Ihottuma vai syöpä?

• Minusta on hyvänlaatuinen, ei ollenkaan viittaa maligniin. Haluatko varmasti ottaa koepalan? Nenästä?  Jää arpi.

Aistin sen vähättelyn ja kuulen lääkärin äänestä, että turhaa työtähän tässä taas tehdään.  Potilaalla huoli ihosyövästä, näin hän kirjasi. Kerrottu, ettei herätä epäilyä malignista, potilas haluaa kuitenkin koepalan.

• Haluan koepalan. Edellistä syöpää hoidettiin pitkään ihottumana. Ei tässä enää missiksi pyritä, pieni arpi vastaan syöpä. Ei tarvitse miettiä kumpi voittaa.

Ja siinä se taas oli. Syöpä.  Mikroskoopin täydeltä pahanlaatuista syöpää. Pahanlaatuinen mutta ennusteeltaan paras mahdollinen. Nenä voi kärsiä, pahasti. Nenä, keskellä naamaa mutta tiedän, lähes varmasti, että henki säilyy. Silti itkettää. Miltä näyttää nenätön tai puolinenäkäs nainen? Rujolta. Rujoltahan se näyttää. Edellisen leikkauksen jälkeinen arpi kiristää yhtäkkiä lujasti, mieli huijaa. 

Nyt pitää rauhoittua, kukaan ei ole vielä sanonut vievänsä nenää, että syöpä olisi jo rustoissa. Ystäväni sisko taistelee hengestään. Syöpää vastaan. Minä suren nenää. Ei ihan vertailukelpoisia nämä kaksi.

Jäin miettimään, että miksi mennään taas tätä polkua. Asiakas on hän, joka ei tiedä. Luulee. Vaatii. Sitten on pakko taipua. Ottaa koepala ja hämmästyä; se olikin syöpää. Pahanlaatuista, leikattava pois.

Haluaisin heittää pyyhkeen kehään, antaa olla. Kuka jaksaa taistella vuodesta toiseen. Olla antamatta periksi ja vaatia. Joka asiaa, kaikkea. Koko ajan ja aina.

Minä jaksan. Pakkohan se on. Katson erityislapsiani ja tiedän, ettei voi antaa periksi. Ei viranomaisille, sairaudelle, uskon puutteelle.

Mehän mennään eteenpäin, vaikka sitten ilman nenää.