Me kaikki olemme samalla puolella

Maanantai aamu. Aikainen lähtö lähes kaikilla, paitsi kuopuksella, jonka koulumatka taittuu viidessä minuutissa. Me loput olemme menossa samaan suuntaan; eri kyydeillä ja eri aikoihin. Lapsi lähtee taksilla puolentoista tunnin kaupunkikierroksellensa ja saavuttaa päämäärän yhdeksältä. Silloin alkaa koulu.

Minä lähden heti taksin perään, haen seitsemäksi töihin menneen mieheni mukaan ja olemme koululla hieman sovittua aikaa aiemmin. Verkostopalaveri alkaa 8:15.

Mahtaakohan kanssani yhtä aikaa taksilla lähtenyt lapseni olla vielä edes puolivälissä matkaansa?

20180910_124953.jpg

Iso joukkohan meitä on; opettajia kaksin kappalein, samoin rehtoreita. Me vanhemmat, puheterapeutti ja lääkäri. Iso porukka mutta iso on asiakin. Minun lapseni, hänen hyvinvointinsa.Näitä mahtuu vuosiin monta, joten palaverin runko on tuttu, aika lailla sen sisältökin. Samoja asioita pyöritellään uudestaan ja uudestaan. Aina kun lapsen elämään astuu uusi aikuinen tai tulee suuria muutoksia. Pienetkin riittää. Silloin on pakka sekoitettu ja taas käydään läpi samoja asioita.

Yritetään aukaista sitä neurobiologista ulottuvuutta, syitä, joiden seurausta kaikki on.  Selittää, että lapsi ei ole tahallaan ymmärtämätön, vaikea. Avata erityislapsen maailmaa, sitä kaaosta mikä siellä vallitsee, ellei aikuisella ole kykyä tai halua auttaa sen hallitsemisessa. Joskus on käynyt niin, että juuri he, joiden tulisi kaaosta hallita, ovat sitä toiminnallaan lisänneet.

Meillä on hyvä lääkäri, taitava avaamaan erityislapsen maailmaa konkreettisin esimerkein. Ammattitaitoinen, pitkän linjan ammattilainen, joka tuntee alansa ja osaa työnsä. Lujasti hän ajaa lapsen asiaa, tekee yhteistyötä kaikkien tahojen kanssa. Jaksaa avata asioita uudelleen ja uudelleen. Pysyy rauhallisena, aina.

Olemme onnekkaita siksikin, että meillä on takana pitkä yhteistyö tämän saman lääkärin kanssa. Terveydenhuoltomme harvoin toimii niin, tavataan aina sama lääkäri, joka tietää taustat ja tuntee potilaansa. Lähes yhtä pitkään olemme tehneet yhteistyötä puheterapeutin kanssa, epilepsian hoidossa emme ole olleet yhtä onnekkaita.

Alkusyksy on ollut haastavaa, ollaan palattu sellaistenkin haasteiden eteen, jotka on jo joskus saatu ohitettua. Sieltä ne ovat nousseet. Lapsi reagoi voimakkaasti muutoksiin, niitä on nyt ollut. On jotain muutakin ja siitä pitäisi saada kiinni. Kuormitusta pitäisi purkaa, jotta sietokyky riittäisi kantamaan koulupäivän. Erilaisia ajatuksia heitellään ilmaan, osa kokemukseen ja osa tutkittuun tietoon perustuen. Eivät oikein ota tarttuakseen. Jokainen puhuu vuorollaan, kertoo ajatuksiaan. Välillä ehkä puhutaan päällekkäinkin, ei riidellä kuitenkaan. On sellaisiakin palavereita ollut. Riitaisia.

Asioita nousee kuitenkin esille kiihkeästikin esitettynä, ajoittain sanomiset sukeltaa tunteisiin. Ihmisähän tässä ollaan. Välillä tuntuu, että hermostun mutta otan itsestäni kiinni. Joku muistuttaa meitä ääneen, että me ollaan tässä samalla puolella kaikki, ei toisiamme vastaan.

Tuntuu hyvältä huomata, että yksikön johtaja on selkeästi miettinyt asiaa, avannut ongelmaa itselleen ja aktiivisesti pyrkinyt miettimään keinoja, joilla lasta voitaisiin auttaa jaksamaan. Ei syyttele lasta. Esille nousee ajatus siitä, onko tämä koulu resursseineen sopiva lapselle?

Sovitaan pieniä jo hyviksi havaittujen tukitoimien käytön tehostamista, vieraan kielen opiskelun kohtalo jää vielä auki. Siitä käytiin ehkä kiivain keskustelu, kuinka tarpeellista ja hedelmällistä ruotsin opiskelu on lapselle jolle äidinkielikään ei täysin aukea.Lapsi ei iästään huolimatta hahmota vielä kellonaikoja, sisälläni nauroin hieman, kun mietin, että millä mielikuvituksella kellonajat aiotaan opettaa lapselle: ruotsiksi. Pieni sisäinen itsekseen naureskeleminen tekee hyvää, vaikka asia onkin vakava.  Sillä kätevästi rauhoittaa itsensä.

20180910_130806.jpg

Aamun taksimatka lyhenee, ei tarvitse istua puoltatoista tuntia taksissa ennen koulupäivän alkua. Jotain konkreetistakin jäi siis käteen. Seuraava palaveri on hyvinkin pian, seurantapalaveri.

Opettaja toi lapsen luoksemme tervehtimään, lapsi tiesi, että olemme koululla. Hyväntuulinen poika halasi meitä ja muistutti, että olemme rakkaita. Koulupäivä on sujunut hyvin.  Vilistää takaisin luokkaansa.

Puhallan hiljaa ilmaa keuhkoista, palaveri on käyty. Meni odotuksia paremmin, pystymme jatkamaan yhteistyötä ja katsomaan samaan suuntaan. Odotin yllätysvetoa, sain sen mutta se oli tarkkaan harkittu, perusteltu ehdotus. Ehkä odottivat meiltä vastarintaa, jännittivät koulussakin?

Olemme kaikki samalla puolella. Lapsen puolella. Muistutus oli hyvä ja selkeästi tarpeellinenkin. Emme me ole toisiamme vastaan. Kaikki haluamme saavuttaa saman lopputuloksen. Kannattaa siis pysyä veneessä ja soutaa samaan suuntaan. Kaikilla airoilla.

 

 

 

 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *