Pidetään kaikki veneessä

Syrjäytyminen on noussut yhdeksi nykyajan suureksi huolenaiheeksi, nimenomaan nuorten syrjäytyminen. Sitä on alettu ehkäisemään monin eri keinoin. Hankkeita on monenlaista, lähinnä pieniä ja rahoitus niihin palasina maailmalla. Syrjäytyneen nuoren pitäisi näihin sitten löytää.

Usein syrjäytyneen nuoren taustalla on monia syitä; epävakaata elämäntilannetta, koulutuksen puutetta, taloudellisia ongelmia, päihdeongelmaa ja työttömyyttä. Näihin on pyritty pureutumaan monin eri tavoin, ilmeisen laihoin tuloksin. Myös se tiedetään, että syrjäytyminen luo lisää syrjäytymistä; huonovointisuus ikään kuin periytyy.

Me- säätiön toimitusjohtaja Ulla Nord pitää ongelman ytimenä sitä, että meillä on monenlaista työryhmää, mietintöä, tutkimusta ja strategiaa eli reilusti tietoa mutta konkreettiset teot puuttuvat. Ei ole yhteistä näkemystä siitä, mitä tulisi tehdä. Nord itse korostaa ongelmien ennaltaehkäisyn tärkeyttä.

Kuva: Pixbay

Syrjäytymisen taustalta löytyy usein myös neuropsykiatrista oireilua, diagnooseja, joissa taustalla on neurobiologisia tekijöitä. Etenkin hoitamattomina, ne lisäävät riskiä syrjäytymiselle. Diagnooseja ovat muun muassa autismin kirjon häiriöt, kuten Aspergerin oireyhtymä, AD(H)D, Touretten oireyhtymä sekä monimuotoiset oppimiskyvyn ja kehityksen häiriöt.

Neuropsykiatrinen diagnoosi ei tarkoita väistämättä sitä, että eksyy yhteiskunnan poluilta piiloon, syrjäytyy. Masentuu ja eristäytyy omaan maailmaansa, jota ehkä päihteet maustavat monin erin tavoin.  Se ei tarkoita sitä, että jossain vaiheessa syyspäivien sieniretkien ainoa tarkoitus on etsiä mikä mikä maata, jossa sateenkaareen kaikki värit välkkyvät riemunkirjavina ja oma erityisyys painuu piiloon, huomaamattomaksi.  Että tähtäimessä sienikorin täytteeksi olisi se suippokärkinen sieni, joka sinne johdattaa.

Neuropsykiatrinen diagnoosi ei tarkoita, että tulevaisuus on musta, luottotiedon ja elämä onnetonta.

Mutta neuropsykiatrisen diagnoosin saaneet ovat riskiryhmää, ehdottomasti. Suurinta riskiryhmää ovat he, jotka oireilevat mutta ovat diagnosoimattomia, varhain verkon läpi tipahtaneet. Tuetta matkanneet. Ilman asianmukaista hoitoa mm. ADHD lisää riskiä päihteiden liikakäytölle.

Päihdeongelmaiset, koulukotien asukit ja vankilataustaiset. Monia yhdistää joko jo diagnosoitu tai diagnosoimaton neuropsykiatrinen oirekenttä tai psykiatrinen diagnoosi. Aika usein hoitamaton tai huonosti hoidettu, huomaamaton. Piiloon painettu ja vaiennettu. Säästöihin upotettu ja uupumukseen hukutettu.

Olen kohdannut useita päihdemaailmaan hukkuneita. Taustoilta voi löytyä ongelmia oppimisessa, hahmottamisessa, sosiaalisissa suhteissa. Sieltä, päihdeongelmaisen ylimielisen suojakuoren alta vilahtaa ajoittain se persoona, joka päihdeongelmainen oikeasti on. Monia taisteluita käynyt, useita sellaisia hävinnyt, maahan lyöty ja lopulta hieman luovuttanut, joka on tipahtanut läpi yhteiskunnan suojaverkon. Jonnekin pimeään, josta ei ole päässyt ylös. Herkkä, haavoittuva ja empaattinen. Ruvella.

Ihminen, jonka päihteet veivät. Maailma hukutti. Jonkun äidin lapsi.

Neuropsykiatrisesti oirelevien mahdollinen levottomuus, keskittymiskyvyttömyys, ja ehkä heikentynyt kyky arvioida elämän mukanaan tuomia riskejä altistavat päihteiden liikakäytölle sekä taloudellisille ongelmille. Usein päihteet tasaavat levottomana vaeltavaa mieltä ja saavat aikaan miellyttävän tasaisen olotilan. Tunteen, että elämä on hallinnassa, on ote kaikesta. Eikä kuitenkaan oikeasti ole. Elämää luisuu kohti luottotiedottoman umpikujaa, ympyrään, jossa jo osin luovuttaneet taputtavat selkään. Tervetuloa, tänne mahtuu ja unohtuu. Täällä pääse porukkaan. Hyväksytään.

