Kun erityinen tarvitsee erityiskoulun

Integraatio. Antaa toisille toivoa, luo väyliä hyvään koulupäivään ja tuo koulun lähelle kotia, kavereita ja harrastuksia. Toisille sana käy kirosanaksi, ja integraatio on luonut epätoivoa, surua, epäluottamusta ja toivottomuutta. Haasteita jotka tuntuvat ylipääsemättömiltä.

Itse integraatiohan ei tee mitään, sen ympärillä toimivat ihmiset, päättäjät,paljonkin. Kun tukitoimet jääkin saamatta ja integraatiosta toteutuu vain siirto lähikouluun, puuttuu toiminnan toteutuksesta leijonan osa. Miten se silloin voisi toimia? Vajavaisena, puolikkaana.

Oman lapseni koulutaival on ollut haastaavaa, raastavaa ja hajottavaa. Onneksemme matkallemme on osunut myös niitä kokoavia, voimaannuttavia ja kopin ottaneita. Sellaisia jotka auttavat takaisin polulle, rohkaisevat ja kertovat että meissä on voimaa. Silloinkin kun emme itse sitä huomaa. Tässä hetkessä, tässä koulussa tuntuu kuin olisimme tulleet perille. Turvaan.

Kuva: Pixbay

Jokaisella lapsella on oikeus lähikouluun. Tuttuun, kohtuullisen mittaiseen ja turvalliseen koulumatkaan jonka voi taittaa yhdessä lähiympäristön muiden lasten kanssa. Omien ystäviensä kanssa. Tämä oikeus on myös erityislapsilla, joita Kaupungissamme jo hyvin integroidaankin lähikouluihin joko erityisluokkiin tai tarvittavilla tukitoimilla isompiin luokkiin.

Lähikoulun lisäksi jokaisella lapsella on oikeus saada opetusta, oppia uusia asioita ja viettää päivänsä kouluympäristössä, jossa hän kokee olevansa turvassa ja hyväksytty. Lasten kanssa työskentely vaatii paljon; mm. herkkyyttä, luovuutta, kärsivällisyyttä ja lempeyttä. Kykyä asettua toisen asemaan ja ymmärtää, etteivät nämä pienet ihmiset ole vielä valmiita vaan vasta opettelevat.

Erityislasten kanssa näitä taitoja tarvitaan erityisesti. Lisäksi tarvitaan ammattitaitoa ja herkkyyttä nähdä lapsi diagnoosin takaa, ymmärtää lasta ja tilanne silloinkin, kun hänen käytöksensä tuntuu hankalalta. Motivaatiota kohdata lapsi vaikeinakin hetkinä. Halua iloita lapsen kanssa hyvinä päivinä. Avoimuutta ottaa vastaan uusia keinoja toimia haastavan lapsen kanssa, sillä erityslapset ovat yksilöitä. Ei ole olemassa yhtä oppikirjan kaavaa, jolla tulisi kaikkien kanssa pärjätä. Ei vaikka diagnoosi olisi sama. Kyky tehdä avointa ja rehellistä yhteistyötä vanhempien sekä lasta hoitavien tahojen kanssa korostuu tilanteissa, jotka ovat haastavia, usein sekä kotona että kouluympäristössä.

Erityislapsen kohdalla yllä oleva ei aina toteudu lähikoulussa, edes sen erityisluokalla. Kun ollaan pisteessä, jolloin henkilökunta ja lapsi ajautuvat tilanteeseen, jossa eivät ymmärrä toisiaan ja jossa asioihin suhtaudutaan voimakkaasti tunnetasolla, ei kukaan voi hyvin.  Jos vielä keskusteluyhteys kodin ja koulun välillä katkeaa, on mahdotonta toteuttaa koulupäivä, jossa lapsi kokee olevansa hyväksytty. Osa nopeasti toteutetuista ratkaisuista saattaa olla jo lähellä lapsen oikeusturvan vaarantamista. Tilanteen korjaamista yritetään palaveri palaverin jälkeen, joissa osassa sanotaan paljon. Liian paljon asioita, joita ei voi unohtaa. Tilanne kriisiytyy ja väsyttää kaikkia osapuolia, etenkin lapsen jonka tukeminen unohtuu kaikkien palavereiden, vaatimusten ja syytösten alle.

Erityislapset eivät useinkaan käyttäydy odotetulla tavalla etenkään tuen ollessa riittämätöntä. Erityislapsi kuormittuu ja stressaantuu normaalia herkemmin, aina hän ei kykene ymmärtämään annettuja ohjeita ja toimii siksi väärin.  Tunnetilojen sanoittaminen voi olla vaikeaa, asioista kertominen hankalaa kun ei sanoja löydy. Keskittyminen on liki mahdotonta, huomio kiinnittyy kaikkeen ympärillä olevaan. Erityislapsi saa toistuvasti negatiivista palautetta ja nopeasti hän kokee, ettei osaa toimia ympäristön asettamien vaatimusten mukaisesti. Itsetunto laskee, motivaatio yrittämiseen häviää ja pahimmillaan lapsi masentuu. Tulee lisää ongelmia.

Erityislapsi tarvitsee rajat, selkeän päivärytmin ja sääntöjä. Mutta näiden lisäksi hän tarvitsee ohjausta, tukea omien tunnetilojensa sanoittamiseen. Ohjausta tilanteissa, joissa hän ei ymmärrä ohjeita. Ymmärrystä, että lattialta heijastuva auringon valo voi koskea silmiin, äänet sattua korviin. Toisen kosketus ei aina tunnu hyvältä vaan epämiellyttävältä. Hän tarvitsee hyväksyntää, kokemusta siitä, että on pidetty. Tunnetta, ettei kaikesta huolimatta ole viallinen. Positiivista palautetta, kannustusta. Syyllistämistä ei tarvita, lapsi tekee sen taitavasti itsekin. Syyllistämisen tilalle lapsi tarvitsee aikuisen, joka käy hänen kanssaan läpi tilanteita ja pohtii lapsen kanssa syitä ja seurauksia antaen keinoja selvitä. Hän tarvitsee jonkun, joka muistaa kertoa kun on mennyt hyvin, iloitsee siitä lapsen kanssa. Kannustaa huomiseen.

Erityiskoulujen henkilökunnalla on usein vuosien kokemusta, laajempaa näkemystä ja ammattitaitoa vastata haasteisiin, jotka saattavat lähikoulussa tuntua tilanteilta joihin ei löydy ratkaisua.  Tilat, lisäkoulutus ja resurssit on mitoitettu niin, että lapsen asettamiin haasteisiin voidaan vastata. Asennoituminen lapseen on myönteistä ja hyväksyvää, nähdään lapsen vahvuudet. Ymmärretään ettei lapsi ole yhtä kuin hänelle tehty diagnoosi. Tuetaan lasta positiivisin keinoin, annetaan aikaa. Kodin ja hoitavien tahojen kanssa tehtävä yhteistyö nähdään molemminpuolisena mahdollisuutena tehdä työtä yhteisen tavoitteen eteen; lapsen hyvinvoinnin. Selkeän päivärytmin ja rajojen välistä nähdään jokainen lapsi yksilönä ja edetään tilanne kerrallaan.  Eilinen ei jää rasitteeksi huomiselle.

Toivoisin, että lapsen koulupaikkaa mietittäisiin tarkkaan, lapsilähtöisesti. Niin, ettei sitä määrittelisi raha, hienot periaatteet ja papereihin kirjatut kauniit tavoitteet eikä totuttu käytäntö tai halu toteuttaa uutta. Koulu tulee valita lapsen tarpeita tarkastellen, vanhempia ja etenkin lasta kuunnelleen. Jos jo tehdyt ratkaisut osoittautuisivat vääräksi, korjausliike tulee tehdä nopeasti. Lasta ei hyödytä ne kymmenet palaverit tai sovitut toimenpiteet mikäli kaikki jäävät toteuttamatta. Lapsen kanssa työtä tekevien negatiiviseksi muuttunutta asennetta on liki mahdoton muuttaa positiiviseksi sillä se vaatii voimakkaan tahtotilan, jota kriisitilanteessa harvoin on. Erityiskouluja tarvitaan ja niihin panostaminen on sijoitus tulevaisuuteen.

Huominen on mahdollisuus, erityislapsellekin.

perhe vanhemmuus uutiset-ja-yhteiskunta
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *