Laittaisinko lapseni häkkisänkyyn?

Häkkisänky keskustelu jatkuu edelleen. On kuvia ja annetaan haastatteluja. Pidetään kiinni näkökulmista ja tarjotaan ratkaisuja. Häkkisängyt on määrätty poistettaviksi. Toimiin on jo ryhdytty.

Häkkisänky.

Tyyppiesimerkki asiasta, joka nousee julkisuuteen lähinnä yhdestä näkökulmasta. Siitä loukkaavasta kulmasta. Ja onhan se laaja kulma, tässä keskustelussa on tuotu esille paljon loukkaantuneita; on luokattu ihmisarvoa, tunteita, henkilökuntaa, vanhempia ja sänkyjen tekijää. Ja varmaan montaa muutakin.

Asia nostettiin esille isosti, otsikot olivat räväköitä. Kiivaan keskustelun alle taisi jäädä kuitenkin se ihminen, joka häkkisänkyä käyttää. Todennäköisesti siksi, että usein he eivät kykene mielipidettään antamaan. Puolesta eikä vastaan.

Tarkastaja näkee häkkisängyn vankilana, ihmistä rajoittavana ja loukkaavana. Se onkin sitä, jos sänkyä käytetään rajoittamaan vammaisen ihmisen liikkumista, tarvetta olla yhteydessä toisiin ihmisiin. Jos sillä rajoitetaan ihmisen perustarpeiden täyttämistä. Jos sitä käytetään vankilana. Jos ympärillä olevat ihmiset käyttävät sitä helpottaakseen omaa työtään. Sulkemalla ihminen laitojen sisälle vailla tekemistä tai tarvetta nukkua. Jos sinne suljetulla ihmisellä on paha olla. Jos hänet jätetään sinne, yksin, laitojen sisälle. Ei tätä voi kiistää.

Sitten käännetään katse häkkisänkyjen käyttäjiin. Ja niiden tilaajiin. Ihmisiin, joille elämä jakoi haastavat pelikortit ja asetti monta estettä sellaiselle elämälle jota valtaosa meistä pitää hyvänä ja tavoiteltavana. Nämä ihmiset tarvitsevat jatkuvaa hoivaa, huolenpitoa eivätkä aina ymmärrä rajojaan. Ovat aikuisen kokoisia mutta voivat olla mieleltään lapsia, taaperoikäisiä. Tai heiltä puuttuu kyky arvioida riskejä, taito suojella itseään tai ymmärrys ympäristöstä. He eivät osaa avata tai sulkea häkkisänkyä.

Heidän omaisensa, hoitajansa ja läheisensä näkevät häkkisängyt turvana. Vaihtoehtona, jolla varmistetaan hyvinvointi, terveys ja turvallisuus. Minimoidaan loukkaantumisen riski, taataan kaikille hyvä yö vailla pelkoja. He eivät näe sänkyä vankilana, he eivät sulje laitoja päivällä. Eivät hylkää omaistaan laitojen sisälle. Mielestään he turvaavat omaisensa, hoidettavansa. He kokevat, että tarve häkkisängylle on noussut tarpeesta, heidän arjestaan. Ratkaisuna, joka auttaa. Kuin pinnasänky vauvalla. He vaakuttavat, ettei häkkisänky ole vankila, paikka, jossa pelätään.

Keskustelussa on siis vammaisen ihmisen oikeudet. Kun elämä on jatkuvasti toisten tekemien päätösten varassa, on oltava rajat. Lait ja säädökset, joilla turvataan ihmisen oikeus hyvään elämään mahdollisimman tasavertaisesti. Oikeus määrätä itse, oikeus kokea, oppia.

Miten yksittäisen ihmisen ja hänen perheensä tarpeet ja arki kohtaa säädökset ja lait, kuinka hyvin ne palvelevat vammaisen yksilöllistä tarvetta? Sitä keskustellaan julkisesti nyt, voiko linjauksista laistaa? Onko se hyväksyttävää, jos on esittää perusteltu syy? Kuka määrittelee, mikä on riski, jolta suojellaan puuttumalla itsemääräämisoikeuteen? Onko samat säännöt kaikille se toimivin ratkaisu?  Mielipiteitä sinkoilee kaikkiin suuntiin.

Laittaisinko minä lapseni häkkisänkyyn? Ensimmäisenä mieleen nousee tiukka ei mutta osaanko tarkastella asiaa tarpeeksi laajalta. Entä jos minulla olisi lapsi, jonka pelkäisin loukkaantuvan, joka yö. Pelko söisi sisintäni ja kokisin jokaisen yön olevan riski lapseni turvallisudelle? Lapseni asuisi laitoksessa? En minä tiedä, en ole niissä kengissä kävellyt.

Ratkaisuksi on esitetty matalia, leveitä sänkyjä. En tunne ketään häkkisängyn käyttäjää, joten en voi sanoa, toimisiko tämä? Tai miksi ei toimisi?

Esille on myös nostettu henkilökunnan määrä; mikäli vammainen henkilö tarvitsee häkkisängyn, jotta ei putoa tai muutoin loukkaa itseään, hänelle tulisi järjestää vuode ilman korkeita laitoja ja valvonta. Eli joku, joka valvoo unta vuoteen vierellä.

Kaikki me tiedämme, ettei yhteiskunta ole valmis maksamaan, palkkaamaan ketään, joka huolehtisi koko yön. Ja entä kotona asuvat häkkisängyn käyttäjät? Eivät he voi rekrytoida lisää perheenjäseniä ja jokainen heitä tarvitsee oman osansa unta.

Jokaiseen hoitolaitokseen tulisi palkata lisää henkilökuntaa, se on tiedetty jo vuosia. Samoilla resursseilla mennään edelleen ja korkeimman hinnan maksavat hoidettavat. He joustavat, eikä heiltä kysytä. Onko häkkisänky osa joustoa? Vai ratkaisu, joka turvaa vammaisen oikeuden suojeluun?

Ainoa mikä tässä on minulle täysin selvää, on se, että jokainen ihminen on arvokas ja tärkeä. Ehdottomasti.

 

Aiheesta: https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005807417.html

                  https://www.iltalehti.fi/kotimaa/201809142201189852_u0.shtml