Saako kiintyä?

Viime aikoina olen miettinyt kiintymystä, sen merkitystä, paljon. Olen törmännyt ihmisiin, joiden mielestä kiintymys on negatiivista, jotain, jota pitää välttää. Että kiintymys kuuluisi vain lähipiiriin. Turhaa kiintymystä. Onko sitä?

Erityislapseni kiintyy kovasti niihin ihmisiin, joihin luottaa ja joiden kokee pysyvän vierellä silloinkin, kun on hankalaa. Hän ulottaa kiintymyksensä perheenjäsenten ja lähisukulaisten ulkopuolellekin, hän on kiintynyt mm. terapeutteihinsa. Ihmisiin, jotka ovat olleet hänen elämässään vuosien ajan ja omalla toiminnallaan todistaneet, että arvostavat lasta, kannustavat häntä eivätkä mene rikki ja luovuta silloinkaan, kun on vaikeaa. Hän tietää heidän seisovan lapsen selän takana silloinkin, kun on otettava vastuu omista tekemisistään mutta seisovat hänen edessään silloin, kun on torjuttava iskuja.

Kerran, lapsen roikkuessa koulussa vailla tukitoimia, yrittäen selviytyä päivistä, jotka olivat hänelle yhtä kaaosta jo siksi, ettei hän ymmärtänyt ohjeita, jotka tulivat liian suurina ryppäinä, monimutkaisina ja muodossa, jota hänen oli vaikea tavoittaa, hän istui puheterapeuttinsa kanssa kahdestaan ja pyysi: auta.

Ilman kiintymystä, sen mukanaan tuomaa luottamusta, hän ei olisi uskaltanut. Olla avoin ja peloissaan.

Hän kiintyi myös edelliseen opettajaansa ja tämän lähtö sekä tuleva koulun vaihdos purkautui ensin vihaisena raivona ja lopulta itkuna. Itkuna, jonka epätoivo raastoi sydäntäni. Lasta pelotti, että häntä ympäröinyt turvallisuus hajoaa, hän palaa entiseen, jossa hänen olisi mahdotonta selvitä. Tämä opettaja otti tyynesti raivon vastaan, kuunteli surusta kumpuavat rajut haukkumiset, halasi lastani ja kannusti eteenpäin. Kertoi, että sinä pystyt. Sinä osaat.

Me molemmat surimme opettajan lähtöä, lapsi ja minä. Keskustelimme ikävästä ja siitä, kuinka siitä selviää. Kävimme läpi sitä, kuinka kaikki tämän opettajan antamat eväät jäivät meille reppuun käytettäviksi ja miten monta mukavaa muistoa meille jäi vuosista, joiden aikana hän toimi lapseni opettajana.

Loppujen lopuksi se oli kiintymys ja sen mukanaan tuoma luottamus, joka auttoi lastani ymmärtämään, ettei opettaja häntä hylännyt, elämänpolut kulkevat nyt eri suuntiin mutta se ei mitätöi mennyttä. Ikävä saa olla.

Ei toimintaterapeutin lähtö sen helpompaa ollut mutta nyt lapsella oli työkaluja, joiden avulla selvitä. Hän osasi katsoa kaikkea sitä mikä jää ja varmistuttuaan siitä, ettei puheterapeutti ole lähdössä minnekään, hän teki surutyönsä lähinnä itsekseen. Muistelee paljon hauskoja hetkiä terapeutin kanssa ja tiistaisin, edelleenkin, mainitsee, että ennen tänään olisi terapiapäivä.

Uskon, että kiintymys toimintaterapeuttiin auttoi lastani olemaan avoin, vastaanottavainen ja heittäytyvä, jolloin toimintaterapeutti kykeni saavuttamaan lapseni kanssa tavoitteita, joita oli asetettu.

Kielitoimiston sanakirjan mukaan kiintymys tarkoittaa vakiintunutta henkisen läheisyyden tunnetta.

Määritelmä tuntuu hyvältä, oikealta.

Kiintymys on jotain, jota ei voi kytkeä päälle tai sammuttaa, kuin napin painalluksella. Kiintymys on jotain, jota toinen osoittaa ollessaan valmis luottamaan ja olemaan avoin. Kiintymys on jotain, jonka joku saa toiselta, kun on osoittautunut sen arvoiseksi; toiminut avoimesti, osoittanut olevansa luottamuksen arvoinen. Kiintymys ei tule hetkessä, se muodostuu kokemuksista, ajan myötä. 

Kiintymys on avannut meille ja etenkin lapselleni monia ovia. Hajottanut epävarmuutta, avannut lukkoja ja antanut tilaa löytää kaikki kyvyt, joita pinnan alla on ollut odottamassa.

Kiintymys on voimakas tunne enkä aio sitä kahlita. Keneltäkään.