Kenen tehtävä on huolehtia huomisesta?
Lastemme pahoinvointi konkretisoituu silloin kun lapset tappavat toisiaan; julmasti ja sadistisesti välittämättä uhrinsa tilanteesta, jossa hän ei voi puolustautua. Olemme kauhuisamme, etsimme syytä ja usein sen löydämmekin: vanhemmat. Meitä helpottaa, kun löytyy joku jota syyttää, löytyy jotain jolla todistaa itsellemme ettemme koskaan joudu samaan tilanteeseen.
Murhaan kykenevän lapsen taustalla on todennäköisesti turvattomat olosuhteet tai vääristynyt maailmakuva tai ylemmyyden tunne, joka nousee siitä, että kasvatus on nostanut tekijän toista ylemmäs. Siellä voi myös olla kyvyttömyys tunnistaa ja hallita tunteitaan, kyvyttömyys asettua toisen asemaan. Kyvyttömyys tuntea empatiaa. Siellä voi olla taustalla tuki joka jäi saamatta, niin lapselta kuin perheeltä.
Hyvin usein taustalla on välipitämättömyys niin uhria kuin tekijääkin kohtaa. Jokainen, joka olisi voinut puuttua on kääntänyt katseensa, sulkenut silmänsä ja paennut yksityisyyden suojan taakse. Vajonnut välinpitämättömyyteen, valinneet sen helpon tien, jossa ei tarvitse puuttua. Vähätellyt, laimentanut ja lakaissut maton alle. Syyllistänyt, ollut vihainen, huokaillut.
Lapsemme voivat huonosti, ihan selvästi. He kiusaavat, viiltävät itseään, käyttävät päihteitä ja tappavat; niin itseään kuin toisiaankin. Yhteiskunnan on aika herätä!
Nykyajan perheet tuntuvat olevan yksin, usein ilman tukiverkkoa. Terveydenhuolto raapaisee pintaa eikä lapsia/nuoria kuunnella. Perheen sisällä voi kyteä alkoholismia, mielenterveysongelmia, pahoinvointia monella tavalla eikä kukaan huomaa. Koulun terveydenhoitajalla, opettajilla ja kuraattoreilla ei ole aikaa tai resursseja huomata lasta ja hänen sanomattomia vihjeitään siitä, ettei kaikki ole hyvin. Itsellä tai kotona.
Neuropsykiatriset lapset ovat väliinputoajia, viivalla, jossa ongelmat huomataan mutta ei tarvetta avulle, kuntoutukselle. He kuuluvat riskiryhmään, heihin, jotka putoavat yhteiskunnan tukiverkon läpi menettävät hallintansa elämäänsä. Tekevät rikoksia ja joutuvat vankilaan. Ehkä tarttuvat huumeiden tarjoamaan hetkelliseen helpotukseen vajoten yhä syvemmälle. Syrjäytyvät.
Lasten ja nuorten tekemissä rikoksissa, etenkin murhissa, on taustalla monia ongelmia, joista päihteet eivät lienee se vähäisin. Syrjäytyminen, tunne epäonnistumisesta, turvattomuudesta ja huonommuudesta, jatkuva syyllisyydessä eläminen ja toistuvat pettymykset altistavat käytöshäiriöille ja väkivallalle.
Jokaisesta nuoresta tulisi pitää kiinni, hänet tulisi huomata ja pieneenikin vihjeeseen ongelmasta tulisi tarttua. Yhteiskunnan tuen ei tulisi olla pelote perheelle vaan tukiverkko, joka levittäytyy silloin kun itse ei pysty. Varhaisen tuen merkitys tulisi huomata, sen arvo ymmärtää ja osata laskea ne eurot, jotka säästyvät tulevaisuudessa, vaikka juuri tänään laskelmissa nähdäänkin pelkkiä kuluja.
Nämä nuoret, he pahoinvoivat, ovat huomisemme. Näin vaalivuonna kysyn; haluammehan pitää huolta huomisestamme?