Erityisen rakkaana syntyneet

Yövuoro takana. Yksi elämäni nautinnollisimmista asioista on, kun saa aamulla, yövuoron jälkeen, painaa päänsä omaan tyynyyn ja käpertyä koiran kanssa peiton alle nukkumaan. Koiran karvaton iho tuntuu pehmeältä kylkeä vasten ja lämpö leviää koko kehoon vaivuttaen minut uneen ennen kuin saan ajatukseni loppuun.

20180827_125710.jpg

Tänään herään vajaan neljän tunnin nukkumisen jälkeen ärsyttävään ääneen, jota en heti tunnista puhelimen soittoääneksi. Olen itse valinnut soittoäänen lempimusiikkini seasta. Nyt ääni ärsyttää. Kun katson näyttöön ja näen soittajan, tiedän, ettei puhelusta tule mukava. Erityislapseni opettaja.

 

                                                  Onko sinulla mahdollista tulla hakemaan lapsesi pois koulusta.

                             Nyt on hankalaa ja meidän pitäisi jatkaa päivää.

                            Tavarat ovat lentäneet ja lapsi nimittelee meitä. Ei tule mitään. Mistään.

 

Puhelun sisältö ei sinällään yllätä, olen yrittänyt kertoa jo pitkään, että lapsi kuormittuu. Kapasiteetti on ylitetty, erityislapsen hermoradat ylikuumenevat ja lapseen on ladattu odotuksia, joita hänen on mahdoton täyttää. Ei siksi, ettei hän haluaisi tai viitsisi. Vaan siksi, että hänen aivonsa toimivat poikkeavalla tavalla; tavalla, jota monen on vaikea ymmärtää. Erityiskoulun pitäisi.

Saavun paikalle, vastassa on vastaanottokomitea. Kylläpä he ovat monen ihmisen voimin minua vastassa. Murjottava, ilkeyksiä lateleva lapsi istuu sotkun keskellä lattialla. Silmistä näen, että on menty yli ja kovaa.

 

                                Kun kuormitus kasvaa yli sietokyvn, lasi läikkyy yli

                               eikä ole keinoja hallita itseään, ollaan ongelmissa monin eri tavoin.

 

Kanssani halutaan jutella, vaikka kerron, että heräsin juuri. Käteni tärisevät liian vähästä unesta eikä pääni ole selkeä. Tärkeintä olisi nyt rauhoittaa tilanne, saada lapsi takaisin raiteilleen. Silti jutellaan.

Kerrotaan, kuinka kaikkien päivä meni pilalle, katsotaan pikkusen syyttävästi. Vieraan kielen opettelu ei suju. Kysyn, että miten voisi, kun lapsi ei pysty laaja-alaisten häiriöidensä vuoksi omaksumaan edes äidinkieltään? Kyllä minä kerroin tämän etukäteen.

Sitten murehditaan tulevaa, kun tulee retkiä. Voiko lapsen ottaa mukaan? Edellinen koulu pystyi, miten tämä ei voi, Erityiskoulu? Kun otetaan etukäteen asenne, että ei suju, varmistetaan ettei suju. En jaksa nyt miettiä joskus viikkojen päästä tulevaa retkeä. Lapsi pitäisi saada nyt sietämään itseään ja tilannetta. Rauhoittumaan. Minä tarvitsen kahvia.  Ja kahdenkeskisen hetken lapseni kanssa.

Edellisessä koulussa tilanne oli hyvä, lapsi kävi koulua ajoittain lyhennetyillä koulupäivillä. Täällä se ei ole onnistunut, nyt yllättäen onnistuu. Ja heti. Huomisesta. Käy minulle, olemme järjestäneet asiamme, työmme ja elämämme niin, että voimme tukea lastamme, harjoitella hänen kanssaan asioita, jotka ovat vaikeita. Välttää turhaa kuormittumista. Pitää rajat selkeänä ja päivärytmin tasaisena.

20180828_150907.jpg

Autossa soitan pari puhelua, järjestelen asioita. Puheterapeutti, loistava ja tärkeä tukemme, on heti valmis palaveeraamaan opettajan kanssa, tarjoamaan kaiken tietonsa ja taitonsa avuksi. Ja sitä arvokasta tietoa ja taitoa on paljon, vuosien kokemusta ja perehtymistä nepsy lapsen ja nepsy aikuisen maailmaan.  Harmi, ettei koululle saatu nyt aikaa sopimaan.

Huokaisen hiljaa, aloitan keskustelun itkevän lapsen kanssa, joka kaipaa entisen kouluun ja juuri nyt haluaisi tavata entisen opettajansa. Kysyy varovasti, tykkääkö minusta kukaan? Miksi synnyin tällaisena, rikkinäisenä?

Minä kerron, että synnyit erityisen rakkaana. Siitä on hyvä aloittaa.

 

20180828_153210.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *