Kun äidistä tuli nolo

Tipahdin sinne, minne minun ei ikinä pitänyt tipahtaa mutta jonne tie ihan vääjäämättä vie, mikäli teet itsestäsi vanhemman; äidin tai isän. Tulet noloksi, jormaksi, pihalla olevaksi, ymmärtämättömäksi; kääpäksi jolla teiniesi mielestä on paljon takana olevaa elämää (merkityksetöntä) mutta vain vähän edessä, sekin hyvin tylsää ja kulahtanutta.

Ennen vanhaan ollaan tuskin oltu sen parempia tai huonompia vanhempia kuin nykyään, meneillään oleva ajanjakso määrittää vanhemmuuden raamit. Yhteiskunta kehittyy ja tieto lisääntyy. Hyvä niin, sillä tällä tavoin on ymmärretty muun muassa, että lasten fyysinen kurittaminen ei ole rakkautta ja kasvatusta vaan pelkoa luovaa pahoinpitelyä, joka aivan varmasti jättää arvet ihon lisäksi mieleen. Tieto on luonut ymmärrystä lapsen kivulle, myös vauva tuntee ja kokee kipua, aivan kuin aikuinen. Ja että teinikin tarvitsee halauksen.

Kehitys tuo paljon hyvää, myös vanhemmuudelle, mutta on sillä se vaikeammin hallittava puolikin.

Kuva: pixbay

Hämmentyneenä kuuntelet termejä, joita vilahtelee korviesi ohi, et tunnista edes hittileluja. Siskosi lapsi kuvailee sinulle mitä hän sai joululahjaksi, et ymmärrä, vaikka lapsi puhuu selkeää suomen kieltä. Siskosi suomentaa, kuvailee. Lahjatoiveet kuulostavat oudoilta, tarvitset lelukuvaston, jonka avulla tulkitset mitä sinun odotetaan ostavan.

Nettipoliisi, koulupoliisi ja poliisi ylipäätään varoittelee sinua asioista, joista et ole kuullutkaan; lapsesi mahdollista rahalahjoituksista tubettajille, tavoista, joilla lapsia huijataan verkossa. Huumemaailma on levinnyt jo pienten, 12 vuotiaiden lapsien maailmaan, koulun portaille. Jopa omiin postilaatikoihin. Ristiriitoja ratkotaan kovalla väkivallalla, välituntisin. Koulun pihalla. Aikuiset saalistavat alaikäisiä puhelimien avulla, verkossa. Juuri kun pääsit jyvälle edellisistä, on kehitelty uusia vaaran paikkoja.

Selvisin hengissä oman nuoruuden, pieni ihme sekin, ja sokeasti uskoin pysyväni perässä nuorten maailmassa, etten etäänny tai jää jälkeen. Aktiivisena pysyn maailman matkassa. Mutta minusta tuli arkea pyörittävä äiti, joka pikkuhiljaa tipahti pois kohderyhmästä; en ole ensimmäisiä, jotka törmäävät uusiin juttuihin, joita nuoret pitävät upeana mutta me jo aikuiseksi kasvaneet riskeinä.

Minä elin maailmassa, jossa koulun vessasta löytyi pusseja, joiden avulla oli haisteltu liimaa, tolua tai maaleja. Kokeiltiin humalatilaa ja oltiin riippuvaisia nikotiinista jo ennen laillista tupakanostoikää. Ja minun nuoruudessani jo 16-vuotias sai tupakoida laillisesti, luvan kanssa.

Ikinä en nuoruudessani, lapsuudestani puhumattakaan törmännyt huumeisiin, liimahaistelijat olivat heitä, joita kukaan ei tuntenut. Maailmamme oli pienempi kuin nyt. Meillä ei ollut verkkoa, nettiä, yhteyttä koko maailman vaaroihin, hankaluuksiin päästessään piti nähdä hieman vaivaa. Mennä paikan päälle, olla läsnä. Navigaattorin tilalla oli puhelinluettelon kartta, numerot pyöriteltiin ulkomuistista vihreään lankapuhelimeen.

Kuljimme takki auki, niin kuin nuoriso tänäänkin. Itsevarmoina, luottavaisina ja täynnä rohkeutta. Mutta meidän maailmamme oli pienempi, niin hirveän paljon pienempi. Huumeet, väkivalta ja rikokset olivat olemassa mutta kauempana. Yhteisöt tiiviimpiä ja ympyrät pienempiä.  

Totta kai meidän maailmamme oli isompi ja vaarallisempi kuin vanhempiemme ja totta kai lastemme maailma on isompi ja vaarallisempi kuin meidän. Riskit kasvavat samaa rataa kuin maailma kehittyy ja laajenee, käden ulottuville tulee vaaroja, joita ei aiemmin edes kuvitellut olevan. Minä tiesin kyllä tämän.

Tekniikka ja kehitys ovat tuoneet lasten ja nuorten ulottuviin paljon hyödyllistä mutta myös paljon sellaista minkä soisi jäävän pimeään, huomioimatta. Nuoren puhelimesta löytyvä sovellus voikin olla ovi huumekauppaan, netistä löytynyt tuttavuus ihan eri ikäinen ja harrastaa ihan jotain muuta kuin on lapselle/nuorelle väittänyt. Pelimaailma tempaisee mukaan ja lapsi linnoittautuu huoneeseensa, kavereiden tapaaminen kasvokkain unohtuu.

Kun pieni lapsi tarvitsee hoivaa ja haluaa pysyä lähellä vanhempiaan, nuori haluaa levittää siipensä jo siinä vaiheessa, kun ne eivät vielä oikeasti kanna. Yhtenä aamuna heräät ja huomaat, että lapsesi haluaa etäisyyttä, halailu on noloa ja aloittamasi keskustelu alkoholin juonnin tai huumeiden riskeistä typerä ja tarpeeton. Kun nuoresi kaverit tulevat kotiinne, hän toivoo, että ymmärrät olla hiljaa. Kysymyksesi ovat noloja. Kun kyselet lapsen kuulumisia, olet kyttääjä.

Olen hyväksynyt tosiasiat; olen nolo kääpä joka ragee turhasta eikä ymmärrä mistään ja pitää nuorta tyhmänä. Vanhempana hyväksyn tämän määritelmän itsestäni ja samalla olen tyytyväinen siitä, että nuori vastaa minulle aina kun kysyn mitä hänelle kuuluu, vastustelustaan huolimatta käy kanssani keskusteluita riskeistä ja vapaaehtoisesti avaa minulle ovia nuorten sanastoon ja maailmaan. Jättää varmasti oven taakse jotain, jota ei näytä, mutta minun on luotettava siihen, että sanani ovat saavuttaneet ja keskustelumme herättäneet ajatuksia.

Arkemme soljuu eteenpäin, vaikka lapsi toisensa jälkeen aloittaa itsenäistymisen, kulkevat keskenään siellä riskien seassa. He tulevat luokseni silloin kun heillä on ongelmia; usein heille suuria mutta ylitettäviä. He luottavat apuuni, uskaltavat turvautua ja avautua. Näyttäisi siltä, ettei vanhemmuuteni ole mennyt hukkaan, enkä ehkä olekaan niin nolo kuin minun annetaan ymmärtää.

 

Vanhempien Rukous:

Annoin sinulle elämän,
mutta en voi elää puolestasi.
Voin opettaa sinulle asioita,
mutta en voi pakottaa sinua oppimaan.
Voin antaa sinulle suunnan,
mutta en voi olla aina suunnistamassa kanssasi.

Sallin sinulle vapauden,
mutta en voi vastata vapauksistasi.
Voin opettaa sinua erottamaan oikean väärästä,
mutta en voi päättää puolestasi.

Voin hankkia sinulle kauniita vaatteita,
mutta en voi tehdä sinusta kaunista sisältä.
Voin tarjota sinulle ohjeitani,
mutta en voi hyväksyä niitä puolestasi.

Voin opettaa sinulle arvostusta,
mutta en voi pakottaa sinua kunnioittamaan.
Voin auttaa sinua tavoitteiden asettamisessa,
mutta en voi saavuttaa niitä puolestasi.

Voin kertoa sinulle ystävällisyydestä,
mutta en voi pakottaa sinua olemaan hellä.
Voin neuvoa sinua ystävien valinnassa,
mutta en voi valita heitä puolestasi.

Voin varoittaa sinua maailman synneistä,
mutta en voi olla moraalinvartijasi.
Voin kertoa sinulle miten eletään,
mutta en voi antaa sinulle ikuista elämää.

Äiti rakastaa sinua.
Aina ja ikuisesti