Ovet levällään
Yöllä on ollut pakkasta. Totta kai tiesin jo illalla, että yö on pakkasen kirvoittama. Siltikin jätin lähtemiseni kesäajalle, tuulilasin raapiminen läpinäkyväksi söi kohtuuttomasti siirtymään varattua aikaa. Pääsin perille sille kellon lyömälle, kun oli sovittu. Vain koska auto jäi kiellettyyn paikkaan.
Talvi-ilmiö oli onneksi iskenyt muihinkin, kaikki oltiin paikalla täsmällisesti mutta ei yhtään aiemmin.
Keräännyttiin pöydän ympärille, mietittiin koulunvaihtoa; sen aikataulua, toimenpiteitä, joita se vaatii ja käytännön asioita. Lapsella on taustalla kaksi koulunvaihtoa, toinen huonosti hoidettu, toisessa jätetty paljon asioita käsittelemättä. Nyt ei oikeastaan vaihdu koulu, vaihtuu yksikkö, jossa lapsi opiskelee.
Tällä kertaa ollaan selkeästi lapsen puolella. Jokainen meistä. Kaikki samalla sivulla. Ehkä ihan alusta saakka emme kaikki ole ajaneet koulun vaihtoa yhtä voimakkaasti mutta jokainen on asiaan nyt kypsynyt. Lapsen edustahan tässä puhutaan.
Oloni on tyyni, muistuttaa muutaman vuoden takaista olotilaa. Haasteet tiedetään mutta vahvuudet ovat niitä, joita nostetaan esiin. Tuleva opettaja on selkeästi samalla kartalla kuin me, ottaa itse nopeasti esille asioita, joita olisin minäkin halunnut tuoda esille.
Opettajat haluavat tehdä siirrosta turvallisen ja rauhallisen tilanteen kaikille; jo ryhmässä oleville lapsille sekä lapselleni, joka sujahtaa ryhmään uuteena. Huomaan, että paljon on panostettu siihen, ettei lapsi koe tipahtavansa uuteen, jossa joutuu luopumaan kaikesta tutusta ja välittömästi sopeutumaan kaikkeen uuteen. Omat rutiinit, tavat, kokemukset, tunteet ja eletty elämä saa tulla mukana, sitä ei mitätöidä. Kyllä ne sitten solahtavat uuden yksikön arkeen.
Viimekertainen rysähdys ja silmitön vauhti, tarve pudottaa vanha, on poissa.
Lapsi tuntee toisen yksikön, kokee sen miellyttävänä. Kyllä sielläkin olisi mukavaa, on tuumannut. Tästä lähtökohdasta muutoksille herkkää lasta on miellyttävämpi lähteä siirtämään mutta sekään ei takaa sitä, etteikö missään vaiheessa tarvitse sammutella tulipaloja.
Jos paloja tulee, on sammutuskalusto valmiina. Niitä ei maalata esiin, tulevat jos tulevat. Ennakoidaan niitä, jos ei kokonaan pois, niin ainakin pienemmäksi. Niiden mahdollinen leimahtaminen ei nyt määritä lasta, leimaa ja aseta odotuksia, jotka alkavat toteuttaa itseään.
Kun kertaalleen kokonaan rikottu lapsi on parsittu näinkin ehjäksi, on hyvä huomata, että olemme kiivenneet tilanteeseen, jossa meidän vanhempien lisäksi myös koulu haluaa pitää lapsen ehjänä. Jatkaa parsimista niin, että arvet haalistuvat mahdollisimman pieniksi. Se herättää luottamusta.
Kotiin ajaessani mietin, onko suurimmat sodat nyt sodittu. Voiko jatkuvaa puolustusvalmiutta laskea tasolle, jossa se jo kerran oli. Jos päästään tilanteeseen missä kaikki ollaan samalla puolella, taistelut vaimenevat, voidaan riisua haarniskat ja hengittää. Kun päästään tilanteeseen, jossa keskustellaan samoista asioista samoilla sanoilla, on helpompi miettiä yhteisiä toimintatapoja. Kun kukaan ei tunnu uhalta, riskiltä tai ymmärtämättömältä.
Lapselle on luvattu järjestää läksiäiset, juhlista pitävälle lapselle varmasti mukavaa. Pehmittää sitä, että luopuu aikuisista, joihin on alkanut luottaa.
Tänään on olo, että maailma on aukaissut ovet. Levälleen.