Avataan ovi hyvään arkeen
Kohta pyörä- ja suojatiet sekä koulutaksit täyttyvät pienistä liikkujista, joista osalle tie kouluun on jo tuttu, osa sitä vasta harjoittelee. Liikkeellä on ensimmäisen koulupäivän tuomaa jännitystä, luokkatovereiden jälleennäkemisen riemua ja ehkä uuteen opettajaan tutustumista. Osalla lapsista alkaa kokonaan uusi elämänvaihe ja sitä ekaluokkalaisen innolla sekä odotetaan että jännitetään.
Kesän kuulumisia vaihdellaan innolla, selässä saattaa riippua uusi reppu ja uimahousut on vaihdettu siistiin, kouluun sopivaan asuun. Kokonainen lukuvuosi uutta, jännittävää, välillä ehkä puuduttavaakin mutta toimintaa täynnä olevaa arkea, joka raamittaa päivät tehden viikonlopun vapaapäivät nautinnollisiksi.
Mutta aina joukkoon mahtuu niitä, joiden kouluunlähtö on pelottavaa ja joiden jännitys johtuu ihan muusta kuin uuden opettajan tapaamisesta.
Häntä ei huoleta se, osaako hän uuteen luokkaansa tai istuuko viereiseen pulpettiin luokan uusin oppilas. Häntä huolettaa se, onko kesän aikana keksitty uusia pilkkanimiä, joilla häntä voi kutsua, heitetäänkö reppu maahan jo ensimmäisenä koulupäivänä ja saako koulumatkan kulkea rauhassa, välitunneista puhumattakaan. Viikonloppu ei ole nautinto vaan pieni lepohetki arjen rääkkiin. Rauhaa ja turvallisuutta.
Jossain on lapsi/nuori, ehkä erityistarpeinen, joka pelkää, ettei omat taidot ja kyvyt riitä, taaskaan. Pelottaa, että Wilma täyttyy jo ensimmäisen kuukauden aikana huomautuksista ja moitteista, vaikka on kuinka panostanut ja yrittänyt. Jo valmiiksi lannistunut mieli ja jo aikaa sitten poljettu itsetunto ei ole kesän aikana levännyt, se on odottanut uutta nousua repiäkseen rikki. Arkea, jatkuvia epäonnistumisia, vaatimuksia, joihin ei voi vastata ja kaaosta, jota ei kykene hallitsemaan. Pahaa oloa, jota ei saa syljettyä pois. Pelkoa, joka alistaa. Sitä arkea, jota erilaisuutta ymmärtämätön koulumaailma pahimmillaan tuottaa.
Kuva: Pixbay
Seistään me aikuiset, vanhemmat ja lasten parissa työskentelevät ammattilaiset, vahvoina kaikkien lasten puolesta. Annetaan aamulla ja iltapäivällä tietä liikenteessä seikkaileville lapsille. Autetaan, sitäkin lasta, joka ei ole oma, jos avuntarvetta on. Olipa se sitten pyörästä irronnut ketju tai koulutiellä tapahtuva kiusaamistilanne. Tai tuen, ohjauksen ja kannattelun tarve.
Keskustellaan lastemme kanssa toisten arvostamisesta, hyvästä kohtelusta eikä hyväksytä kiusaamista missään muodossa. Ei vähätellä eikä käännetä katsetta pois. Ollaan itse hyviä esimerkkejä. Annetaan aikaamme pienille koululaisillemme ja kuunnellaan heitä, rivien välistäkin. Halataan heitä ja ollaan mukana arjessa. Eikä unohdeta, että myös yläkoululainen tarvitsee meitä, aikuisia, omaan arkeensa joka päivä.
Muistakaa ammattilaiset, että kun erityisyys raamittaa elämää, haasteet ovat usein hankalia ja niihin vastaaminen vie voimia. Ohjeet eivät ehkä ole tulleet ymmärrettävässä muodossa, päässä oleva hälinä ei hiljene ja se väsyttää. Rankaisemalla korostat haasteita mutta et korjaa ADHD:ta, poista autismin kirjoa tai pidennä auttamattomasti liian lyhyttä työmuistia. Kannustamalla ja positiivisella otteella pääsee eteenpäin. Kohti tavoitteita.
Iloista, rauhallista ja turvallista arkea ja koulumatkaa kaikille koululaisille; niin teille esimäistä kertaa koulutielle astuville kuin jo sitä aiemmin askeltaneillekin.
Hyvä arki on meidän ymmärryksemme ja tekojemme takana!
