Pikakaistalla läpi ruuhkavuosien
Luin Hesarista (26.11.18 klo 11, verkkolehti) artikkelin, jossa kerrottiin väestöliiton tämän vuotisen perhebarometrin tuloksista. Kärkeen asettui toive työn joustavuuden lisäämisestä sekä köyhien perheiden tukeen panostamisesta, jotta lisääntynyt kahtiajako huono- ja hyväosaisiin saataisiin katkaistua. Esille nousi myös tarve lisätä joustavuutta perhevapaisiin. Perheille osoitetut palvelut koetaan tällä hetkellä riittämättömiksi ja perhepolitiikkaa poukkoilevaksi.
Syntyvyys on tänä päivänä huolestuttavan alhaalla, ehkä kannattaisi kuunnella heitä, joiden arkea perhe-elämä on?
Kuva: Pixbay
Suomalaisen työn ajoittaista joustamattomuutta olen itsekin pohtinut useaan kertaan. En siksi, että minun työni ei olisi joustanut. Saan tehdä vajaata työaikaa ja vaikuttaa työvuoroihin. Perustekin löytyy työaikalaista, jos pelkät arjen haasteet eivät kävisi tarpeeksi vahvoina perusteina.
Moni muukin haluaisi syystä tai toisesta vähentää työaikaansa parantaakseen elämänlaatuaan ja taatakseen jaksamisensa. Vähentää ruuhkavuosien ryntäilyä ja sokkona tehtyjä kaistanvaihtoja. Väsyneenä ärtyy ja ärtyneenä sekä väsyneenä tulee tehtyä päätöksiä, joita ei ehkä muutoin tekisi. Päättää lähes sokkona, asiaan kunnolla perehtymättä.
Erityislasten perheisiin työajan joustot ja työn tekemisen monien mallien käyttöön soveltaminen olisi varmasti monelle perheelle tervetullut ratkaisu. Usein erityislapsiperheen arki on moottoritienopeuksilla etenevää kiivasta menoa, jossa joutuu perehtymään asioihin, joita ei perhettä perustaessaan tiennyt edes olevan olemassa.
Kun normaalin, hektiseksi koetun perhearjen mausteeksi liimataan Hojksit, terapiakäynnit, verkostopalaverit, säännölliset lomakkeiden ja hakemusten täyttötalkoot ja päälle kiinnitetään vielä se kaikki mitä päivittäin vaaditaan, että erityislapsen arki saadaan sujuvaksi. Jotta saadaan ne vaatteet päälle, aamupala ruuansulatusjärjestelmään saakka ja lapsi kouluun, päiväkotiin tai terapiakäynnille. Tutkimuksiin, kontrolleihin. Jousto olisi tarpeen.
Osa erityislasten vanhemmista on joutunut jättäytymään sivuun työelämästä, jotta perheen arki saadaan rullaamaan. Että on joku, joka hoitaa ne palaverit, terapiat ja huolehtii rutiinien rikkoontumattomuudesta. Hakee lapsen koulusta, kun sieltä soitetaan, etteivät he enää osaa tehdä mitään. Ehkä työelämässä pysyminen olisi ainakin osalle mahdollista, jos löytyisi keinoja joustaa.
Etätyö, osa-aikainen työ, liukuva työaika, toimiva työaikapankki työaikajärjestelyt. Mahdollisuuksia joustoon on monia ja todennäköisesti lähes jokaiseen työhön löytyy väylä, jonka kautta jousto olisi toteutettavissa. Erilaisten elämäntilanteiden huomioiminen on tärkeää. Tärkeää on myös arvostaa työntekijää, huolehtia hänen jaksamisestaan. Kuunnella.
Eityislapsipeheet tavitsevat juuri heille suunnattuja palveluja, matalan kynnyksen takana olevia. Tavitaan palveluita jotka mahdollistavat vanhemman työssäkäynnin. Joustoilla työn, perheen ja vapaa-ajan yhdistäminen tuntuu helpommalta. Yritys saa joustoilla työntekijän, joka on virkeä, motivoitunut ja tuotteliaampi.
Työelämässä on jo vuosien ajan tapahtunut paljon muutoksia, epätyypilliset työsuhteet ovat lisääntyneet, on kouluttauduttava läpi työuran ja ehkä jopa uuteen ammattiinikin ja mahdollisuudet joustoihin ovat kasvaneet. Työntekijöiltä odotetaan joustavuutta, on reilua saada joustoa takaisinpäinkin.
Suomen syntyvyyttä ei lisätä huolestuneilla studiokeskusteluilla, alaspäin syöksyviä käyriä näyttämällä tai juhlapuheissa perheitä ylistämällä. Tarvitaan konkreettisia tekoja. Niiden tulisi olla niitä, joita perheet kokevat tarvitsevansa.
Joustavammat työajat ja vaihtoehtoja perhetukiin sekä perheille suunnattuihin palveluihin. Eriarvoistumisen vähentäminen. Näitä perheelliset ovat nostaneet esille. Perheiden tukemisen tulee lähteä heidän tarpeistaan, ehkä todellakin kannattaisi kuunnella heitä, joiden arkea perhe-elämä on?
Aiemmin kirjoitettua:
Lottoa, parittomia kenkiä ja irtohampaita