Yhteiskunnalla ei ole varaa tiputtaa tuohon maailmaan ketään. Eikä varaa tai oikeutta unohtaa sinne tippuneita.

Nepsy piirteisillä ihmisillä on lapsuudestaan saakka haasteita, joita neurotyypillisten voi olla erittäin hankala ymmärtää. Tähän ymmärtämättömyyteen törmäilee niin päiväkodissa, koulussa, vapaa-ajalla kuin terveydenhuollossakin. Mikäli ympäristö antaa näiden haasteiden määrittää ja olla yksistään luomassa kuvaa niiden kanssa kamppailevasta ihmisestä, mennään kohti negaatiota ja ovi ongelmille ja syrjäytymisen poluille avataan.

Jos elämä on lähinnä negatiivisen palautteen maustamaa epäonnistumisen tunnetta, kokemus siitä, että päivät ovat vain jatkuvaa selviytymistaistelua, ei tulevaisuudelta odota mitään. Ja kun siltä ei odota mitään, ei tarvitse tähdätä minnekään. Ei tarvitse yrittää.

Mutta jos haasteiden sijaan korostetaan vahvuuksia, vahvistetaan kaikkea positiivista ja kannustetaan, nostetaan ihminen haasteiden yli huomaamaan, että hän pärjää, osaa ja pystyy, luodaan mahdollisuuksia hyvään arkeen sekä halua että kykyä tarttua kiinni yhteiskunnan normeista. Motivaation kompensoida haasteet taustalle niin, että vahvuudet ovat niitä, jotka osoittavat suunnan.

Varhainen diagnosointi, tukitoimet ja kuntoutus sekä mahdollisesti oikea, tarkkaan harkittu lääkitys ovat avaimia, joilla saadaan auki ne väylät, jonka päässä on sujuva arki. Vahvuudet ohjaavat eteenpäin ja kyky sietää vastoinkäymisiä tai pettymyksiä jalostuu. Päivät eivät vyöry kaoottistesi eteenpäin vaan ovat selkeitä, jäsenneltyjä kokonaisuuksia.

Tukitoimiin kannattaa siis satsata.

OAJ:n selvityksen mukaan erityisen tuen tarpeisista oppilaista viidesosa sai erityisopetusta joko harvoin tai ei koskaan. Tarvittava tuki on siis jäänyt saamatta suurelta joukolta sitä tarvitsevilta. Käsittämätöntä tilanteessa, jossa tutkitusti tiedetään haasteiden värittämän arjen ja heikon koulumenestyksen ohjaavan kohti syrjäytymistä. Toimitaan kuin hölmöläiset, jatketaan peittoa toisesta reunasta leikatuilla paloilla.

Läheskään kaikki, ei varmasti edes suurin osa, neuropsykiatrisen diagnoosin saaneista menetä otettaan elämänhallinastaan luisuen syrjäytyneiden maailmaan. Suuri osa heistä tarttuu kiinni yhteiskuntaan ja elää omannäköistänsä arkea. Ovat koulutettuja, korkeasti koulutettuja, työllistyvät ja perustavat perheen. Mutta usein se on vaatinut paljon pohjatyötä; tukitoimia, kuntoutusta ja ymmärrystä.

Vanhemmat ovat lähes aina se kantava voima. Ne taistelijat, jotka leijonan raivolla avaavat lapsilleen ovia ja huolehtivat oikeuksista. Väsyvät, mutta nousevat silti vaatimaan tukitoimia lapsilleen. Kannattelevat ja silittivät pettyneitä lapsiaan, kannustavat huomiseen ja alleviivaavat lapsen vahvuuksia, kun muut eivät niitä huomaa.  Piilottavat omaa huoltaan, pois lapsen nähtäviltä.

Jos halutaan panostaa syrjäytymisen ehkäisyyn, säästöpossun suu tulee pitää pois perheiden, lasten ja nuorten palveluista, tukitoimista ja kuntoutuksesta. Se on yksi osa sitä Nordin kaipaamaa ongelmien ennaltaehkäisyä. Päällekkäisyyksiä karsimalla, toimintoja yhtenäistämällä ja järkeistämällä sekä turhaa byrokratiaa poistamalla voitaisiin saada säästöjä ilman tukien ja palveluien karsimista.

Meillä ei ole varaa syrjäyttää, eikä syrjäytyä.

 

Ei ole olemassa meitä ja heitä. On vain me.
     Me säätiö: https://www.mesaatio.fi/tietoa-meista/

Kuva: Pixbay