Kesän paras päivä on tänään, jos tahdot niin!
Kesä.
Sitä odotetaan, minäkin odotan. Töissä on kiivas tahti, aika usein kiivaampi kuin on oikeudenmukaista odottaa. Väsyttää. usein. Muitakin kuin minua. Loma on siunaus, hengähdystauko. Elinehto.
Vastikään luin päivän lehden tekstiviesteistä, kuinka vastuun kantaa lääkäri, ei sairaanhoitaja joka kirjoittajan mielestä ilmeisesti vain kelluu ja haihattelee päivän läpi. Vailla vastuuta tai huolta hoidettavastaan. Vastuu kantaa lukeman mukaan lääkäri, joka tosin on illalla kotonaan. Grillaa tai seisoo pesiskentän laidalla kannustaen jälkikasvuaan. Ehkä ottaa kuvia ja huutaa kannustushuutoja tietämättä yhtään, että osastolla ehkä elvytetään tai painitaan alhaisten verenpaineiden kanssa. Ne sairaanhoitajat siellä pitävät jotakuta hengissä. Soittavat paikalle sen päivystävän lääkärin. Koska osaavat aloittaa ensiavun ja reagoida. Pelastavat.
Tietäisipä tuokin kirjoittaja. Miten väärässä on. Mutta en jaksa vastata, provosoitua, agitoitua, reagoida. Uhotkoon, tuntekoon ylemmyyttään ja purkakoon pahaa mieltään. Ei se minua riko. Minut rikkoo rutiinittomuus. Ärsyttää vähän mutta ei hajota.
Kesä hajottaa rutiinit, saa meidät kellumaan. Erityislapsi ei osaa suhtauta, kaikki on outoa, arvaamatonta ja uhkaavaa. Hermostuttaa, lapsi vaatii enemmän kuin normaalisti. Haluaa kosketuspintaa todellisuuteensa, jos ei muuten niin vaatimalla, riitelemällä ja repimällä itseä irti. Jotain on tehtävä, että tuntee. tunnistaa rajansa ja saa itsensä näkyväksi.
Minä tunnistan tämän ja ruoskin itseni vereslihalle jokainen kerta, kun huomaan etten jaksa. Että tämän työvuoron jälkeen, hoidettuani osastoa, jossa potilaita makaa ylipaikoilla, en jaksa jankuttaa vielä kerran samasta, jo sovitusta asiasta tai yövuoron jälkeen haluan nukkumaan sen sijaan, että ratkon päivän polttavinta riitaa sisarusten kesken ja ohjaan erityislapseni syömään, pukemaan vaatteet ja tarttumaan kiinni päivään ilman rutiineita. Vastaan unen keskeltä kymmeneen kysymykseen ja vahvistan toimintaa; kyllä voi karjalanpiirakoita syödä, vessassa käydä ja ottaa jäätelön. Aivan oikein, esille nostetut vaatteet pitää pukea ja kyllä, isä on töissä. Koira on nukkumassa ja tiedän, että lapsella on ikävä jo vuosi sitten elämästämme kadonnutta toimintaterapeuttia.
Lapsi vaikuttaa stressaantuneelta, päämärättömältä ja eksyksissä olevalta. Silti tiedän hänen nauttivan lomasta enemmän kuin kenenkään muun, ottavan kaiken irti kaikesta läsnäolosta, jota hän meistä vanhemmista saa ja syksyn tullen hän muistelee lomiamme positiivisesti ja iloisesti. Hän kerää kaikki ilonpisarat, jota loma-aika suo, nauttii jokaisesta hyvästä hetkestä ja saa minutkin tajuamaan mikä lomassa on merkityksellistä.
Pitää elää tässä ja nyt. Eilinen meni. Huominen on tulevaisuudessa. Se mikä merkitsee, on tässä. Siitä pitää ottaa kiinni, arvostaa sitä mitä on saanut. Ei surra sitä mitä ei ole eikä pelätä taivaan putoavan niskaan.
Loman paras päivä on tänään, jos haluat niin!