Parempaa tulevaa vuotta

Joulun stressaavin vaihe on ylitetty, kuukauden jännitys haihtui hetkessä jouluaamun touhuissa; koko perhe oli kasassa ja lahjatkin avattiin jo aamupuuron jälkeen. Lahjojen jaon jälkeen meille laskeutuu joulurauha ja lasten mielenkiinto kohdistuu lautapeleihin, jouluruokaan ja kiireettömään yhdessäoloon. Tästä syystä olemme jo vuosien ajan avanneet lahjat heti kun nälän tuoma ärtymys on selätetty riisipuurolla.

Joulun taika saavutti meidät ja erityisemme jaksoi lähes pinnistelemättä hallita vastoinkäymiset ja pitkäjänteisyyttä odottamiseenkin löytyi hienosti. Hänen joulunsa rakentuu vahvasti yhteenkuuluvuuden tunteesta. Siitä, että pois muuttaneet sisarukset saapuvat kotiin, viipyvät parhaimmillaan yön yli eikä kenelläkään ole kiire. Mitään pakollisia velvollisuuksia ei ole. Ei tarvitse suorittaa.

Joulun rauha tuli tarpeeseen. Takanamme on raskas syksy, ei niin raskas kuin moni aiempi mutta raskaampi kuin odotimme. Emme varautuneet ja tulimme yllätetyiksi. Olin jo tuudittautunut ajatukseen, että olemme koulun kanssa päässeet samalle kartalle. Että tavoittelimme samaa päämäärää ja molemmat osapuolet olivat selvillä siitä, että haasteista huolimatta vahvuuksia on paljon. Että niitä hyödyntämällä löytyy tasapaino ja polku kohti maalia. Uskoin, että jos samoja asioita on hoitotahon avulla avattu jo useaan kertaan, alkaisi ymmärrys löytyä. Ajatus siitä, ettei lapsen vetäminen äärirajoille ole hyödyksi kenellekään.

Oman terveyden repeileminen ei tietenkään tuo valoa tilanteeseen, sairaalapäivät tuovat eteen omia ongelmiaan. Arki ei pysähdy odottaman, kaikki on saatava sujumaan silloinkin, kun yksi on hetkellisesti pelistä pois.

Muutokset. Niiden tuleminen näyttäytyy varmemmalta kuin valkea joulu tai kesäsade. Ne tulevat rytinällä ja jostain syystä aina joustamattomina, ehdottomina ja vaativina. Ne heittävät muutoksiin hitaasti ja arasti sopeutuvan lapsen kaaoksen, jossa on vaikea selvitä ilman apua. Tarvittaisiin tukea, joustoa ja pelisilmää.

Kun niitä ei löydy, muuttuu koulupäivät raskaiksi kaikille. Lapselle, jolle esitetään vaatimuksia, joita hän ei voi täyttää vaikka niin kovasti haluaisi. Pettymys seura toistaan ja lapsi nujertuu.  Aikuiselle, joka vastaanottaa tämän nujertunen lapsen reaktiot ymmärtämättä mistä tämä kaikki kumpuaa. Näkee mitä se aiheuttaa mutta ei huomaa syytä. Keskittyy seurauksiin, ei syyhyn.

 

Joustamattomuus. Ehdottomuus. Sääntökeskeisyys. Valtapeli.

Nepsy lapset nähdään usein kurittomina, sääntöjä vieroksuvina ja auktoriteetteja testailevina häirikköinä, joiden kuriin saaminen on ensisijaisen tärkeää.  Kiristetään naruja, laaditaan sääntöjä sääntöjen vuoksi ja niistä pidetään kiinni viimeiseen saakka. Ollaan ehdottomia, jotta lapsi ei luulisi aikuisen lepsuvan, antavan periksi. Häviävän. Ryhdytään valtapeliin, josta kukaan ei halua perääntyä.

Koulunkäynnin kannalta koulun tuki on keskeisintä, vanhemmat voivat hyvin harvoin tulla kouluun lastansa tukemaan. Usein Nepsy lapsen tukemisessa aikuiset joutuvat muuttamaan totuttuja toimintatapojaan, tekemään asioita eri tavalla kuin ennen. Keskiössä o yhteistyö kaikkien lapsen ympärillä olevien kanssa, vanhempien, terapeuttien, hoitotahon.

Olemme tässä lyöneet päätämme seinään. Koulu vaatiikin lasta muuttumaan, eivät ole valmiita muokkaamaan omia toimintatapojaan yhtään. Meidät vanhempina on ohitettu, meitä ei ole kuunneltu ja ehdotettuja toimintakeinojamme on pidetty vaatimuksina tai moitteina opettajalle. Lapsen kokemukset on ohitettu, vaikka niiden jäljet vaikuttavat lapseen vahvasti.

Koulussa lapselle asetettujen tavoitteiden tulisi olla realistisia. Kuinka järjellistä on vaatia lasta oppimaan vieras kieli, kun oma äidinkielikin tuottaa hankaluuksia? Kuinka hedelmällistä on vaatia lasta työskentelemään ilman taukoja pitkäkestoisesti, jos se syö hänen kaikki voimavaransa eikä hän jaksa koulupäivää loppuun? Kun ongelmat voisi välttää tehtävien väliin heitetyillä mikrotauoilla?

 

Joustavuus. Ennakointi. Yhteistyö. Kuunteleminen. Vahvuuksiin panostaminen. Positiivisuus.

Nopealla aikataululla koulunvaihto. Ei äkkiseltään kuulostanut hyvältä mutta vaihtoehtona tuntui parhaimmalta. Vaihto hoidettiin hienosti kaikkien puolelta, tällä kertaa lapsi sujahti uuteen kouluun ilman pelkoja, itkuja tai hylkäämisen tunnetta.

Enemmän resursseja, nepsy osaamista, mahdollisuutta joustaa, kykyä ennakoida. Hyvin erilaisia haasteita, jokaisella oppilaalla omansa. Hyvin värikäs sakki, joka käy koulua ympäristössä, jossa tulee kuulluksi ja hyväksytyksi. Yhtistyötä. Haasteita ei ankkuroida hidastamaan eteenpäin menoa.

Sitä me saimme.

Mikään ei poista piirteitä, jotka muokkaavat lapsestamme erityistarpeisen, mutta haasteisiin voidaan vaikuttaa. Voidaan tuoda lapselle keinoja, joilla hän pääsee ohituskaistalle, pystyy kompensoimaan haasteitaan. Voidaan antaa hänelle toimintakeinoja painaa haasteet näkymättömiin ja silti jaksamaan. Voidaan ohjata huomaamaan, milloin hän on uupunut, auttaa luottamaan siihen, että voi tauotta olemistaan. Auttaa itseään jatkamaan. Se on hyväksyttyä, suotavaakin. Annetaan hänelle sanoja, autetaan sanoittamaan.

Tämä kaikki vaatii tukitoimia, työtä ja yhteistyötä. Ymmärrystä siitä millaisessa maailmassa lapsi elää, että hänen maailmansa näyttäytyy erilaisena. Vaikeana ja ajoittain jäsentymättömänä kaaoksena.

Lisäksi se vaatii aikaa. Lapsi tarvitse toistoja ja aikaa saadakseen hänelle annettuja keinoja siirrettyä arkeen, omiksi toimintakeinoikseen. Meiltä aikuisilta odotetaan siis ymmärrystä ja kärsivällisyyttä. Lapselta tämä kaikki vaatii paljon enemmän. Hän on valmis antamaan kaikkensa, panostamaan. Hänellä on oikeus odottaa, että arjessa ympärillä olevat aikuiset ovat valmiita tukemaan. Auttamaan. Hänellä on oikeus luottaa.

Perheellämme on takana huonoja ja hyviä aikoja. Ne vaikeimmat nousevat säännöllisesti esiin, jättävät jäljen, jokainen niistä. Ovat niitä elämän arpia, jotka ovat muovanneet meitä ihmisinä. Mutta ne hyvät hetket, helpommat vuodet ja kokemukset ovat niitä, jotka kannattelevat, luovat uskon huomiseen ja saavat jaksamaan.

Minusta tuntuu, että tuleva vuosi on mennyttä parempi.