Maahan tallautuneet mahdollisuudet

Kun elämä ottaa enemmän kuin antaa, tarvitaan turvaverkkoja. Toimivia ja nopeasti kopin ottavia. Sellaisia jotka ovat esillä ja helposti levitettävissä. Yhteiskunnan tarjoamia. 

Sairaudet, työttömyys, velat, hometalot, vammautuminen, avioerot, tapaturmat, elämän kriisit, yllättävät kuolemat, erityisen tuen tarpeet.

Moni, täysin ennalta arvaamaton asia voi syöstä kenet tahansa tilanteeseen jossa yhteiskunnan turvavrkon tulisi levitä alle koppia ottamaan. Nopeasti ja aukottomasti. Joustaa ja nostaa takaisin sujuvaan arkeen. Mutta moni joka on joutunut tähän verkkoon turvautumaan, on saattanut huomata sen olevan kuin trampoliini; yhdellä hypyllä sen sisällä pompii ja sinkoilee eikä suuntaa pysty aina hallitsemaan. Joskus lento meneekin ohi ja mätkähtää maahan, jää ilman turvaverkon suojaa. Menettää otteensa ja valuu toivottomuuteen. Köyhäksi.

shoes-3765606_1280.jpg

Kuva: Pixbay

Helsingin Sanomien artikkeli käsitteli toivottomuutta joka syntyy köyhyydestä. Artikkeli käsitteli tutkittuja tuloksia siitä, kuinka jatkuva köyhyys, sen luoma pelko tulevasta ja köyhyyden mukanaan tuomat sivuilmiöt lopulta lannistavat ja luovat tulevaisuudesta näköalattoman, vailla toivoa olevan putken jossa pahimmillaan koetaan vain kuoleman tuovan helpotusta. Toimittajan haastattelema köyhyyden asiantuntija, Sakari Kainulainen tuo esille sen, ettei ole aiemmissa tutkimuksissa törmännyt näin suureen määrään vihaa ja määrätietoisiin itsetuhoajatuksiin.

 

”Uutta oli myös se, että monissa vastauksissa itsemurhasta puhuttiin järkeillen, harkittuna ratkaisuna ongelmiin, eikä asiana, johon ajaudutaan”, Kainulainen sanoo.” (HS 6.1.2019, Anna-Stina Nykänen).

Maailman onnellisimman maan uumenissa elää joukko ihmisiä joiden elämään onni tai toivo ei ylety. Joukko luovuttaneita jotka vain selviytyvät päivästä toiseen. Tämänkaltaisen toivottomuuden ei pitäisi olla osa kenenkään elämää. Jokaisen tulisi kokea olevansa arvokas, tärkeä osa yhteiskuntaa. Omalla tavallaan. 

Artikkeliin on haastateltu myös Tiina Similää, kolmen lapsen yksinhuoltajaäitiä joka tunnistaa sen mekanismin mistä näin syvä epätoivo kumpuaa. Yksinhuoltajana hänellä on rahasta tiukkaa. Työssään hoitajana mielenterveys- ja päihdekuntoutujien puolella hän törmää jatkuvasti köyhyyteen ja sen mukanaan tuomiin ongelmiin. 

Similä kertoo, että jatkuva sinnittely rahan kanssa on kuluttavaa. Todellinen syväpudotus perheellä tuli kuitenkin vasta silloin kun yksi lapsista joutui koulukiusatuksi ja alkoi kiusaamisen vuoksi oireileimaan. Pienen tilipussin seuraksi kuvioon astui rajusti pahoinvoiva lapsi. Lastensuojelu tuli mukaan elämään. Lapsen oireita pyrittiin painamaan olemattomiin lääkityksen voimalla. Hän toteaa, että heille kävi kuten monelle muullekin; Ovi vedettiin nenän edestä kiinni juuri silloin kun avuntarve oli akuutti, suurimmillaan. 

Moni lapsesta nuoreksi aikuiseksi kasvanut vammainen ja erityistarpeinen valuu köyhyyteen kun muuta ei ole tarjolla. Ovia on läimitty nenän edestä kiinni niin päivähoidon, koulun kuin kuntoutuksenkin saralla. Pettymykset, suru, luopuminen ja periksiantaminen ovat saattaneet tulla tutuiksi monessa eri muodossa ja monen tahon esittelemänä.  Moni pinnan alla piilevä kyky on saatettu jättää upoksiin vaikka hoidolla ja kuntoutuksella ne olisi sieltä voitu nostaa esiin, valjastaa käyttöön. Pitää ovi työelämään raollaan. 

Heillä olisi vammastaan tai erityisen tuen tarpeestaan huolimatta halua osallistua yhteiskunnan rattaiden pyörittämiseen käymällä töissä ja maksamalla saamastaan palkastaan veroja. Tulla toimeen itse hankituilla rahoilla, ilman tukia ja aikaa vievää, raskasta paperisotaa. He hakevat itsenäistä, osallistuvaa elämää jossa tulevaisuus olisi täynnä mahdollisuuksia harrastaa ja viettää taloudellisesti vakaata elämää. Sellaista normaalia, ihan tavallista. 

Usein tämä on mahdotonta koska erityistarpeisille ei tahdo löytyä palkanmaksajaa. Vaihtoehdoksi jää se yhteiskunnan tukiverkko jossa trampoliini hyppyyttää erityistarpeista työmarkinatuen, kuntoutuksen, tukitöiden ja työkyvyttömyyseläkkeen välillä. Nykyinen aktiivimalli saattaa vaania selän takana leikkuri terävänä katkomaan osan jo ennestään pienistä tuloista. Toimeentulo on epävarmaa ja sen saanti vaatii monta täytettyä lomaketta ja selvitystä. Joka kuukausi. Hektisillä, innovatiivisuutta vaativilla ja energistä otetta sekä virheettömyyttä ihannoivilla työmarkkinoilla ei ole sijaa joustoille eikä erilaisuus näyttäydy rikkautena tai mahdollisuutena. Juuri mitään poikkeavuutta ei tahdota sietää, jo pienikin erilaisuus nähdään riskinä. Korkeakoulutettu liikuntavammainen voi jäädä ilman työpaikkaa vaikka hänellä olisi tarvittava osaaminen, reilusti motivaatiota ja potentiaalia kehittyä alallaan. Tällöin ennakkoluulot, ymmärtämättömyys ja tietämättömyys on ottanut vallan joka korostaa vain vammaa sivuuttaen kaiken muun. 

Työelämään käsiksi päässeiden vammaisten ja erityistarpeisten tuen tarvetta ei huomioida tarpeeksi jolloin työstä voi muodostua kohtuuton taakka ja siitä selviäminen on haasteellista. Yhdenvertaisuuslakiin on kirjattu, että työnantajan tulisi ryhtyä kohtuullisiin toimiin vammaisen henkilön työhön pääsemiseksi sekä työssä selviämisen tueksi, tämä ei useinkaan toteudu. Vammainen kokee myös enemmän työsyrjintää verrattuna työntekijään jolla ei erityistapeita ole. Syrjintää voi esiintyä myös koulutuspaikkoja haettaessa. 

Vammaisen ja erityistarpeisen toimeentulo jää usein niukaksi koska se lepää yhteiskunnan tukien varassa. Monesti ajan saatossa monen hypyn jälkeen päädytään työkyvyttömyseläkkeelle. Koska alla ei ole palkkatuloja jotka nostaisivat eläkettä, tilille rapsahtaa pienin mahdollinen eläke jota mahdollisesti asumistuella ja toimeentulotuella paikataan. Köyhyysriski on huomattavasti suurempi kuin muulla väestöllä. 

Perustuella elävä erityistarpeinen jää usein syrjään paitsi työstä ja sen mukanaan tuomista sosiaalisista kontakteista myös muista sosiaalisista verkostoista koska tulot eivät mahdollista mm. harrastamista, kahvilatapaamisia tai elokuvissa käyntiä. Mikäli ei omaa laajaa tukiverkosta sukulaisista tai ystävistä, voi elinpiiri kaventua, mahdollisuudet pienentyä ja aloitekyky heikentyä. 

Silloin jää helposti kotiin. Yksin ja toivottomana. 

Tieto turvaverkon eri elementeistä on yhtä pirstaleinen kuin yhteiskunnan käsitys erityistarpeisten ihmisten elämästä, olosuhteista ja asemasta. Tietoa tarvitaan kipeästi mutta sen tuottajia on yllättävän harvassa. Erilaiset järjestöt tekevät parhaansa nostaaksen esiin tietoa, ymmärrystä ja näkökulmia mutta viimesijainen vastuu on yhteiskunnan poliittisilla päättäjillä. Heillä on avaimia moneen oveen ja heidän päätöksillään voidaan vaikuttaa erityistarpeisten oikeudenmukaisesta asemaan sekä tulevaisuudennäkymiin joissa pääosassa olisi toivo. 

Aiemmin:

Huolettomasti erityinen

Pidetään kaikki veneessä

Petetyt lupaukset, leikatut unelmat

 

 

 

 

 

 

 

 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *