Ristiriitaista

Jos kuvittelen ihanimman mahdollisimman arjen, jota tällä hetkellä saisin elää, se olisi seuraavanlainen: Meillä on vauva, rakas pieni lapsi, jota saan hoitaa koko päivän. Aamulla minulla ei kiire mihinkään, vaan saamme rauhassa heräillä. Päivän mittaan puuhailemme kotona tai käymme paikoissa, missä kotiäidit vauvojensa kanssa käyvät. Päivääni kuuluisi tietenkin pakollisia askareita mutta myös leikkiä ja vauvasta nautiskelua. Kiire ja stressi loistaisivat poissa olollaan.

Tuntuu oikeastaan aika hassulta, että tätä nykyä haaveilen tällaisestä. En ole koskaan ollut kotiäitityypinen, ja olen jopa vähän halveksinut naisia, joiden ainoa tavoite on kotiäitiys. Nyt kuitenkin joka aamu töihin herätessäni tunnen kaipausta toisenlaiseen arkeen.

Se on ristiriitaista, sillä samalla olen onnellinen, että minulla on tämä työpaikka. Pidän työstäni, mutta nyt en kuitenkaan haluaisi viettää päivääni sen parissa. Pidän itseäni äärettömän onnekkaana, että minulla on juuri tämä työ. Työ on määräaikainen, mutta siihen on luvattu jatkoa.

Siitä seuraa toinen ristiriita: haluaisin lapsen, mutta onko minun tässä tilanteessa järkeä hankkia sitä? Jos jään äitiyslomalle, pelko on, että sijaiseni nappaa koko homman. Olen onnekkaasti saanut tämän työn, joten olisiko typeryyttä jättäytyä kotiin ennen kuin olen vakiinnuttanut paikkani talossa?

Lapsen yritys on meillä ollut pari kuukautta tauolla, koska en halua jäädä äitiyslomalla kesken lukuvuoden. Nyt aloitamme kuitenkin taas tositoimet. Toivon kovasti, että tulisin raskaaksi pian, sillä ajatus vielä venyvästä yrityksestä ahdistaa. Toisaalta toivon, että tulisin raskaaksi vasta ensi keväänä, mikä olisi parempi työtilanteen kannalta. En vain jaksaisi odottaa sinne asti, varsinkaan kun takuita tärpistä ei ole! Tosiasiahan kuitenkin on, että toiveillani ei ole mitään vaikutusta vauvan saapumiseen. Ja toisaalta hyvä niin, sillä en varmaan osaisi päättää mitä haluan.

Ps. En ole yrittänyt uudestaan soittaa lääkäriaikaa. Kynnys tuntuu jotenkin tosi isolta. Minua ahdistaa ajatus, että pitäisi mennä jollekin terveyskeskuslääkärille avautumaan näin arasta aiheesta. Ehkä odotamme pari kuukautta ja keräämme rohkeutta.

Kommentit (2)
  1. Ihan kuin minun päästäni tuo tekstisi! Lukuun ottamatta siis sitä, etten ole tällä hetkellä töissä. Kerrassaan onni, että löysin blogisi, niin hyvin samaistun teksteihisi muutenkin. Oman blogini aloitin myös hetki sitten, ja vastailin jo muuan haasteeseen, johon sinutkin haastoin. Mikäli haasteet ei kiinnosta, jätä väliin, mutta olisi mielenkiintoista lukea sinun vastauksiasi. Voimia päiviisi!

    1. Kiitos kommentista ja haasteesta! Vaikka olenkin aika laiska tällaisten kysymyksiin vastaamisten suhteen, mut ehkä jossain välissä saan vastattua. Mukava löytää sinun blogi myös, itsekin sattuneesta syystä tykkään lukea aiheesta 😀

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *