Parasta mitä minulla on!

Kuminauha venyy, hermot sinkuu ja hampaat narskuu.

Enkö minä sanonut, etkö voisi uskoa ja onko kaikki pakko kokeilla kantapään kautta, vaikka minä sanoin. Kerroin, kuvailin ja maalasin kuvan. Näinhän tässä käy. Varoitin, huusin, lähes anelin ja järkevästi, rauhallisesti juttelin. Perustelin.

Sitten rysähtää. Mitä minä sanoin!

Lopulta neuvotelin. Ongin ylös suosta ja laskin taas tasamaalle. Turvaan, varmaan ja normaaliin.

 

Vaikka heittäydyn maahan, ajattelen ettei tämä ikinä lopu. Aina tulee jotain. Raotan lompakkoa ja levitoin, meditoin, venyttelen ja itkupotkuraivoan, silti olen tässä. Vakaana kuin ikihonka, turvaverkko valmiina.

Eikö erityisissä olisi tarpeeksi, voisitteko te tavikset vaan olla??? Ei ne voi, niilläkin on oikeus mokata, kokeilla ja kasvaa.

Mutta sinä soitit. Tartuit kiinni, kun olit eksynyt. Turvauduit. Minä opetin niin. Kerro, muuten en voi auttaa. En tiedosta ongelmiasi, pysty niihin tarttumaan. Ellet kerro. Minä olen täällä, älä unohda.

 

Sinä et unohtanut. Me kaikki erehdymme, teemme virheitä ja eksymme. Sinulla, kaikilla lapsillani, on joku, joka auttaa. Ohjaa takaisin raiteilleen. Suuttuu mutta muistaa siltikin rakastaa. Teillä on minut.

Ja minulla teidät. Parasta mitä minulla on!

 

vanhemmuus, rakkaus

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *