Arvioimallakin voi kannustaa
Arviointikeskustelu. Parista viime kerrasta on jäänyt paha mieli. Niin vanhemmille kuin lapsellekin.
Varasin ajan heti kun ajanvarauskalenteri lävähti wilmaan. Viisitoista minuuttia keskustelua, jossa lapsen tulee olla mukana. Wilmassa lukee, että lapsi tuo tullessaan itsearviointilomakkeen.
Päätin viestiä lukiessa, että emme täytä sitä. Kotona. Keskenämme.
Lomake on yksinkertainen ja ohjeistuksen mukaan lapsen tulisi miettiä mihin kohtaan arviointia hän mielestään asettuu ja miksi. Viimeksi kun koulu oli vaihtunut, saimme saman lomakkeen. Kävimme lomakkeen läpi lapsen kanssa, keskustelimme perusteita ja ympyröimme numeron.
Ja saimme moitteet.
Lomake oli täytetty väärin eikä arviointi ollut kelvollinen koululle. Olisi pitänyt ymmärtää ohjeistaa lapsi ja määritellä arviointi opettajan näkemyksen mukaan. Me emme tietenkään etukäteen tiennyt opettajan näkemystä.
Silloinen arviointikeskustelu oli tunteita nostattava, antoi esimakua tulevasta. Seuraavaan arviointikeskusteluun emme saaneet lomaketta, ehkä osaamattomuutemme vuoksi? Mutta minulta kysyttiin mitä vahvuuksia näen lapsessani. Kerroin ja opettaja totesi, etteivät nämä kyllä näyttäydy koulussa. Nämä vahvuudet.
Kuva: Pixbay
Tuskin olimme nyt astuneet ovesta, kun lomaketta kysyttiin. Kerroin sen olevan mukana täyttämättömänä koska edellinen kerta ei sujunut. Tämän opettajan mukaan lomake on nimenomaan lapsen arviointi ja hän mielellään täyttää sen lapsen kanssa.
Asetuimme pöydän ääreen opettajan avatessa keskustelun. Heti kärkeen hän muistutti lapselle, että täytyy lukea mitä kysytään ja mitä numerot edustavat. Hän korosti, että parhaassakin arvosanassa vaaditaan toiminnan olevan u s e i n m i t e n vaadittua, että kukaan ei koskaan ole virheetön, täydellinen. Eikä tarvitse ollakaan.
Mietin, että tämä lähti hyvin. Jatko ei ollut yhtään huonompi.
Opettajan ja lapsen näkemykset kohtasivat hyvin, ajatukset ja tavoitteet asettuivat hyvin samalle numerolle. Yhdessä kohtaa opettajan näkemys oli eroava; y l ö s p ä i n. Lapsi ja opettaja jutustelivat asiasta opettajan korostaessa, ettei nyt huomioida tilanteita, joissa lapsi on ylikuormittunut, menettänyt otteensa ja tekee kaikkensa kasatakseen itsensä.
Kun lomake oli täytetty, keskustelivat lapsen vahvuuksista ja tavoitteista. Pohtivat keinoja, miten niihin pääsisi.
Loppukeskustelussa nousi esiin kotona käyttämämme palkkiojärjestelmä. Lapsi osaa hyvin ja rehellisesti arvioida milloin palkkiokuva liimataan pakastimen oveen. Opettajaa kiinnosti edellisen päivän tilanne, miten lapsi sen arvioi. Tuliko tarraa? Lapsen mukaan ei tullut, jotain meni pieleen. Se harmitti.
”Minä antaisin tarran” sanoi opettaja. ”Sinä tsemppasit tosi hienosti!”
Kotona laitoimme kaksi kuvaa jääkaapin oveen, eilisen ja kuluvan päivän.
Arvioinnin ei tavitse lannistaa vaikka toiminnassa on haasteita. Arviointi voi olla rehellisyydestään huolimatta kannustavaa.
Aiemmin: