Erityinen isä erityisille

Siinä me istutaan, menossa on ties kuinka mones verkostopalaveri.

”Anteeksi, että kysyn, mutta onko äiti yksinhuoltaja?”

Hämmästys nostaa kulmakarvani ohimolle ja vastaan hämmästyneesti, että ei, ei ole.

Se mikä on meille selvää, näyttäytyy ulkopuolelle oudolta, vajaalta. Taas kerran.

Olemme uusperhe, minulla on jo yksi erityislapsi. Mieheni olisi voinut mikä tahansa aamu ottaa jalat allensa ja juosta, kääntyä kohti helppoa elämää. Ilman perhettä, ilman erityislapsiperhettä. Elää ilman niitä haasteita, joita lapsen erityisyys elämälle asettaa.

Hän ei juossut poispäin. Hän asettautui elämäämme ja otti lapset, sen haasteellisenkin, osaksi elämäänsä. Haki iltapäiväkerhosta, asetti rajoja ja opetteli miten tulla toimeen nepsy piirteisen kanssa. Venyi, luopui helposta elämästä ja taisteli lapsen oikeuksista. Taistelu koveni, kun syntyi oma erityinen, vaativampi.

Meille oli alusta asti selvää, että se, joka tietää miten systeemi toimii, tuntee lait ja omaa taistelukokemusta kulkee eturintamassa, puoliammattilaisena. Se olin ja olen edelleen minä, äiti. Vuorotyöläisenä minun on ollut helpompi syöksyä kesken päivän keskelle taistelukenttää, joustaa työstäni, unestani ja vapaa-ajastani. Mies on pitänyt kiinni työajoista, palkastaan ja rutiineista. Säännöllisyydestä. Tehnyt sisarusten elämästä turvallista, säännöllistä ja ennakoitavaa. Luonut koko perheelle perusturvallisuuden. Ei ehkä näy ulkopuoliselle mutta pitää huolta, meistä kaikista.

Isänä hän vaikuttaa jokaisen perheemme lapsen elämään suurella sydämellä, koko tahdollaan ja pyyteettömästi. Tukee niin lapsia kuin minuakin, seisoo järkähtämättä meidän kaikkien puolesta ja rakastaa meitä ehjäksi joka päivä, jatkuvasti.

Hän ei tuo itseään esille, vaadi kunniaa eikä kaipaa mitaleita. Mutta hän saa meiltä pyyteetöntä rakkautta ja kaiken sekamelskan keskellä on neljä lasta, jotka ilman pienintäkään epäilystä tietävät hänen olevan aina saatavilla, läsnä ja auttamassa.

Siinä hän on. Aina. Luotettavana.Meidän puolella. Meidän perheen isä!

Hyvää Isänpäivää 2019!

Kommentit (2)
  1. Ei siinä olisikaan mitään järkeä, että kahden aikuisen pitäisi olla poissa töistä yhtäaikaa palavereihin osallistumisen vuoksi. Etenkään kun näitä palavereja on jatkuvasti vuosikausia ja kaikki 8-16 välillä.

    1. Kiitos viestistäsi.

      Ehkä joissakin perheissä vuorotellaan jotta kummankaan vanhemman ei tarvitse olla jatkvasti pois työpaikaltaan lapsen asioita hoitaakseen? Vuorotyöläisenä minulla on säännöllistä työaikaa tekevään mieheeni verrattuna lajemmat mahdollisuudet olla käytettävissä arkipäivisin virka-aikaan.

      Toimintatapoja lienee yhtä monta kuin perheitäkin ja toivottavasti jokainen perhe löytää itselleen sopivan tavan jotta oma arki olisi mahdollisimman mutkatonta ja sujuvaa sillä niin kuin huomioitkin, erityislapsiperheessä riittää palavereita, terapioita ja tapaamisia koko kalenterin täydeltä!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *