia

Hulluus ja miten sitä voi helpottaa

Jokainen varmasti tietää tapauksen: nainen alkaa haluta lasta, ja raskautta yrittäessään ja toivoessaan muuttuu vartaloaan ja sen oikkuja tarkkailevaksi neurootikoksi. Lisäksi tämä ennen niin järkevä tietoyhteiskunnan jäsen tarttuu jokaiseen kuulemaansa (netistä lukemaansa) vippaskonstiin, jolla voisi edesauttaa raskautta, koska eihän sitä koskaan tiedä ja voihan sitä kokeilla.

Voi voi, tältä en ole säästynyt minäkään.

Kauheinta raskauden yrittämisessä on mielestäni epävarmuus, epätietoisuus ja vähäiset vaikutusmahdollisuudet. Vaikka pitäisi lantiotaan koko yön kattoa kohti, joisi sitä juuri oikeanmerkkistä greippimehua, kävisi vyöhyketerapiassa, akupunktiossa, kristallihoidoissa ja ennustajalla, vaikka ostaisi vitamiinihyllyt tyhjiksi ja istuisi illat punaviinilasi kädessä, raskaus ei silti välttämättä ala. Todennäköisyys vain on alunperinkin niin ärsyttävän pieni.

Paras tapa selvitä tuskailusta on varmaan hyväksyä se, että raskautumisen todennäköisyys oikeallakin ajoituksella on vain 15-20 %. Piste.

Tässä tapauksessa tieto ei lisää tuskaa vaan helpotusta. Oma hulluuteni vaati tiedon sisäistämistä pienellä empiirisellä testillä. Laitoin pussiin neljä punaista ja yhden valkoisen nappulan. Valkoinen nappula symboloi tässä siis sitä 20 % prosentin todennäköisyyttä tulla raskaaksi yhdessä kierrossa. Sitten aloin nostelemaan nappuloita pussista ja laskin, kuinka monta kertaa minun piti nostaa ennen kuin sain sen himoitun valkoisen nappulan. Tulokset olivat lohduttavia: vaikka joskus oikea nappula saattoi nousta ensimmäisellä kerralla, useimmiten täytyi nostaa aika monta kertaa ennen oikea nappulaa. Joskus valkoinen nappula ei millään meinannut nousta, vaan piti yrittää tosi monta kertaa ennen kuin sain nostettua sen haluamani nappulan. Vaikka se valkoinen nappula koko ajan oli siellä pussissa, välillä sen saamiseen piti vain nähdä enemmän vaivaa.

Tämä varsin havainnollinen testi siitä, mitä 20 % todennäköisyys tarkoittaa, helpotti yrittämisestä aiheutuvaa turhautumista ja kärsimättömyyttä (ainakin hetkeksi). Tosin kovin järkeväksi en itseäni tuntenut nostellessani pussista erivärisiä nappuloita, mutta no, laitetaan syy biologisen kellon niskoille.

Avainsanat:
Puheenaiheet Höpsöä
amalia

Ristiriitaista

Jos kuvittelen ihanimman mahdollisimman arjen, jota tällä hetkellä saisin elää, se olisi seuraavanlainen: Meillä on vauva, rakas pieni lapsi, jota saan hoitaa koko päivän. Aamulla minulla ei kiire mihinkään, vaan saamme rauhassa heräillä. Päivän mittaan puuhailemme kotona tai käymme paikoissa, missä kotiäidit vauvojensa kanssa käyvät. Päivääni kuuluisi tietenkin pakollisia askareita mutta myös leikkiä ja vauvasta nautiskelua. Kiire ja stressi loistaisivat poissa olollaan.

Tuntuu oikeastaan aika hassulta, että tätä nykyä haaveilen tällaisestä. En ole koskaan ollut kotiäitityypinen, ja olen jopa vähän halveksinut naisia, joiden ainoa tavoite on kotiäitiys. Nyt kuitenkin joka aamu töihin herätessäni tunnen kaipausta toisenlaiseen arkeen.

Se on ristiriitaista, sillä samalla olen onnellinen, että minulla on tämä työpaikka. Pidän työstäni, mutta nyt en kuitenkaan haluaisi viettää päivääni sen parissa. Pidän itseäni äärettömän onnekkaana, että minulla on juuri tämä työ. Työ on määräaikainen, mutta siihen on luvattu jatkoa.

Siitä seuraa toinen ristiriita: haluaisin lapsen, mutta onko minun tässä tilanteessa järkeä hankkia sitä? Jos jään äitiyslomalle, pelko on, että sijaiseni nappaa koko homman. Olen onnekkaasti saanut tämän työn, joten olisiko typeryyttä jättäytyä kotiin ennen kuin olen vakiinnuttanut paikkani talossa?

Lapsen yritys on meillä ollut pari kuukautta tauolla, koska en halua jäädä äitiyslomalla kesken lukuvuoden. Nyt aloitamme kuitenkin taas tositoimet. Toivon kovasti, että tulisin raskaaksi pian, sillä ajatus vielä venyvästä yrityksestä ahdistaa. Toisaalta toivon, että tulisin raskaaksi vasta ensi keväänä, mikä olisi parempi työtilanteen kannalta. En vain jaksaisi odottaa sinne asti, varsinkaan kun takuita tärpistä ei ole! Tosiasiahan kuitenkin on, että toiveillani ei ole mitään vaikutusta vauvan saapumiseen. Ja toisaalta hyvä niin, sillä en varmaan osaisi päättää mitä haluan.

Ps. En ole yrittänyt uudestaan soittaa lääkäriaikaa. Kynnys tuntuu jotenkin tosi isolta. Minua ahdistaa ajatus, että pitäisi mennä jollekin terveyskeskuslääkärille avautumaan näin arasta aiheesta. Ehkä odotamme pari kuukautta ja keräämme rohkeutta.

Avainsanat: ,
Suhteet Oma elämä Työ