Hyvä, huono koulukoti
Muhoksella sijaitsevaan Pohjolakotiin tehtiin yllätystarkastus, joka paljasti paljon laiminlyöntejä ja puutteita, lasten huonoa kohtelua. Asia nousi luonnollisesti laajasti julkisuuteen ja keskustelupalstatkin täyttyivät taas mielipiteistä. Moni ei ole unohtanut ohjaajan kuolemaan johtanutta tapahtumaa. Ongelmia on ollut ennenkin. Keskustelupalstojen rivit täyttyivät, entiset asukkaat kertoivat kokemuksiaan. Osa oli hyviäkin. Kertoivat, etteivät olisi selvinneet ilman koulukotiin joutumista. Siellä oli pakko pysähtyä. Pohjolakodissa.
Lasten ja nuorten hoito ja hyvinvointi on tärkeä aihe, siitä on syytä käydäkin yhteiskunnallista keskustelua. Toiminnan tulisi olla läpinäkyvää, niin ettei yksikään laitoksessa oleva lapsi perheineen koe epätietoisuutta omista asioistaan. Luottamuksen ja kunnioituksen tulisi olla molemminpuolista. Ilman luottamusta ei pysty rakentamaan mitään ehjää.
Keskustelussa on muistettava, että Pohjolakodissa olevat lapset ovat taustoiltaan haastavia ja tarvitsevia, heillä on paljon päihdetaustaa, ehkä epävakaita olosuhteita, käytöstä, jolla he vaarantavat itsensä. Perheministeri Saarikko nosti tänään suorassa lähetyksessä (Yle, 2.9.18 klo 11:30) esille sen, että 70% koulukoteihin sijoitetuilla lapsilla on taustallaan diagnoosi.
He siis tarvitsevat erittäin strukturoidun ja jämerän ympäristön, joka luo turvan silloinkin, kun lapsi tai nuori ei itse ymmärrä tarvitsevansa turvaa. He tarvitsevat rajoja, raamit. Selkeitä sääntöjä. Eniten he tarvitsevat hyväksyntää, kokemusta siitä, että he ovat arvokkaita ja tärkeitä. Heidän on koettava, että heidän voinnillaan on merkitystä, heillä on merkitystä.
Kun luin uutisointia Pohjolakodista, silmiin osui artikkeli, jossa koulukodin johtaja mitätöi näiden nuorten kertomukset; muistutti heidän olevan vaikeataustaisia, ehkä sekoittavan asioita ja tuovan väitteillään esille epäluottamustaan aikuisia kohti. Valehtelevat, saattaisi sanoa joku, joka ei osaisi taiteilla sanoilla. Tuosta lähtökohdasta on vaikea rakentaa luottamusta.
” Kyseessä on yksipuolinen nuorten näkemys, jolla ei ole mitään faktapohjaa vaan se perustuu vain nuorten kertomuksiin ja kokemuksiin. Ohjaajilta ei ole kysytty, mitä noissa tilanteissa on oikeasti tapahtunut.”
Kati Lehtola, Pohjolakodin johtaja. (Kaleva 26.8.2018, Susanna Kemppainen)
Lehtolan mukaan ohjaajat ovat kuitenkin saaneet kertoa näkemyksensä raporttiin eli he tulivat jälkikäteen kuulluiksi.
Sääntöjen ja normaalin elämänmallin lisäksi varmasti ajoittain tarvitaan rajoitustoimenpiteitä, kiinnipitoakin. Sen tulisi kuitenkin olla viimeinen keino. Ristiriitatilanteita on varmasti mahdoton välttää kokonaan, eikä sen tarvitse olla ensimmäinen tavoitekaan.
Minua kavahdutti se, että käytössä väitetään olleen nöyryyttäminen, mielivalta ja rajoituskeinot jotka ovat suorastaan vahingollisia. Kuten se, että rajoitetaan yhteydenpitoa omaan perheeseensä. Siinä rikotaan koko perhe, vielä kerran. Osa rajoituksista ovat olleet lainvastaisia. Osa mielivaltaisia.
Pohjolakoti on aiemminkin ollut esillä julkisuudessa nimenomaan luomistaan nöyryyttämisen kokemuksista; 13 vuotiaana raiskatuksi tullut Krista menetti tapahtuman jälkeen elämänhallintansa ja sijoitettiin lopulta Pohjolakotiin. Perillä odotti kaksi naisohjaajaa, joiden käsiä peitti suojakäsineet.
” Heidän edessään pienessä vessassa minun piti riisuutua alasti, pörröttää hiuksia, pomppia, mennä kyykkyyn, pyllistää. Siitä tuli tosi likainen ja nöyryytetty olo. Se oli pahinta raiskauksen jälkeen.”
Kotimaa, 28.9.13, Nina Räty
Samassa artikkelissa Pohjolakodin edustaja kiisti, tapahtuman. Hänen mukaansa tulotarkastuksia ei tehdä, ne eivät ole nykypäivää.
Tarkastusraportissa ilmenee, että lapsia on provosoitu, niin sanotusti ajettu nurkkaan ja saatu aikaan kiinnipitotilanne. Lapset, joilla on monenlaista haastetta, epävarmuutta, ehkä psyykeongelmaa ja jotka kokevat olevansa altavastaajana; ovat helposti provosoitavissa, saada puolustusasemiin.
”Näyttää siltä, että lasten kertomukset siitä, että jotkut Pohjolakodin ohjaajista provosoivat ja härnäävät tahallaan lasta pyrkien saamaan lapsen menettämään malttinsa, pitävät paikkaansa”, raportti toteaa.
Helsingin sanomat 31.8.18 Marjo Valtavaara
Miksi näin on tehty? Mitä sillä on saavutettu? Pahaa oloa ainakin, epäluottamusta.
Perheministeri Saarikko myönsi, että valvontaan tarkoitetut resurssit ovat liian pienet, joten tehokasta valvontaa ei ole ollut mahdollista tehdä. (Yle, suora 20.9.18, klo 11:30). Muutos tähän on tulossa, valvontaresursseja ollaan aikeissa lisätä.
Suomessa on viisi valtion ylläpitämää koulukotia ja kaksi yksityistä. Olen joskus jostain lukenut, että ne ovat viimeinen mahdollinen sijoituspaikka, siitä seuraava on vankila. Näillä yksiköillä on kädessään nuorten tulevaisuus, heillä on mahdollista vaikuttaa siihen. Helppoa se ei ole, työ on varmasti rankkaa ja kuormittavaa. Vaatii henkisesti paljon.
Koulukodeista on tuotu esille huoli siitä, että nuori päätyy koulukotiin liian myöhään. Takana voi olla jo useampi epäonnistunut sijoitus. Haasteet ovat kasvaneet. On pohdittu sitäkin, miten hyvin lastensuojelulaki vastaa koulukotien arkeen, antaako se mahdollisuuden riittäviin toimenpiteisiin? Ylen suorassa lähetyksessä (20.9.18) perheministeri Saarikon huoli oli se, että ennaltaehkäisyyn ei panosteta riittävästi, jotta ei saavutettaisiin tilannetta, jossa lapsi on sijoitettava koulukotiin.
Koulukotien arki ei varmasti ole pelkkää epäonnistumista, Pohjolakodissakaan. Niissä on tarkoitus taata siellä asuvalle lapselle turvallinen arki, rutiinit ja ennakoitavissa olevat elämän. Yleensä yhteyttä omaan perheeseen ei katkaista tai rajoiteta ja tarvittavia terapia- ja tukimuotoja pyritään järjestämään saataville. Luodaan harrastusmahdollisuuksia. Pyritään aikaansaamaan keskinäinen luottamus ja kunnioitus, jotta yhteistyö olisi tuloksellista. Ymmärtääkseni moni nuori on onnistunut muuttamaan elämänsä suuntaa, kunhan vauhti on ensin koulukodissa pysäytetty.
Tarvetta koulukodeille ei todennäköisesti koskaan pysty poistamaan kokonaan. Toivottavasti tämä julkinen keskustelu on herättänyt päättäjät, työntekijät, vanhemmat, lainsäätäjät. Laitossijoituksissa pyörii isot rahat, ala saattaa houkutella monia. Mutta siellä on kyse ihmisistä, raha ei voi ajaa edelle.
Tarvitaan selkeät raamit, lait ja säännöt sekä aukoton valvonta jotta kenenkään ei tarvitse lukea vastaavanlaisia uutisia enää toistamiseen. Jotta koulukodit pyörisivät niillä arvoilla ja tavoitteilla, jotka niille on tarkoitettu. Koulukotien työntekijöiden tulee olla hyvin alallensa koulutettuja ja resursseihin on panostettava. Heidän jaksamiseensa ja työhyvinvointiin on sijoitettava resursseja jotta he jaksavat tehdä vaativaa työtään.
Kun nuori sulkee koulukodin oven viimeisen kerran, hänen tulisi lähteä hyvillä mielin, luottavaisena ja itseensä uskoen. Kun oven avasi rikki mennyt, sen sulkijan tulisi olla elämänhaluinen nuori, jolla on motivaatio kiinnittyä yhteiskuntaan. Siinä on haastetta mihin vastata.
Kursivoidut tekstit ovat suoria lainauksia mainitusta lähteestä
Aiheesta muualla, tässäkin osin lähteinä käytetty:
https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000005809925.html
https://yle.fi/uutiset/3-7798397
https://yle.fi/uutiset/3-10412809