Koronaa, kotoilua, etäopetusta, epätoivoa, iloa
Etäkoulu on pe****ä, minä haluan kouluun!
Lapsi puskee omaan huoneeseensa ja läjäyttää oven kiinni. Puren hammasta yhteen ja mietin, että ei tulla selviämään. Näissä neliöissä, rikkinäisin rutiinein. Keskenämme.
Kun ensimmäiset koronauutiset Kiinasta alkoivat kaikua maamme medioissa, en kiinnittänyt niihin huomiota sitä uutisminuuttia enempää. Hyvin pian kuitenkin tuli selväksi, että nyt mennään ja kovaa; Korona on meidän aikamme Espanjan tauti: kiertävä, leviävä, tappava ja arkea romuttava.
Me terveydenhuollossa työskentelevät aloimme saada alati muuttuvia, tai päivittyviä kerrottiin, ohjeita ja eteemme piirrettiin toimintamalleja, joissa pääsanomana tuntui olevan, että työpäivät tulevat olemaan arvaamattomia niin kestoltaan kuin sisällöltäänkin. Lomat jäänevät haaveeksi. Samalla pamahti koulun ovet kiinni. Terapiat tauotettiin, ei lähikontakteja. Koulun loistavat, ammattitaitoiset, lapset tuntevat avustajat lomautettiin. Hiki nousi pintaan mutta tuleen ei kannata jäädä makaamaan. Aloin järjestellä.
Alkuun tarvitsin ylimääräisiä vapaapäiviä, elämää ymmärtävä lähiesimies ne minulle järjesti. Etäkoulun alku oli sekavaa, ohjeita tulvi Wilmat täyteen eikä kaikista vaatimuksista ehtinyt ottaa selvää. Kuopus on hyvin itseohjautuva ja vaikka hän ärsyyntyi ajatuksesta etäkoulunkäynnistä, hän selvitti itsenäisesti ohjeet ja vaatimukset. Loi verkkoyhteydet ja huolehtii kontaktitunneistaan hyvin. Erityisemme tarvitsee enemmän.
Kun erityislapselta häviää ympäriltään kehys, tutut aikuiset ja rutiinit, hajoaa päivät kaaosmaiseksi sumuksi, jotka etenevät arvaamattomasti; ajanvirraksi, jossa ei ole alkua eikä loppua. Kaikki uusi ja ennenkokematon pelottaa, jännittää, ajoittain jopa lamauttaa. Ensimmäiseksi on siis rakennettava ajalle reunat, otettava kaaos hallintaan ja luotava rutiinit.
Kuva: Pixbay
Etäkoulu jakaa mielipiteitä, on hyviä ja huonoja kokemuksia. Moni erityislapsen vanhempi kokee, etteivät tukitoimet toteudu. Uutena eteen heitetty tilanne haastaa koulut, opettajat, oppilaat sekä vanhemmat ja varmasti vaatii niin tiivistä yhteistyötä, joustavuutta kuin avoimuuttakin ihan kaikilta osapuolilta .
Julkisuudesta tihkuu tietoja, joissa koulut kasaavat erityislapsille sellaista vastuuta omasta opiskelustaan, ettei lapsi selviä. Kun lapsi ei ilman tukea selviä opetuksesta ollessaan läsnä, pulpetissaan ja koulun neliöissä opettajan ohjauksessa, miten hän yhtä äkkiä selviäisi itsenäisesti kotona?
Osa kouluista ja opettajista ovat sysänneet paljon vastuuta vanhemmille, valmiudet järjestää etäopetusta ja sen seurantaa vaihtelevat etenkin erityislasten kohdalla. Kaikilla vanhemmilla ei ole mahdollisuustta etätöihin ja vaikka olisikin, etätyötkin on tehtävä.
Lastensuojeluilmoituksiakin on tehty ja osa erityislasten vanhemmista kokee, että koulut paikkaavat puuttumatonta tukea lastensuojeluilmoituksilla. Kun arki on ollut jo ennestään haasteellista, nyt se voi olla jo uuvuttavaa, hajottavaa.
Viranomaiset käskevät vanhempien olla armollisia itselleen. Osa opettajista on huolissaan; vanhemmat keräävät itselleen turhaa painetta ja ovat ymmärtäneet etäkoulun väärin.
Alun hajanaisuuden jälkeen meidän kokemuksemme ovat hyviä:
Me olemme hyvissä käsissä. Olemme mieheni kanssa vuorotellen paikan päällä; kun minulla on työvuoro, mies tekee töitä etänä. Kun olen vapaalla, mies on työpaikalla. Kotona on aina aikuinen, joka auttaa, huolehtii ruuasta ja on tukena.
Kuopuksen koulu on nopeasti kasannut etäopetukseen rutiinit ja selkeät säännöt. He ovat jatkuvasti yhteydessä oppilaisiinsa, pyrkivät pitämään kaikki mukana. Erityiseni opettaja on osoittanut kykyä toimia nopeasti eteen tulevaan, ennen elämättömään tilanteeseen. Hän tuntee oppilaansa, tiedostaa jokaisen vahvuudet ja tunnistaa haasteet. Siksi vaatimukset eivät ole kasvaneet ylipääsemättömiksi ja hän rakentaa kehyksen koulupäivän ympärille. Määrittää alun ja lopun. On aktiivisesti yhteydessä, kannustaa ja muistaa kaiken tämänkin keskellä pientä iloa tuottavat jutut; kuten lapsen syntymäpäivän. Musiikkiterapiakin on saatu aloittaa, sekin luo turvaa ja rytmiä.
Erityisemme alun epätoivo on vaihtunut levollisuuteen. Kyllä hän tästä selviää, eikä tarvitse selvitä yksin. Kotoilu hieman harmittaa mutta siihen on sopeuduttu. Positiivinenkin puoli on löytynyt; ajallisesti pitkät taksimatkat on jääneet pois. Välillä menee hermo, väsymys iskee ja sielu lyö tulta. Sitä se on, elämä.
Pysytään terveinä, pidetään huoli itsestämme ja toisistamme, pysytään kotona. Tästäkin selvitään.