Vuorotyö jouluna
Vaikka jouluun on vielä aikaa, edes lumi ei ole vielä ehtinyt peittää vasta pudonneita lehtiä, on meillä aloitettava joulusuunnitelmat. Vuorotyö sairaalassa, jossa on päivystystoimintaa ja joka on avoinna 24 tuntia vuoden jokaisena päivänä, on aina joku töissä. Arkena, sunnuntaina, juhannuksena ja jouluna.
Kuva: Pixbay
Joulun työvuorollista on suunnittelun alla, minulla on ”työjoulu”. Joka toinen vuosi on. Ennakointi on yksi arkemme avainsana, joten joulusuunnittelun pohjan luominen jo lokakuussa on lähes helpottavaa.
Monet itsenäisyyspäivän tanssit olen seurannut sivusilmällä potilashuoneiden televisioista, siinä lääkkeiden annon keskellä ehtii hyvin vaihtaa mielipiteitä illan kuningattarien pukuvalinnoista. Joulusuklaata menee kahvitunnilla enemmän kuin kotona kaikkien joulupyhien aikana yhteensä.
Useamman kerran on uuden vuoden raketit katsottu osaston perältä isosta ikkunasta, lääkehuoneen ikkunastakin näkee hyvin. Puolilta öin annettavien lääkkeiden kylkiäisinä on toivoteltu hyvät uudet vuodet, niin se vuosi vaihtui sairaalassakin.
Kun elämä on liimattu sujuvaksi kokonaisuudeksi rutiineilla, tuo vuorotyö sekä vapautta että haasteita arkeen. Muutoksia huonosti sietävä, perhekeskeinen lapsi on kuitenkin sopeutunut siihen, että meillä jouluaatto on liukuvalla päivämäärällä. Ei välitä, vaikka muut pyörittelevät silmiään, kun lapsi kertoo, että tänä vuonna meidän joulu on aikaisemmin.
Pääasia on, että meillekin tulee joulu. Aika, jolloin kaikki ollaan kasassa, ne oman pesänsäkin rakentaneet. Herkutellaan, pelataan jokin lautapeli ja ollaan kotona. Kenelläkään ei ole kiire, kalenterit ammottavat tyhjyyttään.
On meillä perinteitäkin, jouluna syödään joka vuosi lähes sama ateriakokonaisuus, kynttilät sytytellään haudalle. Lahjat jaetaan aina aattona. Mahdollisimman aikaisin. Saunakin lämmitetään.
Kuva: Pixbay
Tämä kokoonpano ei ole matkustanut jouluiksi mihinkään, eikä pyydä joulupöytään vieraita. En ole ihan varma, suojellaanko sillä itseämme vai niitä muita. Sillä meidän joulut pitävät sisällään jännitystä, joka purkautuu ärhäkästi, kärsimättömyyttä, jota ei voi hillitä ja arkirutiinien rikkoutumisen mukanaan tuomaa väsymystä.
Mutta joulumme pitävät sisällään myös kiireettömyyttä, toisen kannustamista ja tukemista, yhdessä puuhastelua ja aikatauluista vapaita hetkiä. Kynttilänvaloa, lämpöä ja halauksia. Tunnelmaa.
Joulumme on meidän näköisemme, meidän oloisemme, omanlaisemme. Jouluisin, kun istahdan sohvalle, näen yhteen hitsautuneen perheen, joka kaikesta kiukusta huolimatta haluaa olla yhdessä ja janoaa toistensa seuraa ja läheisyyttä. Tilanteita, joissa kelvataan sellaisenaan, haasteinemme. Avataan lahjoja läheisiltä ja ystäviltä, jotka eivät ole paikan päällä ja ymmärrän, miten onnekkaita olemme, emme ole yksin. Kaiken jännityksen ja hermoilemisen alla on varmuus, että olemme siinä. Toinen toistamme varten, aina. Erityinen, tavallinen. Sillä ei ole mitään merkitystä. Teemme itsemme näköisen joulun, rikomme perinteitä, muokkaamme ne meille sopiviksi.
Olemme jouluihmisiä, ehdottomasti!