Kyynelten himmentämä
Siinä sinä seisot, epätoivoa täynnä. Huudat.
Koet epäonnistumista, et siedä itseäsi.
Minä kannattelen, silitän ja kuuntelen.
Yritän avata solmut ja saada sinut ymmärtämään maailmaa
vaikka maailman pitäisi ymmärtää sinua.
Jonakin päivänä sinä huomaat ne siivet joka kantavat kuitenkin.
Huomaat, miten taitava olet ja ymmärrät, että me kaikki
epäonnistumme joskus ja silti voi kulkea eteenpäin.
Me jaksamme odottaa sitä päivää ja siihen asti minä kannattelen.
Luota siihen.
Minä halaan lujasti mutta lapseni itku ei lopu. Suru viiltää syvältä ja purkautuu itkuna. Kyyneleet kastelevat kaulani, lapsi tuntuu vapisevan. Vaikka kuinka halaan, en saa tätä itkua pois. Minun lapseni, hänessä on tähtiin kirjoitettu virhe. Joku tai jotkut osoittivat sen hänelle, tekivät hänestä viallisen. Turvattoman. Heittivät himmeänä avaruuteen, erottivat muista.
Kuva: Pixbay
Hän on minun mittainen, passin syntymäaika osoittaa hänen olevan liki teini-ikäinen. Tuuheatukkainen, hymyilevä, avoin. Perusluonteeltaan iloinen, sosiaalinen. Kun hän kävelee sinua vastaan; kaupassa, kirjastossa lentokentällä; et huomaa mitään erityistä. Kukaan ei huomaa.
Kukaan ei huomaa, että oikeasti siinä kävelee pieni lapsi, ei syntymäaikansa ikäinen, pituutensa mittainen. Vaan pieni lapsi, joka vasta kovasti harjoittele, opettelee ja sopeutuu. Jonka neurobiologia vinksahti, teki tepposet. Väärin menneitä johdotuksia ei voi korjata mutta niitä oppii kompensoimaan. Tuella ja ohjauksella. Hitaasti mutta onnistuneesti. Ja hän totisesti harjoittelee. Ja edistyy.
Me emme ole koskaan peitelleet lapsen erityisyyttä mutta emme me sitä korostakaan. Kun lapsi käy puhe-, toiminta- ja musiikkiterapiassa, käy koulua luokassa, jossa on aikuisia lähes yhtä paljon kuin lapsia ja kulkee koulumatkat taksilla, ymmärtää lapsikin olevansa erilainen jo hyvin varhain. Kyselee, ihmettelee.
Hyväksyy asiat sellaisenaan, kun ne hän kuulee. Hän opettelee vielä asioita, jotka monelle hänen ikäiselleen ovat jo arkipäivää. Ei muut lapset sitä ole juurikaan jääneet pohtimaan, he kertovat paljonko kello on, auttavat sitomaan kengännauhat ja saattelevat lapsen kotiin, kun hän ei osaa reittiä. Viihtyvät yhdessä, eivät ihmettele tai takerru siihen mitä ei osata. Ulkona vauhti on kovaa, legorakennelmat mahtavia ja pleikkapelit sujuvia. Toki omanikäisiä kavereita on vähemmän, enimmäkseen ovat nuorempia.
Nyt itku vavisuttaa ja oma erityisyys on paiskattu silmille niin lujaa, ettei hän voi muuta kuin itkeä. Lapsi on kohdannut aikuisia, joiden ärsyyntymiskynnys on lapseni osaamattomuudesta ylittynyt niin kovasti, että ärtymys on tehty lapselle selväksi. Ihmetelty, kuinka iso lapsi kyselee kelloa, vaikka voisi sen itsekin katsoa. Miksi pitää saatella kotiin, etkö muka itse osaa? Tuon ikäinen. Kuka tuossa iässä pelkää pimeää? Emme me tiedä heidän sanojaan, ääntensä sävyjä tai tarkoitustaan mutta me keräämme jäljet.
Sisintäni raastaa, aivan kuin joku repisi sydäntä irti tai olisi parkkeerannut kuplavolkkarin rintani päälle. En minä ollut valmistautunut tallaiseen suruun, epätoivoon tai tunteeseen erilaisuudesta. Kuvittelin, että pyyhkisin lapseni poskelta kyyneleitä, kun hän on kaatunut, saanut naarmun polvensa. Kun englannin koe menisi huonosti tai harrastuksen parissa ei tullutkaan nappisuoritusta. Halaisin lujasti, kun sydän olisi särkynyt, koska ensi-ihastus ei ole huomaavinaan.
Tätä määrä surua en kuvittelut silittäväni pois.
Emme me voi vaatia keneltäkään, että he ymmärtävät lapseni tuen tarvetta. Mutta onko kohtuutonta olettaa, ettei lasta, ketään lasta, nöyryytetä tai että oma ärsyyntyminen pidettäisiin pinnan alla, vaikka lapsi kysyisikin kelloa useamman kerran? Jos lastani pysähtyy kuuntelemaan, huomaa pian, että hänen tähtensä on erilainen.
Kun kyyneleet ovat kuivuneet lapsen poskelle, avaan sähköpostin ja laitan viestiä puheterapeutille. Minä tiedän, että hänellä on taskussaan säämiskä, jolla kiillottaa lapseni tähdestä sakarat. Huomenna lapsi haluaa sen säämiskän, halua kiillotusta. Se on aina ollut meille apuna, kun tarvitsemme sysäyksen päästäksemme takaisin linnunradalle. Tartun siihen, tänäänkin.