Suinpäin lomalle
Viimeinen rutistus ennen lomaa. Kerrankin olemme lomalla kaikki; lapset ja me vanhemmat, yhtä aikaa. Ei tapahdu kovinkaan usein. Talo, jossa sovitellaan yhteen, vaikka ja mitä aikaa, tapaamista ja työmatkaa, tarvitsisi kalenterin, jonka sivuilla on kahdeksan viikonpäivää ja vuorokaudessa 30 tuntia.
Muut pohtivat jäätäisinkö talvi- vai kesäaikaan. Jäädään siihen, joka antaa sen yhden extratunnin. Kiitos.
Kaikkihan meni tietenkin pilalle jo aamusta, yöksi laitettu pelipäivitys on pysähtynyt. Koko päivä, loma, viikko ja loppuvuosihan siinä menee pilalle. Sehän on selvä. Ja kun lapsella on vielä äiti, joka ymmärtää tietotekniikan päälle sen verran, että osaa yhdistää oikean laitteen oikeaan kaukosäätimeen, ei apuakaan ole saatavilla ihan heti. On odotettava isä ihmistä kotiin.
Hiiltynyt mieli rauhoittuu keskustelulle hyvin pian ja ajatus kääntyy iltaan. Suunnitelmissa on herkutella elokuvaa katsellen. Taksiin lähtee tyytyväinen lapsi loma mielessään.
Meillä ei ole lomasuunnitelmia, aikatauluja tai reissuja. Tämä loma ollaan kotona, mennään päivä kerrallaan ja nautitaan yhdessäolosta. Siitä, että kalenteri on tyhjä. On puhuttu perheen elokuvaillasta ja siitä, että pari kaveria voisi tulla yökylään mutta ei sen suurempia. Erityiselle loma tulee tarpeen, kuormitus näkyy ja nyt on tarve tyhjentää lähes piri pintaan täyttynyttä lasia. Syksy on ollut vaativa myös meille vanhemmille, hyvin on koulu meidät haastanut. Muutoksia on ollut, eivät ole olleet ihan hallinassa.
Yökyläily on mukavaa mutta hinta, joka siitä maksetaan, on usein kova. Kun rutiinit hajoavat, meno on vauhdikkaan mukavaa ja säännöt joustavat piirun verran liikaa, ottaa kuormitus yliotteen ja läikyttää lasia yli. Seuraava päivä hinataan arkea kasaan ja otetaan ote rutiineista.
Lomalla on varaa repsahtaa, kokeilla ja rikkoa rutiinit. On aikaa palautua, voittaa väsymys. Kerran vuoteen hurjastelemme, lennämme ulkomaille. Kohti aurinkoa. Ennen kuin saavutamme määräpään hotellihuoneen, on kaikkien hermo kiristynyt vähintään kerran ja aivot pohtineet tarkkaan syytä miksi olemme täällä, tässä tilanteessa. Kun voisi olla kotonakin. Yhteen matkaan mahtuu miljoona samankaltaista ajatusta mutta viisi miljoona ilon pisaraa, joiden alle harmi ja haasteet jää.
Vuosien varrella olen oppinut olemaan rento, nauttimaan ja keskittymään tilanteeseen. Tärkeintä on, että selviämme, nautimme ja teemme lomasta itsellemme mieluisan. Haasteiden yli olemme aina kävelleet. Olen oppinut sulkemaan korvani supinalta, olemaan huomioimatta katseita niskassa ja hymyilemään tuijottelijoille, jolloin he noloina kääntävät katseensa pois. Kyllä maailmaan mahtuu keskustelua, kovaäänistäkin. Pari ääneen lausuttua vittu, saatana perkelettä. Paskakin.
Kyllä, olemme keskustelleet kotona kiroilusta. Ei, emme hyväksy sitä. Mutta ei se suista meitä raiteiltammekaan, aika monen lähellä olevan näyttää suistavan. Hyvä, jos heidän elämänsä ongelmat ovat näinkin pieniä. Hyvinhän heillä menee. Ja niin menee meilläkin.
Mikään teräshermoinen superäiti en ole, ääni kyllä kiristyy ja nousee. Vähän väliä. Varmasti tämänkin loman aikana. Sellaista on meidän elämä; Vaahteramäen tohinaa ilman vajaan teljettyä lasta, räiskyntää ja halauksia. Mutta mehän elämmekin täysillä, etenkin lomat.
Ihanaa, että on loma!
